Kansalliskirjasto

Eripainoksen välilehdille tehdyt merkinnät
käsittelevät pääosin kasvien kansanomaisia
nimiä, jotka olivat Reinholmin artikkelin
pääaihe. Lisäykset eivät ole Reinholmin käsialaa,
joka on kulmikkaampaa ja vähemmän
huoliteltua. Lisäilty on myös muutama kansan
käyttämä eläimennimi, kasvivärjäystietoja, joitakin
lääkintäkäyttötietoja ihmiselle ja karjalle,
mm. ähkyyn, taikakeinoja tai loitsuja, jotka
olivat Lönnrotin lääketieteellisen väitöskirjan
aiheina 1842 ja professori Lönnrotin esitelmän
aiheina Suomen Tiedeseurassa 3.12.1855. Lisäksi
vuonna 1856 Lönnrot luennoi loitsuista.
Reinholmin eripainoksen takakannen muistiinpanojen
aihepiiri poikkeaa myös geologian
puolelle, sillä sinne on koottu suomenkielistä
maaperäsanastoa. Käsiala, aiheet, tunnistettavissa
oleva ajoitusväli 1851–1866 ja pääasiallinen
leksikaalinen aineiston käsittely todistavat sen
puolesta, että kirja oli Elias Lönnrotin hallussa
pitkään, ehkä Lönnrotin Kajaanista Helsinkiin
1854 tapahtuneesta muutosta alkaen.
Lisäyksiin merkittyjen informanttien
ni mi en lyhenteistä ovat useat helposti pääteltävissä
mm. SKS:n julkaistun jäsenluettelon pohjalta.
Lönnrotin aikaisempi ja tärkeä apulainen
D. E. D. Europæus, johon lönnrotilainen koulukunta
jäädytti suhteensa 1840-luvun lopussa,
esiintyy sekä lyhenteinä että kokonaan kirjoitettuna.
Merkinnöistä paljastuvat informanttien
tai kerääjien ja paikkakuntien nimet ovat lisä
suomen kielen vanhan sanaston tutkimukseen,
sillä painetut sanakirjat harvoin antavat suomen
sanojen kirjauspaikkakuntia. Kirjaviitteitä
on varsinkin virolaisiin julkaisuihin. Reinholmin
viitatessa artikkelissaan ”Tuhat-latva”-
nimen kohdalla Kalevalan toiseen painokseen
on Lönnrot lisännyt viitteen ensimmäiseen
Kalewalaan (”Klvla 1836. I. s. 40. v. 337. förmodligen
Achillea”). Merkinnöistä näkyy, että
kirjoittajan omistuksessa (”i min ägo”) oli ollut
professori Pehr Kalmin vuoden 1770 luentoteksti
ja erillinen luettelo Kalmin käyttämistä
kasvien nimistä.
Reinholmin artikkelista tuli olennainen osa
Lönnrotin suomenkielistä kasviston selvitystyötä.
Sen tuloksena syntyi suomalainen kasvitieteen
(”kasvikon”) oppisanasto, kenttäkasvio
Suomen Kasvisto 750 kappaleen ”koelma”-koepainoksena
1860 ja kasvitieteilijä Th. Sælanin
revidoimana levitykseen tarkoitetulla 1000 kappaleen
painoksella ja uusitulla nimellä Suomen
Kasvio 1866. Tässä yhteydessä Lönnrot vakiinnutti
suomenkielistä kasvinnimistöä osaksi oikein
kohdentaen kansan käyttämiä kasvinnimiä,
osaksi siirtelemällä suomalaisia lajinimiä toisille,
kansan nimeämistä vailla oleville lajeille. Siirrännäisnimi
lajilta toiselle on esimerkiksi lääte.
Useiden mykerökukkaiskasvien nimien kohdalla
Lönnrot on ollut ymmällä, mikä näkyy
myös esimerkiksi juuri lääte-lisäilyssä Reinholmin
lääde-nimen kohdalle. Nimi on lyhentymä
lähteenkukka- tai muusta lähde-johdoksesta.
Lönnrot käänsi eri kielistä kasvinnimiä suomeen.
Käännös-väännös venäjästä oli nimi yövilkka
vähäiselle orkidealle Goodyera repens, jolle
ei kansankielistä nimeä tunnettu; eräs valkolehdokin
(Platanthera bifolia) venäjänkielinen nimi
on notšnaja fi alka (’yöllinen orvokki’). Myös
Uudenmaan ruotsista tunnetaan nimi nattviol
(’yöorvokki’) valkolehdokille sekä maariankämmekälle
(Dactylorhiza maculata) 1860-luvulta.
Nimen kivirikko Lönnrot näyttää kääntäneen
tieteellisestä nimestään Saxifraga.
C. A. Gottlund
Vaeltajan päiväkirjasta voimme lukea, että Lönnrot
aloitteli kansan käyttämien kasvinnimien
tiedustelun ollessaan Juvan pappilassa keväällä
1828. Ei liene sattumaa, että tämä pappila oli
Lönnrotia noin kuusi vuotta vanhemman C. A.
Gottlundin aikaisempi koti. Gottlund oli kerännyt
kasveja jo lukiolaisena Porvoossa (aloitti
52 Kansalliskirjaston tiedotuslehti 2 2010