17.03.2014 Views

Kansalliskirjasto

Kansalliskirjasto

Kansalliskirjasto

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

jäsennysvälineitä – vaikkapa sanastoja ja verkkotunnisteita

– ja myös heitä, jotka huolehtivat

digitaalisen kirjaston asiakaslähtöisyydestä ja

toiminnallisuudesta.

Parhaimmillaan digitaalinen kirjasto muodostuu

yhtä itsestään selväksi palveluksi kuin

fyysinen kirjasto. Fyysisenkin kirjaston suhteen

on joskus vaikea muistaa, ettei se synny itsestään

eikä tyhjästä vaan asiantuntemuksesta ja

pitkäjänteisestä työstä.

Asiakkaille lisäarvoa

Prosessiorganisaation perusideologiaan kuuluu

asiakaskeskeisyys. Organisaatio – meidän tapauksessamme

Tutkimuskirjasto – on olemassa

asiakkaan prosessia varten. Tutkimuskirjaston

asiakkaat ovat laajasti käsittäen tutkijoita.

Suurin osa heistä on akateemisia humanististen

alojen tutkijoita – historioitsijoita, kirjallisuudentutkijoita,

yhteiskuntatieteilijöitä ja filosofeja

– mutta asiakaskunnassa on myös sukututkijoita,

eri alojen harrastajia, toimittajia ja tietokirjailijoita

sekä suuren yleisön edustajia.

Mitä Tutkimuskirjasto sitten heille tarjoaa?

Kirjoja ja aineistoja – itsestään selvää. Varsinainen

lisäarvo kirjastopalveluista tulee kuitenkin

tiedon järjestyksestä. Kirjastossa tieto on järjestetty

ja haettavissa. Teokset on identifioitu niin

tarkasti, että asiakas löytää isosta massasta juuri

etsimänsä. Kirjaston ylläpitämä tiedon rakenne

ohjaa käyttäjää löytämään eri kirjoitusmuodoista

huolimatta kaikki Dostojevskin teokset

tai kaikki Koraanin eri versiot. Tietokantaan

lisätyt sisältökuvailut ohjaavat löytämään myös

muita samasta aiheesta kirjoitettuja teoksia.

Juuri tällä hetkellä kirjastot maailmanlaajuisesti

kehittävät kaikkea tätä kuvailusäännöstöä toimimaan

verkkomaailmassa sille ominaisin tavoin.

Erityistä lisäarvoa tutkijalle tuottaa kansalliskokoelma.

Se sisältää periaatteessa kaiken

Suomessa julkaistun aineiston. Muutamalta

viime vuodelta myös suomalaisia verkkosivuja

on arkistoitu. Nykypäivän aineisto suojataan

ja talletetaan asianmukaisiin säilytystiloihin

tulevaisuuden tutkijaa varten. Tämän päivän

työn tuottama lisäarvo mitataan satojen vuosien

päästä. Onkin sanottu, että Kansalliskirjaston

kvartaali on vähintään sata vuotta. Kaikki

kokoelmiin järjestetyt mainoslehtiset ja ”muu

painoroska” on äärimmäisen kallisarvoista arkistoaineistoa

tuleville sukupolville.

Ei yhtä tai kahta ilman kolmatta

Fyysinen tila voi olla elämys, työskentelypaikka,

sosiaalisen kohtaamisen tila tai vaikka keino

siirtyä roolista toiseen. Kansalliskirjaston

tilapalvelut voidaan jakaa lukusalipalveluihin,

avokokoelmapalveluihin, kulttuuripalveluihin

ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tilapalveluihin.

Kaikkiin fyysisen tilan palveluihin liittyy digitaalisen

kirjaston alueita, vaikkapa hakemistoina,

digitoituina kokoelmina, painetun aineiston

tilauspalveluina.

Näin kokoelmat, toimivat tilat ja digitaalisen

kirjaston sujuvat palvelut muodostavat palvelukokonaisuuden.

Kansalliskirjaston kaltaisessa

vanhassa humanistisessa tutkimuskirjastossa

yhtä osaa ei ole olemassa ilman toisia. Palvelukokonaisuutta

rakentamassa on yli 100 asiantuntevaa

työntekijää. He muodostavat sen organisaation,

jonka vastuulla on monimuotoisen

kokonaisuuden kehittäminen kohti tulevaisuuden

haasteita. Organisaatiolla on siis väliä.

Kirjoittaja on Kansalliskirjaston Tutkimuskirjasto

-tulosalueen johtaja.

7

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!