Artikkelisivut / Artikel - Rengas

Lasta on suojeltava
kaikelta väkivallalta
Suomen suvessa vietettiin elokuun loppupuolella
Jyväskylässä luterilaisen kirkon kirkkopäiviä
otsikolla ”Onni täällä vaihtelee”. Siellä pohdittiin
otsikon aihetta kysyen: miten Taivaan
Isä suojelee? Miten vanhemmat suojelevat?
Seurakuntien Lapsityön Keskuksen pääsihteeri
Kalevi Virtanen pohti lapsiin kohdistuvaa
väkivaltaa Raamatun valossa. Hänen perusajatuksenaan
oli, että Isä meidän -rukouksessa jokainen
kristitty rukoilee Jumalan lapsena. Tämä
mielikuva tulee perhe-elämästä. Jokaisella ihmisellä
on siihen kosketuspohjaa; ei voi puhua
pelkästä isyydestä, vaan on puhuttava samalla
lapsesta ja lapsuudesta unohtamatta äitiyttä.
Eli kuva Taivaallisesta Isästä on kuva suhteesta
ja suhdetietoisuudesta, joka on kaiken kasvamisen
alku.
Poikani, kuule isäsi neuvoja
Vaikeimmat lapseen kohdistuvaan väkivaltaan
liittyvät raamatunkohdat löytyvät Sananlaskujen
kirjasta. Tällöin on syytä tietää, että Sananlaskujen
kirjassa on kaksi osaa: varhaisempi (luvut 10-
30) ja nuorempi (luvut 1-9,31).
Varhaisemmassa osassa patriarkaalinen yhteiskunta
on voimakkaasti läsnä. Se arvostaa
vanhuutta, ja lapsia arvostetaan vain suhteessa
vanhempiinsa, sukuunsa ja perheeseensä. Perheen
talouden perusta on vuoden sadon onnistuminen,
ja siksi lapset ovat tärkeitä työn teossa
ja osa hyvinvoinnin ketjua. Varhaisemman osan
kasvatusnäkemyksessä keskeinen tekijä on ruumiillinen
kuri, rangaistus: Älä jätä poikaasi kurituksetta
- ei hän kuole, jos saa keppiä. (23:13)
Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan, joka rakastaa,
kurittaa häntä jo varhain. (13:24)
Nuoremman osan sävy on toinen. Siinä isähahmo
lähestyy poikaansa sanojen, ei piiskan
avulla. (Poikani kuule isäsi neuvoja, älä väheksy
äitisi opetusta – ne ovat seppele hiuksillasi, ketju
kaulaasi koristamassa. 1:8,9) Isä luottaa siihen,
että poika kykenee valitsemaan. Uutena toimijana
luvuissa 1-9 esiintyy feminiininen viisaus
(Sofia). Hän puhuu pojalleen (lapselleen) keskinäisen
läheisyyden kielellä. Hän leikkii Jumalan
edessä ja kanssa, toimii kuin lapsi.
Virtasen mukaan Jeesus liittyi juuri tähän
nuorempaan perinteeseen ja siten vahvisti sen
meidän kristittyjen toimintamalliksi ruumiillisen
kurittamisen sijaan. Lapseen kohdistuva väkivalta,
ruumiillinen kurittaminen, onkin useassa
maassa nykyään rikos.
Puhu, älä lyö
Vanhempien tehtävä on suojella lasta väkivallalta,
uhkaapa se sitten vanhemman itsensä toimesta
tai yhteiskunnan kiemuroista. Monia meitä
on vielä kasvatettu korvatillikoin, tukistuksin
jopa selkäsaunoin. Liian helposti ajattelemme,
että eipä tuo nyt niin ole vahingoittanut. Vaatii
rehellisyyttä huomata väkivallan salakavala
tapa syödä itsetuntoamme ja itseluottamustamme.
Me myös helposti toimimme ennen kuin ehdimme
estää itseämme: näpäytys, tukistus, läpsäys
saattaa tulla omille lapsillemme ikään kuin
selkäytimestä. Pelastavana voimana on puhuminen.
Lapsen kanssa on puhuttava, ettei kukaan
saa olla väkivaltainen toista kohtaan. On
pyydettävä anteeksi. Ja on yritettävä oppia väkivallattomuuteen.
Suuri kannuste on se, että näin toimiessamme
tulee väkivallattomuus olemaan lapsillemme jo
vähän helpompaa kuin meille. Eri kulttuurit ovat
eri kohdissa väkivallattomaan kasvatukseen siirryttäessä.
Mutta kulttuurierot eivät koskaan saa
olla puolustus väkivallalle. Maassa maan tavalla,
Suomessa ja Saksassa väkivalta lasta kohtaan
on väärin, myös kuritusväkivalta.
Parisuhdeväkivalta vahingoittaa myös lasta
Vanhempien tehtävä on suojella lasta myös
parisuhdeväkivallalta. Viimeaikaiset tutkimukset
osoittavat kiistatta, että väkivallan todistajaksi
joutuminen vahingoittaa aivan samalla tavalla
kuin suoran väkivallan kohteeksi joutuminen.
16 | 10 • 2009