Artikkelisivut / Artikel - Rengas
Artikkelisivut / Artikel - Rengas
Artikkelisivut / Artikel - Rengas
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
kuva: Rolf Klebsattel

Hei Pinja!

Ennen aikojen alkua,

ennen kuin mitään muuta oli

olemassa, Jumala oli ja eli yksinään.

Jumala ei kuitenkaan halunnut

olla olemassa yksin, vaan päätti, että hänen

lisäkseen voisi olla olemassa jotain muuta. Hän

loi maailman. Maailma ei ole ikuinen kuten Jumala,

sillä Jumala antoi maailmankaikkeudelle

ajan. Aika alkoi siitä, kun Jumala päätti luoda

hyvän ja kauniin maailman.

Jumala luo jatkuvasti maailmassa kaikenlaista

hyvää. Esimerkiksi maa, taivas, ilma, vesi ja tuli

ovat asioita, joita ihmiset ihmettelevät ja osaavat

käyttää hyväkseen. Jumala on antanut ihmiselle

kyvyn tarkastella maailmaa, ihmetellä Jumalan

luotuja ja erotella asioita toisistaan. Siksi me lajittelemme

esimerkiksi eläimiä ja kasveja niiden

suuruuden ja kauneuden mukaan.

Kysyit, millä tavalla Jumala luo kaiken. Luulen,

ettei kukaan ihminen pysty ihan tarkalleen

kertomaan, kuinka Jumala luo elämää. Viisaat

ihmiset ovat tutkineet, että elävät olennot muodostuvat

pienistä elävistä soluista, joiden lisääntyessä

ja kasvaessa yhteen muodostuu kasveja,

puita, matoja, muurahaisia, koiria, kissoja, villikissoja

tai korppikotkia sen mukaan, millaiset

ohjeet pienet solut ovat saaneet sisälleen. Mutta

kukaan ihminen ei osaa kertoa, miksi pienet

solut ovat saaneet ohjeet elää siten, että niistä

syntyy kasveja, eläimiä ja ihmisiä.

Vaikka joudumme ihmettelemään, miten Jumala

luo, voimme olla onnellisia siitä, että Jumala

halusi luoda maailman. Jos maailmaa ei

olisi olemassa, ei olisi meitäkään ihmettelemässä

maailmaa ja Jumalaa.

Jumala antoi ihmiselle erityisen tehtävän. Ihmisen

tehtävä on viljellä ja varjella Jumalan luomaa

maailmaa. Siksi meidän tulee pitää hyvää

Millä tavalla Jumala luo kaiken, kuten

kukkaset ja kauniit eläimet niinkuin kauriit

ja hevoset?

kysyy Pinja 6v.

Die 6-jährige Pinja fragte:

„Wie macht Gott alles, die Blumen und

schöne Tiere wie Rehe oder Pferde?“

huolta kauneudesta ja huolehtia hyvästä järjestyksestä

tässä Jumalan omassa maailmassa.

Voit pyytää isää tai äitiä lukemaan Raamatusta

psalmin 104. Siellä kerrotaan nuorista leijonista,

jotka yöllä karjuvat ja metsästävät. Tuossa psalmissa

mainitaan myös kauriit ja tamaanit. Siinä

ihmetellään taivasta, maata, merta ja kaikkia

eläviä olentoja. Psalmin kirjoittajat kertovat siitä,

kuinka hienosti Jumala on kaiken tehnyt ja huolehtii

edelleen maailman tapahtumista.

Anssi

Liebe Pinja,

am Anfang, als nichts anderes existierte, hat

Gott die Welt erschaffen. Er wollte nicht ganz allein

sein. Gott erschafft ständig Neues und Gutes

und er hat den Menschen die Fähigkeit gegeben,

dies alles zu bewundern.

Wie Gott neues Leben entstehen lässt, weiß

glaube ich, ganz genau keiner. Weise Menschen

haben herausgefunden, dass die Lebewesen aus

kleinen lebendigen Zellen aufgebaut sind. Aber

was bringt diese Zellen dazu, so zu wachsen, dass

eine Ameise oder ein Hund entsteht?

Auch wenn wir das nicht wissen, können wir

uns darüber freuen, dass es uns und die ganze

Welt gibt. Uns Menschen hat Gott den Auftrag

gegeben, diese schöne Welt zu beschützen.

Wenn du magst, kannst du Mama oder Papa

bitten, den Psalm 104 vorzulesen, da kommen

auch viele schöne Tiere vor!

Anssi

| 10 • 2009

Turun tuomiokirkko