Salminen-Antti_Lomonosovin-moottori_Poesia-2014

# 17 Lokki, Maailma kuten sen kohtasin
Aluksi tuuli pyyhkii suomättäältä lumen pois, turve jäätyy syvältä, se
ei sula enää kesällä. Jääsydän kasvaa talvi toisensa jälkeen. Ajan myötä
sade ja tuuli rappeuttavat näin muodostunutta palsaa. Kun jääsydän
lopulta sulaa, palsa romahtaa. Paikalle kerääntyy lumenviipymiä ja
tuulenpieksemiä. Paikalle kerääntyy ihmisiä.
Rannalla yksikään puu ei osoita taivasta. Kituliaat männyt vääntävät
omasta salaisesta syystään vartensa pois auringosta. Seuraan häntä
kiikareilla. Männyn kuori punertaa. Onnettomuudesta on kolme
kuukautta. Hän muistaa. Auton kori puristui rintakehän ympärille.
Syöksy läpi synnytyskanavan. Eläväksi hän ei oloaan tunne. Hänen
luustonsa on epävireessä ja muisti tahmea verkko, joka takertuu
itseensä. Hoitoa jatketaan.
Rannalla hän puhdistaa kettuhäkkejä. Hän on laskenut päivän ruumiit,
kaksikymmentäkaksi, kuusi kettua, carnivore, loput tunnistamattomia.
Sairaus leviää, mutta määrä täsmää. Nikamat jauhautuvat lihamyllyssä
kevyesti. Aikaa vihkimyksen alkuun on kuusi tuntia ja joitakin
minuutteja. Unensa ovat monimutkaistuneet päivien lyhetessä, kertoo.
Hänen on ehdittävä, löydettävä sanat ja aloitettava. Miten hän voisi
tietää. Työ alkaa kohta, ja hänelle on annettu tehtävä.
Olen laskenut uuden nimen: 20=K, 200=R, 40=M, 200=R, 6=V,
50=N (516). K-rm-rv-n lukitsee häkit ja kävelee hiekkatörmän yli, pois
näkökentästä. Pimentyvälle rannalle jää kettujen mykkyys ja silmien
valo.
#31 Kuunnelma hiljaisuudesta
#95 ns. ”Kettuhäkkisaarnat”
30