Salminen-Antti_Lomonosovin-moottori_Poesia-2014

# 18 Kermorvan, Työpäiväkirjat I
Kehoni oli sivelty tervalla ja valaanrasvalla, silmäni peitettiin korpinsiivellä.
Kaikkien assistenttien on mentävä alas, Lokki kertoi. Vihkimystäni
edeltävänä iltana minut laskettiin siis ”hautaan”. Annettiin
suuhun kitkerä juuri. Yritin pakottaa itseni muistamaan, miten venäläisissä
kansansaduissa selvittiin taudista, jota kutsutaan sankaruudeksi.
— Onks hyvä gnossis, Igumeni tiedusteli laskiessaan minua taljoilla
routivan mullan läpi.
Pian nukahdin tai pyörryin, ja unessani olin kierreportaiden alatasanteella.
Jokainen porras oli nimetty eläinlajin mukaan. Ensimmäinen
askel: sukkulamato, toinen, hallucigenica, viides, pillerinpyörittäjä,
kuudeskymmenes: varmaankin oranki. Seisoin korkeimmalla tasanteella,
kasvottoman ihmisen edessä, ja heräsin.
Olin pienessä luolamaisessa huoneessa, joka muistutti jonkinlaista
pesää. Kaukana ylhäällä löi pronssinen kello. Tilan keskellä makasi
valtaisa hahmo selkä minuun päin.
Olio nousi vaivoin jaloilleen. Ruho yritti kurottua eteenpäin, mutta
selkä taipui kuin rautatanko. Keho oli valkean harson peittämä. Ainoastaan
suu ammotti, mutta se oli liian korkealla. Se oli neljä metriä
pitkä, haisi piimälle ja osoitti päätään vaativasti sormella.
Kello soi nopeammin ja kumeammin. Hoipuin viereiseen huoneeseen,
joka oli säkkikankaisen verhon takana. Keskellä huonetta vesitankki
loisti kalpeaa valoa. Tankin päälle johtivat kolmimetriset kirjastotikkaat.
Kiipesin askelmat ja näin putken sisällön. Se oli ruumis, tavallaan
hajalla tai kesken. Sen raajojen määrästä ei ottanut selkoa, ja iho
hehkui vähässä valossa kuin mustavalkoinen sateenkaari. Silmiinpistävintä
oli kuitenkin silmä, joka näytti peittävän koko päälaen. Jos
näin oikein, pupillin sisällä liikkuivat hampaat. Työnsin tikkaat toiseen
huoneeseen.
Tungin käden sen suuhun, tunnustelin lämmintä onkaloa. Ruho alkoi
ulvoa. Se puri kättäni. Vuodin.
Otsani ylle laskeutui nosturin koukku. Kiinnitin vyölenkin.
31