Salminen-Antti_Lomonosovin-moottori_Poesia-2014

# 31 Suhteeni hiljaisuuteen, Radio Hiljaisuuden kuunnelmasarja, osa IV
[vitunmoista rätinää] Aamun hiljaisuus on jäätyneen rannan hiljaisuutta,
kivien välistä erittyvää pimeää. Keskipäivällä se kietoo ja
pehmenee, enkä edes halua puhua. Hämärtyvinä tunteina alan kuulla
ääniä, tarkkailen hengitystäni, lasken murtuvia aaltoja, sykettä.
Olen tehnyt koesarjoja kliinisellä hiljaisuudella, jäätyvän männyn
hiljaisuudella, yhden ja monen välisellä hiljaisuudella. Hiljaisuus
on teoria ja symboli. Ehkä olen mieltynyt enemmän siihen kuin
hämärään, joka tulee aina uudelleen luokseni luonnottoman mykkänä
ja hahmottomana.
Hiljaisuus ei ole vain se, mitä ei voida sanoa. Sillä on oma pieni
kielensä, joka koostuu katkoksista, valon ja hämärän välimatkasta ja
ilman pienimmistä liikkeistä. Hiljaisuus voi syntyä äänestä, samoin
kuin ääni voi syntyä hiljaisuudesta. Suurimman huomioni kohdistaisin
silti hiljaisuuteen, joka syntyy hiljaisuudesta.
Minä en siihen pysty, ei ihminen pysty. Kehoni ei vaikene, ja se
inhottaa minua. Olen täynnä huminaa, lihasten tykytyksiä ja keuhkopussien
hankausta. Verenkierto hiljenee vasta kun sitä ei kuule. Vaikka
vertansa ei kuulisi, hermoverkko sirittää kuin heinäsirkka. Ja unissa
me kaikki huudamme. Voi kyllä me huudamme lujasti, vaikka makuusaleissa
hengitämme näennäisen vaiti.
#115 Itselääkinnällisiä kokeita
#132 Neljä minuuttia hiljaa
48