Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Olympiastadion ja sen

puistikko

Kuva 77 | Vuoden 1940 Olympialaisten esitteen kansikuva. HKA.

Vuonna 1910 stadion oli suunniteltu rakennettavaksi

Nordenskiöldinkadun pohjoispuolelle (ks. yllä). Se

olisi ollut sille monessakin suhteessa erinomainen

paikka. Muita myöhemmin ehdotettuja sijoituspaikkoja

olivat muun muassa Kaisaniemi, Kamppi ja

Tähtitorninmäki. 135 Stadion-säätiö päätyi sittemmin

kuitenkin esittämään sen rakentamista Eläintarhaan.

”Arkkitehtipiireissä kritisointiin säätiön ehdottamaa

nykyistä sijaintipaikkaa Töölössä, sillä epäiltiin

Keskuspuisto-kokonaisuuden tuhoutuvan liikennejärjestelyjen

vuoksi. – – Yhtenä perusteena nykyisen

sijaintipaikan valinnalle oli taloudellinen kannattavuus

lähellä keskustaa.” 136

Stadionin suunnittelukilpailu järjestettiin vuonna

1933 ja sen peruskivi muurattiin vuoden 1936 kesäkuussa.

137 Sen rakentaminen jatkui sitten erinäisin

keskeytyksin aina olympialaisiin eli vuoteen 1952

saakka. Stadionin tornista tuli rakennuksen tunnus,

se oli myös sen ympäristösuunnitelman eteläakselin

pääteaihe. Stadionin sivurakennuksessa on Suomen

urheilumuseo ja sen yhteydessä Suomen Urheilukirjasto.

Kuva 79 | Stadion sai nykyisen ulkoasunsa vuonna 1955. Kuva otettu

Mäntymäen suunnalta pian sen jälkeen. Vasemmalla kenttiä erottava

‘luonnonkumpare’. Valokuva István Rácz. MV.

Kuva 80 | Stadion ympäristöineen vuonna 1938. Rakennus vihittiin

käyttöön 12.6.1938. Alueen tilajäsentelyjen runko näkyy kuvasta

hyvin. Valokuva Ilmavoimat. HKM.

Kuva 81 | . Etualalla vuoden 1940 olympialaisiin korotettu Stadion ja

sen takana pallokentät ja Urheilukadun talorivistö. Stadionin katsomokapasiteettia

kasvatettiin tilapäisesti. HKM.

Kuva 78 | Olympiastadionin arkkitehtuurikilpailun

voittaneen Yrjö Lindegrenin ja Toivo

Jäntin ehdotuksen pienoismalli. SUM.

70 Eläintarhan alue – Ympäristöhistoriallinen selvitys

Eläintarhan alue – Ympäristöhistoriallinen selvitys

71