Kaikkien aikojen juhlat - Sininauhaliitto

Vuoden pimeimpänä aikanaOli normaali pakkastalvi 1983.Kaksi miestä käveli joulupäivänäja mietti, minne päänsäkallistaisi. Mahdollisuuksia oli monia:Kyläsaaren ensisuoja (surffi paikkakuten sitä kutsuimme). Oli KyläsaarenTurbohalli ja Sturenkadun vanhapoliisiputka. Sen lisäksi olivat vaihtoehtoisinapaikkoina porraskäytävät,lehtilaatikot sekä Saalem-seurakuntaavastapäätä oleva Wärtsilän teollisuushalli,joka antoi suojaa tuulelta jasateelta.Joulun tienoo oli tietyllä tavalla painajainen,kun katsoi kotien ikkunoita,joissa jouluvalot tuikkivat. Se muistuttiliian kipeästi kodin lämmöstä,yhteisestä juhlan ajasta, jolloin kaikillaon hyvä tahto ja rauha maassa. Sitä enlähde arvioimaan onko rauha myössydämessä.Kaverin kanssa löysimme paistetunjoulukinkun puolikkaan, hyvin pakattuna,Saalem-seurakunnan roskalaatikonvierestä. Vatsa ja suolet pitivätomaa tyhjyydestä johtuvaa äännähtelyään,muutoin kaikki tuntui ympäristössähiljaiselta. Puukkoja tai kinkkuveistämeillä ei tietenkään ollut, koskapoliisi yleensä riisui nämä käyttövälineetaina pois, kun jouduimme heidänhuolenpitonsa kohteiksi.Löysimme kurkkupurkin kannen,jolla leikkelimme kinkkua ja samallakeskustelimme omasta menneestäelämästämme ja siitä, miten tässä olikäynyt näin. Sydän itki ja teki tosikipeää, kun mietti omaa lapsuudenelämää, joulun tuoksuja tai ihmisiäympärillään. Samalla tietenkin palautuimieleen oman kodin ja perheenhajoaminen, edes siitä ei voinut ollakatkera.Elämä kuitenkin jatkui ja elämänliekkilepatti, samalla toivo omastamuutoksesta.Kevättalvesta muistan vanhan pienoisenmummon, joka jakoi meilleleipiä ja kahvia omasta termospullostaan,useita ja useita kertoja. Yhdenkerran tämä hento naisihminen pyysi,Kuva: Annika Treuthardtettä saisiko hän rukoilla minun puolestani.Katselin ympärilleni, näkeekökukaan. En voinut kieltäytyä pyynnöstä,jonka halusin tehdä tämän naisenmieliksi. Sanoin että kyllä kai sesopii, mutta mennään tuohon metroasemanpylväitten suojaan. Siinä hänsitten rukoili minun puolestani. Muistanhänen rukouksistaan vain yhdenkohdan jossa hän sanoi, että ”jonainpäivänä sinä tulet olemaan Jumalansuuressa käytössä”. Minun ajatuksenioli enemmänkin, että ”joopa joo”.Elämä voi muuttuaMinun tarinaniEi mennyt hyvin pitkää aikaa, kunmonien asioiden saattelemana meninKarismakotiin Siuntioon. Siellä elämässänitapahtui muutos, olin saanutvastaukset moniin minua ahdistaneisiinasioihin.Noista ajoista lähtien on tapahtunutpaljon, olen saanut olla monessa asiassamukana. Tänä jouluna vietän 23.raitista jouluani, joista 22 olen saanutviettää Sinikan, vaimoni kanssa omankodin lämmössä.Sinikan ja minun yhteistä ajoistamuistuu mieleeni aika, jolloinasuimme toisella paikkakunnalla.Siellä asunnossamme oli varaavatakka. Sen takan edessä istuessani jatuntiessani sen lämmön, nousi mieleeniajatus siitä, kuinka helppo onunohtaa vaikeat hetket, silloin kunitsellä on hyvä ja lämmin olla. Noitaasioita ajatellessani kyyneleet alkoivatvirrata pitkin poskiani. Mitähän minävoisin tehdä tuon asian puolesta?Tänä päivänä saan toimia Sininauhasäätiössäesimiestehtävissä. Olentodella kiitollinen työstäni, jossa voinolla omalta osaltani vaikuttamassamoniin asioihin, niin asumiseen kuinasumiseen liittyvien sisältöpalvelujentuottamiseen. Minun sisälläni soivatsanat ja ajatus Raamatusta. Kuinka Jumalavoi muuttaa ihmisten kirouksetheille siunauksiksi. Ei minusta tullutpappia tekemälläkään, vaikka itselläoli halukin siihen. Tänä päivänä tiedänkuitenkin sen, että saan olla Jumalansuuressa suunnitelmassa ja suuressatehtävässä, omalla pienellä paikallani.Tänä jouluna ainakin minä olen halunnuthiljentyä juhlan viettoon kiitollisinmielin monista, monista asioista.Samalla muistaen niitä ihmisiä, jotkaovat yksin jouluna ja muulloinkin,myös niitä, jotka ovat samassa tilassakuin minä itse olin 23 vuotta sitten.Sinua, hyvä lukija, minä haluanmuistuttaa rukouksia kuulevastaIsästä. Isästä, joka lähetti ainokaisenpoikansa, meidän tähtemme, hänen,jonka syntymää me joulun aikana juhlistamme.•Hannu Kärkkäinen14