Kaikkien aikojen juhlat - Sininauhaliitto

Heikki MaakorpiSuljin silloin kaiken muun pois elämästäni.Satunnaisia ponnisteluja seurasiaina pahempia pettymyksiä. Vaikka sairautenipaheni, tänään ajattelen, ettäensimmäisen askeleeni kohti toipumisentietä otin jo tuolloin. Tyttärestäni tulimerkittävä henkilö loppuelämääni ajatellen.Hannu: Minä löysin itseni eräänäpäivänä hyvin vaatimattomasta japienestä kristillisestä hoitokodista,jossa ei toimineet nykypäivän vaatimuksetammatillisuudesta. Jokaisestatyöntekijästä huokui usko suureenJumalaan. Se oli jotenkin käsittämätöntunne. Heti ensimmäisestä yöstälähtien nukuin paikassa turvallisesti jaihmetellen, mikä täällä on kun tuntuuheti, että minusta pidetään huolta.Heikki: Isän kohtaamisesta on kulunutjo yli yhdeksän vuotta, eikä minun olesen jälkeen tarvinnut käyttää päihteitä.Ensimmäistä kertaa olin tilanteessa,jossa jouduin lopullisesti ottamaan vastuunelämästäni. Isäni oli siihen asti pelastanutminut monenlaisista sotkuista,joihin olin itseni saattanut päihteidenkäytöllä.Hannu: Noin kuukauden kuluttuahoitokotiin menon jälkeen tein itsehenkilökohtaisen uskon ratkaisun.Jonkun ajan kuluttua muutin toiseenyhteisöön, jossa oli useita kymmeniäihmisiä tekemässä omalla tavallaan lähetystyötä.Yhteisö loi turvallisuutta jasamalla antoi mahdollisuuden aloittaaoma kasvamisen tie.Heikki: Minulle oli merkittävä kokemusKankaanpään A-koti, jossa vuonna 1997tulin tietoiseksi vertaisryhmistä. Kokemusoli merkittävä. Tapasin ihmisiä,joilla oli toipumiskokemuksia ja tutustuinyhteisöön, joka olisi odottamassajos ja kun minä olisin valmis tekemäänratkaisuni. Aloin saada palautettatilastani ympäristöltä. Eräs entinenpelikaverini oli tullut paikkakunnallepoliisiksi. Kerran hän tuli yksinään hakemaanminut naapurikaupungin poliisiasemalta”Maijalla”. Kaveri otti minutistumaan viereensä auton etupenkille jakysyi: ”Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?”Entinen liikunnan opettaja kertoihavainnoistaan, että paikkakunnaltaoli jo ”puliukot” hävinneet, mutta nytoli ilmestynyt uusi katukuvaan muovikasseineen.Kun kysyin että kuka, niinminulle vastattiin että sinä!Hannu: Minullakin totuus jotenkiniski vasten kasvojani, kun tajusin, ettäkohta minun täytyy lähteä pois täältä,ja kun mietin niitä vaihtoehtoja minnemenisin, niin ainoaksi paikaksi jäitarkan laskennan jälkeen Hakaniementori, se sama paikka josta olin lähtenyt.Silloin käsitin, että kierre vain jatkuisiilman elämän mahdollisuutta.Heikki: Samana vuonna, jolloin tutustuinnäihin vertaisryhmiin, olin joulunamonta päivää kateissa. Minut olihäädetty kaupungin vuokra-asunnosta.Joulupyhien takia häätö kurssikeskuksenasuntolasta oli siirtynyt seuraavaanarkipäivään. Kun joulun jälkeen olintyttäreni kanssa isäni luona, tyttövertasi minua ääneen zompieen. Myöhemminsamana iltana, kun olin lukenutiltasadun, tytär tuijotti kattoon, ja kunkysyin, mikä sinulla on, hän vastasi ettäon huolissaan. Kun kysyin mistä, tyttökääntyi katsomaan ja sanoi: ”Iskä – sinusta!”Se iski minuun kuin pajavasara.Neljävuotias tyttö on huolissaan 31-vuotiaasta isästään, joka ei tajua omaatilaansa.Hannu: Muistan aina kun seisoinTyyskylän kartanon pihalla ja kyyneleetvalui pitkin poskiani. Sanoinsilloin mielessäni: ”Herra auta sinäminua, sinä näet minut nyt tässä tilanteessa,jos minä joudun lähtemääntäältä saman paikkaan josta tulin, niinminulla kurjuus vain jatkuu”. Hätäpäissäniheitin mukaan lupauksenkin,että jos sinä pidät minusta huolta, niinminä lupaan olla sinun työssäsi jotenkinmukana. Oliko se nöyrtymistä jaomien voimien luovuttamista, sitä entiedä, mutta siitä lähti oma prosessinikäyntiin.Niihin aikoihin liityin Konnakuoroon, jonka mukana kiertelin eri seurakunnissa.Tapasin vaimoni Sinikanja yhdessä jatkoimme kuorossa mukanaoloa neljän vuoden ajan.Heikki: Muistan, miten pääsin NurmijärvelleKalliolan klinikalle hoitoon. Pysyinraittiina pari kuukautta ja viikon parinjuomisen jälkeen olin isäni pihalla, tilanteessajonka alussa kuvasin. Tänäänymmärrän, että uusi tinkimättömyysisäni olemuksessa oli isän rakkauttapoikaansa kohtaan. Rakkautta, jota olinkäyttänyt hyväksi ja siksi luullut, etteisitä ole. Elämänkokemukseni myötäarvostan isäni sanoja, ”tuossa on maantie”,vaikeimmaksi, mutta välttämättömäksirakkauden osoitukseksi.Hannu: Minunkin isäni kärsi aikoinaanpaljon minun juomisestani.Kerran hän kysyi, olin silloin jo Konnakuorossa,”milloin sinä meinaatmennä ihmisten työhön”. Minusta sekuvaa hyvin monen ihmisen ajatuksiapäihdeongelmaisen paranemisprosessinarvioinnista ulkoapäin. En pitänytkysymystä missään muodoin loukkauksena,koska pystyin jo siinä vaiheessaymmärtämään oman keskeneräisyytenija kasvukipuni palatessanitakaisin yhteiskunnan ”arvomaailmaan”,hyväksytyksi ihmiseksi. Toinenasia, joka minua on lämmittänyt,on se, kun isäni oli sanonut äidillenija siskolleen, että nyt hän uskoo, ettäHannu on selvinnyt.Hannu KärkkäinenHeikki: Kuten isäni kehotti, palasinHelsinkiin ja hankkiuduin katkolle. Olintehnyt ratkaisun! Kyläsaaren katkollehakeutumisen motiivi oli suojella itseäniminulta. Sosiaalitoimesta minutohjattiin asumaan Keijon maja nimiseenasuntolaan. Saatesanoilla: ”se on sinunlaistesipaikka”. Keijon majassa koinjotain mitä voi kutsua hengelliseksi heräämiseksi.Kaikella edellä kuvaamillaja monilla muilla kokemuksilla olintullut tilanteeseen, jossa asuin kahdenmuun juovan miehen kanssa samassahuoneessa. Hengellinen heräämiseni oliherääminen todellisuuteen. Meitä oli26