Kaikkien aikojen juhlat - Sininauhaliitto

MuurinvarjossaKuva: Ilkka PartanenMATTI EINIÖSelviytyminen vapaudessavaatii motivaatiotaAlkusyksyllä TV1:ssä keskusteltiinvapautuneen vangin ongelmista.Puolisen vuotta vapaana ollut exvankitilitti ohjelmassa sen hetken tuntojaanja kertoi tulevaisuuteensa liittyvistäodotuksis ta. Asioita puitiin raadissa, johonoli valittu ehdonalaisvalvoja, pari selviytynyttä entistä vankia, perheterapeutti javapautuneen ensimmäinen työnantaja.Selviytymiseen tarvitaan voimakasmotivaatio, halu elämänmuutokseen.Usein se on yksinkertaisesti väsyminenlusimiseen. Hyvä alku on selvittää itsel leenvälittömät syyt, jotka ovat johtaneet vankilakierteeseen.Ja sitä ei tarvitse kaukaahakea: yhdeksällä vangilla kymmenestäon jonkin asteen päihderiippuvuus. Mistätämä taas johtuu, onkin sitten toinenkysymys, johon tässä yhteydessä ei otetakantaa.Haastateltava oli vankeusaikanaanpyrkinyt käyttämään laitoksen tarjoamatmahdollisuudet rakentumiseensa.Osal listuminen päihdekuntoutukseenantaa eväitä itsetutkisteluun, asioidenhyväksymiseen ja sitä kautta toivoa selviytymiseen.Elämänhallintaan liittyvätkurssit tukevat ja vahvistavat kasvua.Myös fyysisestä kunnosta huolehtiminenon tärkeätä. Vanha sanonta ”terve sielu,terveessä ruumiissa” ei ole tuulesta temmattu.Haastateltavan ensimmäinen vapaudessavietetty puolivuotinen oli tuottanuttulosta: uusi sosiaalinen ympäristö olialkanut muotoutua – jopa tyttöystäväkinoli löytynyt. Asunto oli järjestynyt jamääräaikainen työpaikka. Työn loputtuaalkoi ponnistelu toimeentulotuen varassa,mutta uusi työpaikka rakennuksilla oli kuitenkinnäköpiirissä ja sitä kautta häämöttimahdollisuus päästä velkasaneeraukseen.Kuuden, seitsemän vuoden sinnittelynjälkeen taloudellinen tila ehkä kohentuisi,mikäli velat saataisiin kuitattua.Pitkä taival olisi edessä. Tavoitteeseenpääseminen edellyttäisi ehdotonta kieltäytymistäpäihteistä, muuten vuosien sitkeäuurastaminen saattaisi valua tyhjiin. Päihdeongelmaisellaharvoin onnistuu kohtuukäyttö.Käytännössä pääsääntöisestiretkahdetaan kerran tai useamminkin.Tapahtuneet on kuitenkin hyväksyttävä japonnisteltava eteenpäin. Retkahduksetkinvoidaan oikeilla valinnoilla kääntää lopultavoimavaraksi.Usein kuvitellaan, että onnellinen lopputulossaavutetaan, kunhan ulkonaiset puitteetsaadaan kuntoon. Tämä on kuitenkinvain asian toinen puoli. Rikoksen uusijanpaluu vankeusvuosien jälkeen takaisinyhteiskuntaan on mittava prosessi. Moniheistä onnistuu, mutta vielä useampi ei.Ensikertalaiselle ennuste on valoisampi.Joidenkin laskelmien mukaan vain kolmekymmenestä palaa uudelleen vankilaanja kymmenesosa ajautuu lopulliseenvankilakierteeseen. On selvää, että mitäuseammin joutuu laitokseen, sitä vaikeampaaon palata ns. normaaliin elämään.Varsinkin nuoruusvuotensa vankilaanhukanneilla rikoksenuusijoilla on totisetpaikat, kun heille aikanaan paljastuu karutotuus menetetystä elämästä. Tahtoi taiei, niin kukaan ei voi välttyä kohtaamastamenneisyyttänsä.Ensimmäinen vapaudessa vietetty vuo sion verrattavissa kuherruskuukauteen.Opetellaan elämään ja etsitään omaapaikkaa uusissa olosuhteissa. Myös tunteetovat voimakkaasti mukana kuvioissa.Elämä vähitellen asettuu tyydyttäväänuomaan. Ajan kuluessa kuitenkin jokintuntuu epämääräisesti olevan pielessä.Syytä ei aina helposti tunnista: fyysisestion vapauduttu, mutta henkisesti ollaanedelleen enemmän tai vähemmän vankeudessa.Vuosien saatossa tila vähitellenhälvenee, mutta harvoin kokonaan häviää.Vapautunut kantaa erilaisuudestaanjohtuvaa alemmuuttaan ja huonouttaan.Leima on iskeytynyt syvälle. Eletyn elämänkokemuksia ei kevyesti pyyhkäistäolemattomiin. Ne ovat painuneet jonnekinmielen sopukoihin, josta ne ajoittain myösnousevat pintaan Ulospäin ei välttämättämitään näy, mutta sisällä kannetaan tehtyjentekojen seurauksia. Ihminen voi ollaäärettömän julma itselleen: anteeksian toaei löydy.Monet vapautuneet löytävät uudetsosiaaliset ympyränsä vertaisryhmistä.On tärkeätä tulla kuulluksi, nähdyksi jaennen kaikkea ymmärretyksi. Vankiloidenmuokkaamat ajatusmallit kun eiväthetkessä katoa. Paljon aikaa tarvitaanmuuttumiseen. Jotkut ex-vangit siirtyvätauttajan rooliin tukemaan entisiä kohtalotovereitaan.Parhaimmillaan apu voi ollalähes korvaamatonta ja myös tuloksellista.Paratiisista kuitenkin aina löytyy käärme;myös toisten auttamisessa on vaaratekijöitä.Jos vankilamaailma täyttää kaikentilan entisen vangin elämässä, niin se eiainakaan vahvista hänen omaa kasvuaanhenkiseen vapauteen – pikemminkinpäinvastoin. Pitemmällä aikavälillä vääjäämättätulee eteen tilanne, jossa auttajatoteaakin kätensä olevan tyhjää täynnä jasilloin hänen oma selviytymisprosessinsaon vaakalaudalla, mikäli elämässä ei olemuita rakennusaineksia kuin vankilat.Toimitaan sitten kristillisissä ympyröissä,AA-toveripiirissä tai jossain muussayhteisössä, niin vasta henkisen vankeudenkatkeaminen voi mahdollistaa ihmisellevakaan täysipainoisen elämän. Pohdittavaksijääköön kysymys, onko tämäkoskaan täysin mahdollista, sillä vankeussaattaa liittyä entisen vangin identiteettiinniin voimakkaasti, että ilman sitä putoaapohja koko elämältä. •Matti Einiömatti.einio@kolumbus.fi15