12.07.2015 Views

Lataa

Lataa

Lataa

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

54valtiolta saadusta tuesta sekä omasta rahoituksesta – lipputulojen merkitys onnoin 20 prosenttia. Wasa Teaterin taustaorganisaation SÖFUK:n rahoituksestakerätään valtaosa Vaasan kaupungilta (80 %) ja Mustasaaren kunnalta (15 %),mutta teatterista maksavat tasapuolisesti kaikki toiminta-alueen kunnat. Kokkolankaupunginteatteri on muita alueen teattereita pienempi, sen henkilötyövuosistalaskettava valtion osuus (620 501 e) on vain puolet eniten tukea saavan Seinäjoenkaupunginteatterin tuesta (1 241 002 e) vuonna 2011. Kokkolassa nähdään, ettänykyhetken tilanteessa teatterin on panostettava valtakunnallisesti huomioitavaanlaatuun, että sen asema säilyy mahdollisesti muuttuvalla teatterikartalla.Teattereiden osalta haastateltavien omasta aloitteesta tulivat voimakkaasti esillenäkemykset yhteistyön ja valtion tuen suhteesta. Asiat olivat mietittyjä ja keskeisetasiat otettiin esiin ennen kuin haastattelija oli esittänyt kysymyksiäkään.Tämän perusteella voidaan aistia, että teattereissa muuttuva kulttuuripolitiikka,mahdollisesti jopa pienenevät valtion osuudet ja panostus alueelliseen yhteistyöhönon havaittu selvimmin. Valtion tuen määrän vuosittainen tarkistus hankaloittaaosin aikatauluja, koska budjetti tehdään ennen tuen määrän varmistumista, mikäerään toimijan mukaan saattaa heittää esimerkiksi 10 000 euroa suunnitellusta.On kuitenkin hankala vaatia lisäresursseja tietäen, ettei kokonaisrahasta riitäottamatta sitä toiselta – etenkin, kun rahoituksen kasvamisen sijaan sitä uhkaavähentyminen. Teattereilla on hanketoimintaa. Lisäksi teatterit hakevat erillisiätukia silloin kun niitä on jaossa. Tämä ei välttämättä palvele toiminnan sisältöä,kun ideat ja hakuajat eivät kohtaa parhaalla mahdollisella tavalla.Vaasan kaupunginteatterin edustajan mielestä kaikki kilpailu ei ollut pahasta,vaan se osin kuuluu toimenkuvaan – toisaalta välimatkat teattereiden välillä ovatpitkiä eikä kilpailu yleisöstä siten ole voimakasta. Teattereiden organisaatiot jaresurssit heijastuivat yhteistyömahdollisuuksiin kahdella tavalla. Yhtäältä uusienmahdollisten yhteistyökuvioiden nähdään vaativan ylimääräisiä resursseja, eikäteatterin organisaatio tai oma suunnitteluaikataulu jousta tai mahdollista tätäilman resurssien kasvattamista. Henkilökunnan rajat tulevat siis vastaan, ja toimiakseenorganisaatiota ei voida kuormittaa liikaa. Toisaalta teatterin toimivaorganisaatio on yhteistyön mahdollistaja. Hallinnollisesti laitos pystyy toimimaanvetäjänä yhteistyöprojekteissa, mutta tämän on tietenkin tapahduttava koneistonehdoilla. Teattereilla on oltava valmius muutoksiin.Teatterit tekevät sekä valtakunnallista että kansainvälistä yhteistyötä pääasiassanäytelmävierailuin. Alueteatterina Wasa Teater tekee yhteistyötä viidenmuun alueteatterin kanssa esimerkiksi alueteatteripäivien avulla. Teatterin johtajanmielestä alueteattereiden aseman pitäisi olla verrannollinen kansallisteatteriin.Ruotsinkielisen Wasa Teaterin yhteys Ruotsiin ja Riksteaterniin on vahva, muttamyös Kokkolan teatteri tekee Riksteaternin kanssa yhteistyötä tämän Suomenkiertueella. Kokkolan kaupunginteatterille kansainvälisyys ei varsinaisesti oleydinaluetta, mutta kulttuurien kohtaaminen on. Taide nähdään keinona murtaa

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!