12.07.2015 Views

Lataa

Lataa

Lataa

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

1007. LOPUKSISelvitys on osaltaan avannut Pohjanmaan taidetoimikunnan toimialueen taiteenja kulttuurin kentän näkemyksiä alueen toiminnasta ja yhteistyöstä. Kentällä onrunsaasti toimijoita ja paljon hyvää yhteistyötä tehdään. Vaikka kulttuuritoimijoidenosalta painotetaan rajattomuutta, alueen toiminnassa on erilaisia raja-aitoja,joihin vaikuttavat niin maakunnalliset ja kielelliset rajat kuin taidealakohtaisuustai sisällölliset rajauksetkin. Kuitenkin avoimuus tahto edistyä tulivat haastatteluissapäällimmäisinä esiin. Ne mahdollistavat kehityksen tulevaisuudessa.Tämä selvitys on pyrkinyt osaltaan toimimaan tiedon- ja yhteisten kiinnostuksenkohteidenjakajana. On selvää, että tulevaisuudessa saadaan paljon enemmänaikaan, mikäli toimijat tuntevat toistensa toimintatavat ja harjoittavat keskinäistäyhteydenpitoa. Kehitykselle on annettava aikaa. Yhteistyöllä voidaan kehittyäastumaan suuria askeleita. On tärkeätä, että aktiiviset ja aikaansaavat verkostotkeskustelevat keskenään – kehittäjätahojen yhteensaattaminen hyödyttäisi jatiivistäisi alueellista yhtenäisyyttä.Aiemmat valtakunnalliset selvitykset (Paltila 2009 ja Ruokolainen 2010)ovat osin ohjanneet tämän selvityksen asetelmia, eikä suuria ristiriitoja tämänselvityksen ja niiden välillä ole ilmennyt. Esiteltyjen yhteistoimintamallien osaltatässä selvityksessä nostettiin kaksi yli muiden. Aluekeskusten keskinäistä yhteistyötätiivistäisi ja toimintaa parhaiten palvelisi koordinaattori, jona toimisi yksiPohjanmaan taidetoimikunnan läänintaiteilijoista. Aluekeskusten ja alueellistenvaltionosuuden piiriin kuuluvien alueellisten toimijoiden yhteistoimintamalliksiesitettiin projektiyhteistyötä, jossa pyritään jatkuvaluonteiseen yhteistyöhön.Asiassa edettiin pisimmälle Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen ja alueteattereidenkeskustelussa, jonka pohjalta tanssin aluekeskus jatkaa suunnittelua aiesopimuksenaikaansaamiseksi keskuksen ja teattereiden välisestä yhteistyöstä.Selvityksen kuudes luku on suhteellisen laaja, mutta silti vain raapaisukolmannen sektorin ja kulttuurin koulutussektorin merkityksestä. Esitetty otoskuitenkin valaisee erilaisten toimijoiden tavoitteita ja rajoitteita taiteen ja kulttuurinpohjalaisella kentällä. Kolmannen sektorin toimijat ovat aluekeskustoiminnankannalta merkityksellisiä. Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen taustaorganisaationatoimii WATT ry. Myös muiden aluekeskusten osalta alueella toimineet kolmannensektorin tahot ovat olleet merkittäviä toiminnan suunnittelussa. On siis tärkeätä,että vahvuudet ja tarpeet tunnistetaan erilaisten toimijoiden välillä avoimellakommunikaatiolla – ja tätä kautta pyritään luomaan uusia mahdollisuuksia. Selvityksenanti on jakaa toimijoille tietoa toisistaan samalla, kun se esittelee toimiviakäytäntöjä, joista etenkin yhteistyön kannalta merkittävimmäksi malliksi voidaannostaa Sibelius-Akatemian koordinoima rytmimusiikin verkosto Seinäjoella.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!