Markus Lindkvist - Helda

57
mukaan näkemys siitä, miten eri tukijärjestelmät vaikuttavat asumiseen ja
rakentamiseen. (Ympäristövaliokunta, YmVM, 20/1994.) Kansanedustajien
vastalauseissa, jotka kohdistuivat valtioneuvoston asuntopoliittiseen
selontekoon, asuntopolitiikkaa pidettiin epäonnistuneena sosiaalisen
asuntotuotannon tukemisessa aikana, jolloin muu rakentaminen oli vähentynyt
dramaattisesti. Aravatuotannolla olisi mielipiteiden mukaan pitänyt tukea
suhdanteista rakennusalaa vaikeina aikoina. Aravatuotannon alasajo oli
johtanut ahtaasti asumisen kasvuun ja ongelmana nähtiin, että asuntorahoitusta
ja yhteisösijoittajien mukaan tuloa rakentamiseen ei ollut saatu lisättyä.
Aravatuotannon alasajo oli voimakasta, sillä vielä vuonna 1991 rakennettiin noin
22 000, mutta vuonna 1995 enää 6 000 asuntoa. Vapaarahoitteisten uusien
kerros – ja rivitalojen määräksi arvioitiin noin 4 000-5 000 asuntoa vuodessa.
Syitä aravatuotannon romahdukseen nähtiin virheellisessä lainoituspolitiikassa
ja asuntorahaston liian vähäisessä tukemisessa. Opposition edustajien mukaan
hallitus oli arvioinut väärin tulevan asuntotarpeen. Heidän mukaansa tarve jo
asuntopoistuman korvaamiseen on noin 13 000 asuntoa vuosittain ja tämän
lisäksi uudistuotantoa noin 25 000-30 000 asuntoa vuodessa. Edustajien
mukaan asiantuntijat olivat arvioineet, että vuoden loppuun mennessä
vuosittainen tarve on jopa yli 40 000 asuntoa. Asuntotuotannon näkökulmasta
haasteina pidettiin lähitulevaisuudessa: ”Kysyntään nähden alhainen
asuntotuotanto, nuorten patoutunut asuntotarve, laitoshoidon purkaminen,
muuttoliike, siirtolaiset, lisääntyvä yksinäisten määrä ja erityisryhmien
asuntotarve tulevat olemaan asuntopoliittisia haasteita, joihin täytyisi löytyä
ratkaisut ripeästi.” Hallituksen katsottiin keskittyneen perusparannustoiminnan
tukemiseen uudistuotannon sijaan ja tätä pidettiin ajalle vääränä
kehityssuuntana. (Eduskunta 2010, Roos, Rask, Ojala, ym. VM 20/1994.)
Edustajat Esko Seppälä ja Heli Astala esittivät vastalauseessaan, että
hallituksen asuntotoimet ja julkisen talouden leikkaukset ovat tehneet
pitkäjänteisen asuntopolitiikan lähes mahdottomaksi. Kritiikkiä sai myös asunto-
ohjelmien lopettaminen: ”Valtakunnallisen asunto-ohjelman laatiminen onkin
lopetettu tarpeettomana. Olemme siirtyneet jatkuvan epävarmuuden aikaan,
jota hallitsee markkinoiden lisääntynyt suhdanneherkkyys ja kaaosmaisuus." He