Satakunta:kotiseutututkimuksia XVII - Pori

Ruoveden Kangaspeskan aitta v:lta 1766 105
pohjalaisuutta, sillä samantyyppisiä aittoja on eniten Ruovedeltä
pohjoiseen ja koilliseen.
1700-luvun jälkipuolisko on meillä erittäin vilkkaan rakennustoiminnan
aikaa. Siinä voidaan erottaa kaksi eri vaihetta, joista
ensimmäinen käsittää noin miespolven ajan pikkuvihasta alkaen
eli aikajakson 1740-luvulta 1770-luvulle ja toinen vaihe vuosisadan
viimeisen neljänneksen. Nämä rakennuskaudet aiheutuvat monista
eri syistä, ensimmäisellä kaudella on tietysti tärkeimpänä
syynä sotien vaurioiden korjaaminen, jälkimmäinen taas johtuu
pääasiassa isonjaon tuomista muutoksista. Molemmilla on myös
omat tyylipiirteensä. Pikkuvihan jälkeinen aika erottuu yleensä
varsin jyrkästi vuosisadan loppukymmenistä ja usein sen tyylipyrkimykset
ilmenevät miltei täysin vastakkaisina. Puuarkkitehtuurissa
on 1700-luvun puolivälissä havaittavissa rakenteellisuutta
voimakkaasti korostava hirsimuotoilun kausi, jolloin samanaikaisesti
käytetään sekä keskiaikaisia että klassillisia aiheita, ts. gotiikan
ja renessanssin muotoja. Tätä tyylisuuntaa voidaan nimittää
vaikkapa suomalaiseksi hirsibarokiksi, jossa «barokkimaisuus«
johtuu ehkä enemmän keskiajan kuin renessanssin muodoista. Sen
sijaan vuosisadan loppupuolella puuarkkitehtuuri pyrkii pelkistetympään
asiallisuuteen ja rakennusmassan, kuutiomaisuuden, korostukseen
rakenteellisten yksityiskohtien tehoa vaimentamalla.
Sikäli kun keskiajan muodot ja aiheet häviävät, katoaa voimakkuus
detaljeista, jäljelle jäävät vain klassilliset — sekä renessanssin
että alkavan uusklassillisuuden — aiheet, ja puuarkkitehtuuri alkaa
yhä enemmän lähestyä kiviarkkitehtuuria. Tämä virtaus, johon
samalla liittyy lisääntyvä pyrkimys julkisivujen laudoittamiseen,
johtaa vähitellen rakennustekniikan huononemiseen sekä kirvesmiestaidon
taantumiseen, ilmiö, joka saavuttaa vakavammat mittasuhteet
kuitenkin vasta seuraavan vuosisadan jälkipuoliskolla.