Satakunta:kotiseutututkimuksia XVII - Pori

262 limar Taive
sitä käytettiin isommilla järvillä. Karhulenkki tehtiin kahdesta
hyvin pehmeäksi haudotusta näreestä siten, että ensin
otettiin emänäre, joka oli niin pitkä, että ylettyi kaksi
kertaa lenkin ympäri, latvapäällä punoen. Latva kiinnitettiin tyveen,
johon oli jätetty juurentyngät turvaamaan, ettei se luistanut
solmun läpi. Tämän jälkeen otettiin pienempi säiste, joka kierrettiin
emänäreen lomiin niin, että tyvet osoittivat vastakkaisiin
suuntiin. Säisteen latva solmittiin säisteen tyveen. Jos tyvessä
ei ollut juurentynkiä, lyötiin tyvessä olevaan halkeamaan puukiila,
jotta se ei päässyt luistamaan solmun läpi.« (V. Leppänen).
Usein latvapurot vapautuivat jäistä ennen kuin järvet, joihin
puut oli uitettava. Jään sulamisen jouduttamiseksi oli paikoitellen
tapana vetää ja kylvää hiekkaa järven jäälle puro- ja jokisuihin,
jotta olisi saatu vapaita paikkoja puroista saapuvia tai jokeen laskettavia
tukkeja varten (Parkano). 3
) Lampien jäihin sahattiin
myös railoja. Purojen ja järvien jäitä särjettiin rautakangella;
myöhemmin siihen käytettiin dynamiittia. Pari miestä lähti
dynamiittirepun kanssa ylhäältä alaspäin ja räjäytti jäät sieltä,
missä niitä vielä oli.
Uiton ensimmäinen vaihe, purouitto, oli kokonaan riippuvainen
veden määrästä, ja siitä syystä pidettiin kiirettä, «ettei vesi pääsisi
karkuun« (Multia—Keuruu).
Uiton aikaisempina aikoina ei käytetty puomituksia ollenkaan
tai niitä käytettiin hyvin vähän. Samoin puuttuivat leveimmiltä
väyliltä pollarit. Niiden paikalleen asettaminen kuuluu
myös uiton valmistelevaan vaiheeseen. Sen sanotaan olleen erittäin
kovaa työtä. «Ensin tehtiin junttauslautta eli ponttoo. Sen
tekeminen oli ammattimiesten työtä, eikä siihen oppimattomia
päästettykään. Kun ponttoo oli saatu valmiiksi, alkoi varsinainen
junttaus, jossa tarvittiin parikymmentä miestä. 16 miestä oli
vetämässä köysistä, muut toisissa töissä. Laulumies eli lukkari oli
muista töistä vapaa, hänen piti laulaa. Lauluun ottivat vetäjätkin
osaa, mutta lukkari antoi alku- ja loppumerkin. Työntahti oli
kokonaan lukkarin vallassa. Ilman laulua ei työ käynyt ollenkaan.
Junttaus alkoi tavallisesti: «Hei-juu, junttam ,
poo. Heijari nou-
3
) Oksala, Uitto s. 951.