Väestöliitto 3•2012 Kunnallisvaalit 2012: mihin vähät rahat ...

”Aids on yhteiskunnallinen
ongelma. Sen takia olisi tärkeää,
että yhteiskunta huolehtisi lapsista,
joihin epidemia vaikuttaa. Tällä
hetkellä vastuu on jätetty lapsille
itsellensä.”
Zimbabwessa tehtiin haastattelututkimus
lasten muodostamien
perheiden parissa. Lapset kertoivat,
että raskainta oli kestää yhteisön
hyljeksintää. Kertomuksissa
toistuivat samat kokemukset: lapsia
kiusattiin heidän köyhyytensä
takia ja hyljeksittiin aidsiin liittyvien
uskomusten ja ennakkoluulojen
vuoksi. Lisäksi lapset kertoivat,
että heitä ei enää kohdeltu
yhteisön sisällä lapsina vaan aikuisina,
koska he joutuivat hoitamaan
nuorempia sisaruksiaan ja hankkimaan
heille elannon. Tämän takia
heiltä odotettiin yhtä suurta työpanosta
kuin aikuisilta eikä heillä
ollut enää ikäisiään ystäviä.
kia huoltajansa menettänyt lapsi
saa minkäänlaista tukea valtioilta,
järjestöiltä tai edes omalta yhteisöltään.
”Aids-kuolemia on joillakin
alueilla niin paljon, ettei laajennettu
perhe pysty vastaamaan
haasteeseen. Vain 15 prosenttia
perheistä, jotka ovat ottaneet
aids-orvon sijaislapseksi, saavat
taloudellista tukea lapsen koulutukseen,
ruokaan tai terveydenhuoltoon.
Varsinkin maissa, joissa
on krooninen pula jo peruselintarvikkeista,
yksikin lapsi lisää voi
merkitä liian suurta taakkaa perheelle.
Tämä johtaa lasten jättämiseen
oman onnensa nojaan.”
Lapset tarvitsevat
psyykkistä tukea
Yksin asuvat lapset ovat monin
tavoin hyvin haavoittuvaisia. Heidän
ravitsemustilansa on huonompi
kuin aikuisten kanssa asuvilla,
he käyvät harvemmin koulua
ja ovat alttiimpia hyväksikäytölle,
rikoksille ja nälkiintymiselle.
Lisäksi lasten on usein täytynyt
hoitaa sairaita vanhempiaan
ja nähdä heidän kuolevan. Tämä
on psyykkisesti hyvin traumaattista.
Eteläafrikkalainen tutkija Jo
Stein on työskennellyt vuosia aidsin
takia yksin jääneiden lasten
parissa. Tällä hetkellä Etelä-Afrikassa
arviolta 122 000 lasta asuu
ilman aikuista huoltajaa. Jo Stein
kertoo, että joissakin tapauksissa
yksin asuvien lasten aineellisista
tarpeista on pystytty huolehtimaan
jollakin tavalla. Kuitenkaan
vanhempien kuoleman jättämään
traumaan lapset eivät ole saaneet
mitään apua.
”Avustusohjelmissa lasten
psyykkistä selviytymistä ei huomioitu”,
Stein toteaa. ”Kuitenkin
vanhempansa menettäneillä lapsilla
on paljon masennusta, posttraumaattisia
stressioireista ja ahdistusta.
Lisäksi heidän pitää jo
lapsina yrittää toimia kuin aikuiset
– hankkia ruokaa ja huolehtia
sisaruksistaan.”
Jo Stein toivookin avustusohjelmilta
kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa,
joka ottaisi huomioon
myös yksin jääneiden lasten
psyykkisen tuen tarpeen.
Hiviin ja aidsiin liittyvä stigma
Jo Stein näkee lasten elämää vaikeuttavana
tekijänä myös stigman,
joka aids-orvoille tulee vanhempien
sairauden takia. ”Jo aidsorpo
sanana on leimaava,” Stein
huomauttaa. Aidsiin liittyvät ennakkoluulot
vaikuttavat lapsiin
niin, että he joutuvat usein yhteisönsä
hyljeksimäksi. Tämä vaikuttaa
heidän hyvinvointiinsa kokonaisvaltaisesti.
Lasten globaali hyvinvointi –
matkalla toivoon
Myös Intiassa on tehty laaja selvitys
lapsista, joiden vanhemmat
ovat kuolleet aidsiin ja jotka asuvat
keskenään. Tärkeimmäksi asiaksi
intialaisessakin tutkimuksessa
nousi, että vastuu lapsista on
koko yhteiskunnan. Laajennetun
perheen kykyyn huolehtia vanhempansa
menettäneistä lapsista
ei pidä luottaa, koska hiv-epidemia
on tehnyt perheistä hauraita.
Haasteeseen voi vastata
esimerkiksi sijaisperhejärjestelmällä,
jota myös valvotaan hyväksikäyttötapausten
ennalta ehkäisemiseksi.
Sijaisperheille pitäisi
antaa taloudellista tukea
lasten koulutuksen turvaamiseksi.
Lapsia tulisi lisäksi rohkaista
puhumaan tunteistaan ja purkamaan
vanhempien menettämisen
aiheuttamaa surua.
ehtivat yksin perheestään
25
Pari&Perhe • 3 • 2012 • 25