08.03.2014 Views

Lataa tästä tutkintaselostus, pdf-tiedosto, 4,6 Mt

Lataa tästä tutkintaselostus, pdf-tiedosto, 4,6 Mt

Lataa tästä tutkintaselostus, pdf-tiedosto, 4,6 Mt

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

B1/2010Y

Urheiluhallin katon romahtaminen Järvenpäässä 23.2.2010

ja muita rakennevaurioita kevättalvella 2010

4 JOHTOPÄÄTÖKSET

Tutkinta aloitettiin Järvenpään urheiluhallin romahduksesta, joka katsottiin suuronnettomuuden

vaaratilanteeksi. Samaan tutkintaan päätettiin ottaa kymmenen muuta merkittävää

tai huomiota herättänyttä onnettomuutta tai vaaratilannetta.

1. Kevättalvi 2010 oli osassa Suomea runsasluminen, mutta lunta ei ollut niin paljoa,

että 1980-luvulla ja sen jälkeen laadittujen ohjeiden mukaan suunnitellut rakenteet

voisivat pettää. Kahdessa tapauksessa lunta oli kinostunut enemmän kuin ohjeet

ovat velvoittaneet ottamaan huomioon. Yksi kohde oli rakennettu 1970-luvun alkupuolella,

jolloin kuormitusnormit eivät vielä ohjeistaneet kinostumista riittävästi.

2. Kaksi oli teräshalleja, joiden suunnittelussa havaittiin merkittäviä puutteita. Samankaltaisia

on rakennettu satoja. Tästä syystä tutkintalautakunta antoi näistä tapauksista

ilmoituksen onnettomuusuhasta ympäristöministeriölle, joka välitti tiedon kunnallisille

rakennusvalvontaviranomaisille.

3. Kahdessa tapauksessa huomio kiinnittyi 1970-luvun liimapuupalkkeihin. Toinen

näistä johti yhden palkin romahdukseen ja toisessa tapauksessa vakavaan vaaratilanteeseen.

4. Yhdessä tapauksessa pettänyt rakenne oli yli 20 metrin pituinen naulalevyristikko.

Pettämisen syynä oli ristikon puutteellinen tuenta, jonka vuoksi ristikon kapasiteetti

oli vain viidennes suunnitellusta. Vastaavanlaisia tapauksia oli myös vuonna 2006.

5. Kahdessa tapauksessa kyse oli pääkannattajien normaalista taipumasta, joka aiheutti

ei-kantavan väliseinän tai toisessa tapauksessa alumiinitangon taipumista. Vauriot

otettiin ennen tarkempaa selvitystä vakavasti, mikä oli turvallista toimintaa.

6. Seurausten kannalta vakavin tapaus liittyi polttopuiden päällä ollen katoksen putoamiseen.

Työntekijä kuoli. Rakennelma ei ollut rakennusluvan alainen.

7. Pelastuslaitoksen tietokannasta tunnistettiin kevättalvelta 2010 yhteensä 99 tapausta,

joissa tehtävätyyppi oli sortuma/sortumavaara, ja jotka ilmeisesti liittyvät lumikuormaan.

Muuta keskitettyä tietoa talven sortumista ei ole saatavilla.

8. Tapahtumat osoittavat, että Suomessa on rakennuksia, jotka eivät kestä normien

vaatimaa lumikuormaa. Kevättalvella 2010 tämä tilanne konkretisoitui erityisesti Etelä-Suomessa

ja Pohjanmaalla ja kevättalvella 2006 Keski-Suomessa.

9. Uusien onnettomuuksien ennalta estäminen jakautuu kahtia. Yhtäältä on huolehdittava

uudisrakentamisesta siten, että normit ovat ajan tasalla ja normien vaatimukset

täytetään. Toisaalta on huolehdittava jo olemassa olevan rakennuskannan turvallisuudesta.

75

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!