2 - Rauma

Tyttö ja poika
10
Tyttö istui odottelemassa linja-autoaseman ulkona olevilla penkeillä. Tyttö oli yksin ulkona, ja pimeyden takia sisällä istuvat
olivat näytillä kuin akvaariokalat. Pakkanen oli nipistellyt tytön posket ja korvat punaisiksi. Kummitädin neuloma pipo oli
kotona sängyn alla.
”Olet istunut siellä jo tuntikausia. Etkö tulisi tänne lämpimään odottelemaan?” lippuja myyvä lempeäkasvoinen nainen kysyi
ovenraosta. Tyttö käänsi suupieliään hetkeksi ylöspäin ja pudisti päätään. Nainen näytti hetken siltä, että haluaisi sanoa
jotain, mutta sulki kuitenkin lopulta oven.
Tyttö kaivoi taskustaan kännykän ja alkoi selailla viestejä. Hän avasi tunti sitten tulleen viestin ja luki sen jälleen kerran.
”Sori, hukkasin ajantajun. Tulen myöhemmällä bussilla.” Tyttö nousi penkiltä ja meni katsomaan aikatauluja. Myöhemmän
bussin oli pakko olla viimeinen.
Lopulta puoli kahdeltatoista kauan odotettu päivän viimeinen linja-auto kaarsi asemalle. Tyttö käveli rauhallisesti laiturille
peitelleen haluaan rynnätä perille. Linja-autosta valui ulos kourallinen ihmisiä, mutta kukaan ei ollut tytön odottama poika.
Kuljettajan ajaessa autonsa takaisin talliin tyttö palasi penkille, etsi pojan numeron puhelimensa muistista ja painoi vihreää
luuria. Huoli kouraisi mahanpohjasta, kun naisääni ilmoitti, ettei numeroon saada yhteyttä.
Tyttö nojasi kasvonsa käsiinsä, ja hän näki jo silmissään pojan makaavan
jonkun syrjäkylän ojassa liikkumattomana, hiukset vieraalla
tavalla sekaisin. Tyttö alkoi näperrellä hermostuneesti hiustensa
latvoja ja yritti koota ajatuksiaan yhteen. Ajatusten kulun keskeytti
linja-autoasemalle kaartuva taksi. Tytön mieli keveni heti, kun hän
tunnisti poikansa nousevan autosta ja etsivän tyttöä katseellaan.
Lopulta poika huomasi penkillä istuvan tytön ja lähti kävelemään
tämän luo.
Tyttö nousi ylös ja lähti poikaa vastaan. Puolessa välissä he kohtasivat
ja poika halasi tyttöä oikealla kädellään. Poika alkoi kertoa
nauraen illan tapahtumista, miten hän oli törmännyt muutamaan
vanhaan luokkakaveriinsa ja miten he olivat myöhästyneet viimeisestäkin
linja-autosta ja olivat joutuneet tulemaan taksilla. Poika
osoitti pimeään taksiin ja tyttö näki ikkunan läpi heikosti kolme
heiluttavaa kättä. Tyttö hymyili vaimeasti ja heilutti takaisin. Tyttö
oli helpottunut, että poika oli turvassa hänen vierellään, mutta
katsoessaan pojan kasvoja hänellä oli kummallinen tunne.
Yhtäkkiä poika haukotteli ja katsoi kelloaan. Hän katsoi vaivaantuneesti
tyttöä ja sitten odottavaa taksia. ”Auto on kyllä jo ihan täynnä,
että sä et taida mahtua sinne”, poika sanoi. Tyttö ehdotti, että
he menisivät kävellen. Poika kuitenkin pudisti päätään ja mutisi
isoista laukuistaan, joita oli vaikea kantaa. ”Jos mä menen auton
kanssa edellä ja odotan sua sitten. Ainakin yritän, etten nukahda”,
poika naurahti ja lähti kävelemään takaisin autolle.
Tyttö jäi seisomaan paikoilleen ja lämmitti käsiään hieromalla niitä yhteen. Katsoessaan puiden taakse häviävän taksin
perävaloja, tyttö tajusi, mistä hänen kummallinen tunteensa johtui. Vaikka poika katsoikin tyttöä, hän ei kuitenkaan nähnyt
tätä.
Iina Fagerlund