2 - Rauma

Meidän valintamme
13
Katson ulos ikkunasta. Pienet lumihiutaleet leijailevat hiljaa alaspäin, mutta heti maahan osuessaan ne sulavat. On vielä
liian lämmintä lumelle. Siirrän katseeni ikkunasta maantiedon vihkoon, jossa lukee isolla ”Miten minä voin vähentää
ilmastonmuutosta?” Niin juuri, ilmastonmuutosta voisi hidastaa, muttei pysäyttää. Mutta sen pysäyttämiseen tarvittaisiin
jokaisen ihmisen apua, mikä ei tunnu ihmisiä kiinnostavan. Se on surullista. Eikö meitä kiinnosta millaisessa maailmassa
meidän lapsemme tai lapsenlapsemme elävät? Maailmassa, jossa ei enää sada edes napapiirillä lunta ja jossa napajäätiköistä
sulaneet vedet ovat vallanneet jopa Hollannin? Vai emmekö halua elää maailmassa, jossa kaikki on hyvin, eikä ole huolta
huomisesta?
Palaan ryminällä takaisin todellisuuteen. Maha kurnii,
on nälkä. Mutta ei niin kova nälkä kuin kehitysmaiden
lapsilla, jotka hyvässä lykyssä saavat edes jotakin syötävää
päivässä. Käyn keittiössä tekemässä voileivän ja
otan lasin vettä. Tulevaisuudessa vesi voi olla jopa öljyä
arvokkaampaa, kun vesi alkaa loppua. Joku saattaa nyt
ajatella, että onhan meillä meriä. Niin on, mutta merissä
on vain juomakelvotonta suolavettä, ei makeaa
vettä kuten järvissä. Tulevaisuudessa maapallon rikkain
ihminen on luultavasti se, joka keksii, miten suolavedestä
saa juomakelpoista halvalla ja helpolla tavalla.
Katson vihkooni. Ajatuksistani on kertynyt jo sivun
pituinen teksti kuvineen. Kyllä tästä hyvä esitelmä
tulee. Huitaisen kuminpuruja roskikseen ja mieleeni
putkahtaa ajankohtainen aihe – kierrätys. Ei ole kova
työ lajitella jätteitään, mutta liian harva niin tekee.
Kohta kaatopaikat alkavat täyttyä ja tulee eteen uusi
ongelma, mihin kaikki maailman jätteet sijoitetaan.
Muistan, kun joku ystäväni kertoi minulle aika kauhean
jutun. Kuusta näkee maapallolla kaksi asiaa: Kiinan
muurin sekä Singaporen kaatopaikan. En tiedä, onko
tämä totta, mutta se on jo ajatuksena hirveä. Ihmiset
ovat saaneet maapallolla aikaan kehitystä ja kulttuuria,
mutta olemme käyttäneet ja kuluttaneet liian häikäilemättömästi
maapallon luonnonvaroja hyväksemme.
Asialle on tehtävä jotakin tai käy kömpelösti.
Pääni on yhtäkkiä tyhjä kuin pikkuveljeni rahapussi.
Hän ostaa aina ties mitä turhaa krääsää, joihin hän
kyllästyy pian. Suurin osa autoista, pikku sotilaista,
legoista ja lelupyssyistä on tehty muovista. Se on
nykymaailman ehkä käytetyin raaka-aine kestävyytensä,
muokattavuutensa ja helppoutensa takia. Mutta muovi tulee olemaan myös tulevaisuuden suurin ongelma, ja osittain
se on sitä jo nykypäivänä. Esimerkiksi merivirrat ovat kuljettaneet ja saartaneet muovia tietyille alueille, joita kutsutaan
muovimeriksi. Siellä muovia on valtavasti, ei ehkä isoina paloina, vaan eniten pienenä silppuna. Mutta se onkin kaikista
pahin uhka alueen eliöille. Lisäksi muovi maatuu hyvin hitaasti tai ei maadu käytännössä ollenkaan. Kannattaisi siis aloittaa
muovin kierrätys, sillä muuten me kuvainnollisesti hukumme muoviin.
Olen iloinen siitä mitä olen saanut aikaan: jos tästä eivät ihmiset vakuutu niin ihmettelen. Ilmastonmuutoksen hidastamiseen
ei tarvita suuria tekoja; pienet teot riittävät, jos niitä tekee tarpeeksi moni ihminen. Jokainen voi nostaa kadulta
roskan, kierrättää, viedä vanhat vaatteet kirpputorille, ei olla ostamatta mitään turhaa, jota ei tarvitse. Tietysti kannattaa
ajatella luontoa kaikissa valinnoissaan. Näin voimme taata sen, että tulevat sukupolvet voivat elää maapallolla rauhassa.
Hymyilen ja suljen vihon. Kuu heijastaa kylmää valoaan huoneeseen. Menen sänkyyn ja vedän peiton korville. Yö on hiljainen.
Suljen väsyneet silmäni ja nukahdan. Unissani näen pandoja ja työskentelen WWF:n paidassa. Olisikohan se enneuni…
Ilona Tuominen