2 - Rauma

Kaikella on tarkoituksensa
11
Kenkäkaupan tytön tarina on aivan se tavallinen. Maisterin tutkinto huippuyliopistossa ei tuottanutkaan töitä. Töitä oli
otettava sieltä missä niitä oli, sillä hetkellä kenkäkaupassa.
Kengät olivat kylläkin tytön suurin intohimo. Kenkäpareja suorastaan tipahteli lattialle täyteen ahdetuista kaapeista. Uuden
työn aloitettuaan loppua ikuiselle kenkävirralle ei näkynyt loppua, vaan kenkävuori kasvoi kasvamistaan.
Ensimmäinen työpäivä oli ahdas ja raskas – kaikkien ihmisten paineet kohdistuivat tyttöön. Millä hetkellä tahansa tyttö olisi
voinut sortua kuin korttitalo kevyestä henkäyksestä.
Työsuhde-etujen käyttö oli aloitettava heti ensimmäisen työpäivän jälkeen – tytön paineet kasvoivat huippulukemiin.
Tyttö liikkui silmät ummessa suljetussa kenkäkaupassa etsien unelmiensa kenkiä. Tytöllä ei ollut aavistustakaan siitä mihin
kengät hänet johdattaisivat.
Metalliset, hieman pronssiset kengät hohtivat upouutena hyllyn reunalla. Sopiva korko, tyttö tuumasi silmäillen reilusti yli
10 senttimetrin piikkikorkoja. Kenkien nyöritys solahti upeasti tytön siron nilkan ympäri. Kengät olivat täydelliset, ne huuhtoivat
pois päivän aiheuttamat paineet. Tyttö suorastaan humaltui kengistään, ne olivat kuin huumetta hänen herkkään
sieluunsa.
Oli ehkä helpompi sanoa syy siihen, miksei tyttö ollut valinnutkaan normaalia reittiä kotiin palatessaan. Ikään kuin tyttö
olisi unohtanut muun maailman astellessaan kengillään. Juuri sinä iltana olisi kuitenkin ollut kannattavampaa valita aivan
joku muu reitti kuin se millä tyttö usein lenkkeilee.
Se päivä oli ehdottomasti marraskuun kylmin päivä. Ensimmäiset jäät olivat täyttäneet järvet ja tähdet loistivat kauniisti
kirkkaalla talvitaivaalla. Vain muutama lintu oli uskaltanut pistää päänsä ulos pesästään.
Vain yksinäinen huuhkaja oli yksin pimeässä yössä. Yllättäen tyttö ei tätäkään huomannut. Metalliset kengät valaisivat tytön
tien pimeässä metsässä sädehtien, muuta maailmaa ei ollut.
Kaikella on tarkoituksensa, tyttö pohti. Minulla on tarkoitukseni, ja kaikella mitä minä teen tai jätän tekemättä, on tarkoituksensa.
Jopa näillä kengillä on tarkoituksensa, tyttö tuumi ilman minkäänlaista käsitystä tästä maailmasta.
Haukka oli jo kovin kauan katseellaan seurannut tyttöä, aivan kuin vaanien. Haukan silmää miellytti tytön lanteiden keinunta
ja kylmässä yössä hehkuva, raskas hengitys.
Haukka oli jo nälkäinen, viime ateriasta oli pitkä
aika. Haukka himoitsi tytön metallisia ja hohtavia
kenkiä.
Nälkä oli kasvanut jo aivan liian suureksi.
Hyökkäys, suoraan kohti tyttöä.
Kiljuntaa, yksin pimeydessä.
Taistelua rakkaudesta kenkiin.
Hiljaisuus, vain haukan omahyväinen raakunta
rikkoo yön koruttomuuden.
Kyllä, kaikella on tarkoituksensa.
Mari Mantere, 2009