2 - Rauma
2 - Rauma
2 - Rauma
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Liisa Hongan<br />
haastattelu<br />
8<br />
Koulustamme hiljattain eläkkeelle jäänyt äidinkielenopettaja<br />
Liisa Honka yllättyi hieman haastattelupyynnostäni, mutta<br />
suostui toki. Niinpä laadin hieman haastattelukysymyksiä<br />
valmiiksi ennen kuin astelen sovittuna päivänä vihon ja<br />
kynän kanssa Liisan luokse. Ajattelin, että antaisin opettajan<br />
ennemmin kertoa siitä mitä hänelle tulee mieleen, ei siitä<br />
mitä juuri minä kysyisin. Napsautan kuulakärkikynästä terän<br />
esille ja esittelen haastatteluni idean: olen tehnyt valmiiksi<br />
lauseiden alkuja, ja Liisan tulisi päättää ne omin sanoin.<br />
Esimäinen kohta on: Valitsin opettajan ammatin... Liisan vastaus<br />
tulee hymähdyksenä. Hän ei nuorena missään nimessä<br />
suunnitellut ryhtyvänsä opettajaksi. Ei, hän pyrki kaverinsa<br />
kanssa oikeustieteelliseen! Vilkaisen loppuja kysymyksiäni ja<br />
vedän niiden yli rastin. On aika antaa puheenvuoro Liisalle.<br />
Liisan elämä ei siis mennyt sitä rataa, kun hän nuorena aluksi<br />
suunnitteli. Hän haki Helsinkiin oikeustieteelliseen, muttei<br />
päässyt kouluun sisälle. Niimpä elämä jatkui Savossa. Liisa,<br />
joka ei ollut koskaan pärjännyt eirtyisen hyvin opiskeluaikanaan<br />
kielissä, innostui nyt venäjän kielen alkeiskurssista.<br />
Kun opiskeluihin tuli valita pääaine, oli äidinkieli yhtenä<br />
vaihtoehtona, vaikka Liisa ei edelleenkään voinut kuvitella<br />
opettavansa äidinkieltä. Niimpä pääaineeksi nousi venäjän<br />
kieli. Sittemmin hän koki sivistävän vuoden Leningradissa<br />
ennen kuin ajautui Ouluun venäjän opettajaksi. Samalla<br />
alkoi laajempi opettajaksi kouluttautuminen, joka siirtyivät<br />
välillä Helsinkiin.<br />
<strong>Rauma</strong>lle Liisa saapui miehensä työn perässä, mutta päätyi<br />
itse töihin telakalle, venäjän kielen tulkiksi. Eräänä päivänä<br />
Aroahteen lukion rehtori sitten pyysi häntä lukiolle venäjän<br />
kielen opettajaksi, mihin Liisa suostui. Vuosien kuluessa<br />
tunnit kuitenkin vähenivät ja ryhmäkoot pienenivät. Välillä<br />
Liisa opetti atk:n saloja, ja kerran oli pula terveystiedon sivistäjistä,<br />
mutta onneksi Liisa suostui tämänkin aineen opettajanpöydän<br />
taakse seisomaan. Vuosien varrella hän myös<br />
innostui suorittamaan englannista ja filosofiasta perusopinnot.<br />
Äidinkielen opettajaksi hän päätyi, koska kotimaisen<br />
kielen opettajilla oli liikaa tunteja. Kun Liisaa sitten pyydettiin<br />
äidinkieltä opettamaan, hänen reaktionsa oli melko<br />
vastahakoinen, mutta kollegojen aito auttamisen halu ja<br />
kannustus saivat hänet yrittämään. Ja saihan Liisa aloittaa<br />
opettamisen siitä äidinkielen kurssista josta piti itse eniten:<br />
kurssista, joka sisälsi paljon pilkkusääntöjen opettamista!<br />
Nyt Liisa kertoilee hymyillen koetuista vuosistaan. Hän<br />
painottaa kuinka tärkeää on, että ihminen tekee sitä mistä<br />
pitää. Ja uusia asioita voi kokeilla rohkeasti, kunhan muistaa<br />
esittää paljon tyhmiä kysymyksiä. Muut ihmiset auttavat kyllä!<br />
Erityisen lämmöllä Liisa muistelee Uotilanrinteen lukion<br />
opettajia ja rehtoria. Siinä opettajainhuoneessa hän tuntee<br />
kasvaneensa ihmisenä ja keskustelijana.<br />
Liisan työuralle on luonnollisesti mahtunut hurja määrä<br />
mahtavia hetkiä. Yksi mieleenpainuneimmista on ensimäinen<br />
terveystiedon kurssi. Liisa oli heti kurssin alussa tehnyt<br />
rehellisesti selväksi, ettei suinkaan tiedä oppiaineesta kaikkea,<br />
vaan toivoi periaatetta, että he voisivat yhtenä ryhmänä<br />
ottaa asioista selvää. Kurssin loputtua oli oppilaiden<br />
kurssiarvioiden vuoro. Eräs oppilas oli kirjoittanut arvioksi:<br />
”Jos et olisi sanonut, ettet ole oikea terveystiedon opettaja,<br />
niin en olisi tiennyt”<br />
Yleisesti esimerkiksi äidinkielessä iloa ovat tuoneet oppilaat,<br />
jotka väittävät, etteivät osaa ollenkaan kirjoittaa, ja sitten<br />
esseen reunassa komeileekin numero kahdeksan. Sellaisen<br />
oppilaan pelkästään kasvojen näkeminen on palkitsevaa.<br />
Hei, nyt minä ymmärsin miten pitää kirjoittaa!<br />
Opettajan ammattiin sisältyy myös niitä päiviä, kun opettaja<br />
toivoisi olevansa mielummin muurarin hommissa. Myös Liisalla<br />
on kokemusta näistä päivistä ja tilanteista. Usein suurin<br />
väsymys iskee, kun opettaa isoa ryhmää, ja pöydälle kertyy<br />
valtava kasa korjattavia esseevastauksia. Joskus lukemiseen<br />
saattaa mennä koko viikonloppu, ja silloin ajattelee helposti,<br />
miten hullun hommaa koko touhu on. Korjaamista ja korjaamista<br />
vuodesta toiseen ja aina samat virheet. Opettajanuransa<br />
viimeisiä esseitä korjatessaan Liisa kuitenkin yllättyi<br />
siitä, miten mukavaa touhu oli. Hän oli osannut asennoitua<br />
oikein: viimeinen kertani.<br />
Opettajan ammatissa tottuu siihen, että oppilaat vaihtuvat<br />
jatkuvasti. Toisia tulee enemmän ikävä, toisia vähemmän.<br />
Yleensä haikeus iskee tietenkin kevätjuhlassa. Kysymys<br />
oppilaasta, jonka Liisa erityisesti muistaa, on ongelma.<br />
Esimerkkejä tulisi varmasti loputtomiin, olemmehan me<br />
kaikki erilaisia, omanlaisia persoonia. Haastattelun muisteloihin<br />
pääsi kuitenkin poika, jolle Liisa opetti aikanaan<br />
venäjän kieltä. Tämä ”hulttiopoika” ei meinannut innostua<br />
opettelemaan venäjän kirjaimia, ja oli muutenkin sen verran<br />
vallaton, että opettajalla oli toisinaan kestämistä. Kunnes<br />
poika sitten sai synninpäästön eräänä naistenpäivänä. Hän<br />
oli järjestänyt koko ryhmän puolesta Liisalle kukkakimpun,<br />
ja lausui vielä kauniin hetken päätteeksi venäjänkielisen<br />
runon. Venäjän kielen neroa pojasta ei kuitenkaan ainakaan
Change language