Taidetta ikä kaikki – - Kansalaisareena

13
Uuden vuosituhannen vaihteen tienoilla on vahvistunut trendi valjastaa aiemmin suhteellista itsenäisyyttä
nauttivat taide ja kulttuuri taloudellisen kasvun vetureiksi. Niitä alettiin tarkastella paitsi kansantalouden
kasvutekijöinä myös välineinä yksityisen voiton tuottamisessa.
Oli odotettavissa, että taiteen tarkastelu taloudellisen kasvun välineenä synnyttää myös kritiikkiä.
Taiteen ja kulttuurisen osallistumisen arvoa ei koskaan voi mitata pelkästään rahassa. Kulttuurin ja etenkin
taiteen hyvinvointivaikutukset ovat sivistystekijöitä, jotka vaikuttavat ennen muuta ihmisen tietoisuudessa.
Uudet havainnot, näköalat, esteettiset kokemukset ja oivallukset elämän merkityksistä voidaan usein myös
jakaa. Siinä on taiteen yhteisöllinen voima myös vanhustyössä. Viime aikoina on julkiseen keskusteluun
heitetty ajatus, että bruttokansantuotetta voitaisiinkin kuvata vaihtoehtoisesti myös elämän hyvinvointi- ja
laatutekijöillä eikä vain taloudellisilla mittareilla.
Taloudellista tulosta tavoitteleva panostaminen elämän kulttuurisiin laatutekijöihin on kaikkien ikäkausien
osalta vaikeasti hyödynnettävissä. Näin on erityisesti silloin, kun puhutaan vanhuksista ja lapsista.
Nopeita voittoja kulttuurista ei ole helppo ulosmitata. Panostuksen tulokset nähdään erilaisina hyvinvointia
tuottavina tekijöinä laajalti ja pitkällä aikajänteellä yhteiskunnassa ja kansalaisten elämässä eri ikäkausina.
Jos taas ei puhuta voitontavoittelusta, vaan yhteiskunnan säästöistä, voidaan kulttuuriin panostamisella
päästä merkittäviinkin tuloksiin. Näistä syistä kulttuuri onkin tähän saakka ollut pääosin yhteiskunnan ylläpitämää
ja tukemaa toimintaa.
Tuskin on vielä kovin selkeästi pystytty osoittamaan esimerkiksi nopeaan kasvuun lähteneiden mielenterveysongelmien
yhteiskunnallisia syitä. Seuraukset alkavat kyllä jo näkyä. Kiistatonta kuitenkin lienee,
että siirtämällä yhteiskunnassa ajattelun ja toiminnan painopistettä inhimillisempään suuntaan, päästään
terveemmälle kehitysuralle. Vähittäinen paluu kulutustalouden jatkuvan kasvun, nopean rahan ahnehtimisen,
syrjäytymistä ja vieraantumista tuottavan itsekkään kilpailemisen tieltä voisi tuottaa monenlaisia yhteiskunnallisia
hyötyjä. Siirtyminen välittämisen ja ihmisenä kasvamisen päämääriä ensisijaisena pitävään
kulttuuriin, voisi palauttaa menetettyä tasapainoa. Se taas merkitsisi elämänlaadun ja terveyden – myös
mielenterveyden kohentumista ja sitä kautta merkittävää kansantaloudellista säästöä.
Tähän liittyen voitaisiin tutkia ajatusta kulttuurista ja taiteesta korvaavana tai vaihtoehtoisena
”lääkkeenä” vaikkapa vanhustyössä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Marjatta Bardyn
ajatusta kehitellen muutama promille sosiaali- ja terveysviraston budjetista tai vain sen lääkekuluista
voitaisiin – vaikka koeluontoisesti – siirtää Helsingissä kulttuurikeskuksen käyttöön. Taiteen ja kulttuurin
voimaannuttavaa vaikutusta voitaisiin kokeilla turruttavan lääkinnän vaihtoehtona.
Edellä sanottu heijastelee osaltaan sitä, kuinka tutkimuksen esiin nostamat uudet näkökulmat ja
niistä juontuvat uudet käytännöt ovat jo nyt synnyttäneet vilkasta ja osin vastakkaistakin mielipiteen vaihtoa.
Vireä keskustelu on taas omiaan generoimaan uutta tutkimusta, laajempia selvityksiä ja kokeiluja. Nyt
ollaan ottamassa uudenlaisen kulttuurisen vanhustyön ensimmäisiä askeleita. Se vaatii yhteistyötä moneen
suuntaan, ponnistelua, aikaa ja kärsivällisyyttä. Se vaatii myös omien ennakkoluulojen kyseenalaistamista,
uusien asioiden kokeilemista ja oppimista. Vahvistuva tutkimusnäyttö kulttuurin vaikutuksista ihmisen kokonaishyvinvointiin
tarjoaa perusteluita sille, että yhteistyö, jota tavoitellaan, on vaikuttavaa ja tärkeää.
Tämä valmistaa kulttuurisektoria omalta osaltaan ottamaan haasteen vastaan.