Päivä kerrallaan” ”En dag i taget” - Suomen Merimies-Unioni

merimies
Joonas Mäkeläinen opiskelee
Raumalla vahtikonemestariksi ja
harjoittelee Serellä.
Harjoittelija:
”Työ opettaa”
Joonas Mäkeläinen työskentelee tammikuun loppuun saakka
harjoittelijana koneessa. Keikka alkoi itsenäisyyspäivänä. Seitsemäntoistavuotias
nuorukainen opiskelee kotikaupungissaan
Raumalla vahtikonemestariksi, ja hän on oppilasjäsenenä Suomen
Merimies-Unionissa.
Merialan koulutukseen hakeutumisen syitä kysyttäessä Joonas
tuumaa, ettei hän oikein tiennyt minne mennä peruskoulun jälkeen.
Isä keksi tämän vaihtoehdon.
- Ajattelin, että sehän kuulostaa ihan hyvältä. En ollut edes
kuullut tollasesta mahdollisuudesta, sit kiinnostuin ja lähdin. Tää
on toinen vuosi ja kolmen vuoden koulutus on puolessa välissä,
Joonas kertoo.
Hänen luokallaan on parisenkymmentä opiskelijaa, joista kukaan
ei ole vielä keskeyttänyt koulunkäyntiä. Ensimmäinen vuosi
oli vahtimiesluokka ja nyt on eka vuosi konemestariluokkaa. Joonas
toivoo, että hommia löytyy valmistumisen jälkeen.
Tätä ennen Joonas on harjoitellut kuukauden verran Langh Shipin
Marjatassa viime keväänä. Puolimatruusin meripäivät tulivat
nyt täyteen ja toukokuussa voisi harjoittelujaksolta saada jo jotain
korvaustakin. Koulu järjestää aina harjoittelupaikan yhteistyössä
varustamojen kanssa.
Ei Joonas silti valita, vaan naurahtaa, että kaikki tämä on kotiinpäin.
Laivalla on täysi ylöspito ja hän saa asua kahden hengen
hytissä yksinään.
- Työ opettaa ja työssä oppii parhaiten, Joonas toteaa.
Hän sanoo, että kyllä ala ihan omalta tuntuu. Siinä – niin kuin
kaikessa muussakin – on sekä hyvät että huonot puolet. Rahtilaiva
ja matkustajalaiva ovat Joonaksen mielestä kuin yö ja päivä.
Matkustajalaivassa kaikki on säännöllisempää, vähän niin kuin
kävisi maissa töissä.
- Kumpikin käy mulle hyvin.
AJP
samassa paikkaa. Eurot on koko
ajan edessä ja saatan joskus antaa
euroja takaisin, kun pitäisi antaa
kruunuja, J-P toteaa.
Maria ja J-P ovat sitä mieltä,
että Seren kassat ovat työnteon
kannalta erittäin huonot. He sanovat
tämän silläkin uhalla, että
vitsailevat saavansa pyyhkeitä
Merimies-lehden ilmestymisen
jälkeen.
Näissä kassoissa, jotka uusittiin
joitakin vuosia sitten ja jotka eivät
olleet mitään halpoja pömpeleitä,
kipeytyvät kaikki paikat: niska,
olkapäät, selkä, kädet. Ennen
vanhaan oli kaksi kassaa yhdessä,
jolloin työntekijä pystyi vaihtamaan
puolta. Tavarat eivät tule
hihnalta suoraan kassalle, vaan
niitä täytyy koukkia kulmasta ja
rahoja ojennellaan ylös.
- Noilla pömpeleillä ole mitään
virkaa. Paskan marjat niitä mitään
uusita, ne maksaa. Meillä ei ilmeisesti
ole tarpeeksi sairaslomia. Yhtään
isompikokoisella ihmisellä on
tosi vaikea työskennellä, koska tila
on niin pieni, J-P purnaa.
Venäjän kielen
taidosta hyötyä
Tuija Pesosen vakituinen työpiste
on Bon Vivantin viinibaari, jossa
hän työskentelee baarimestarina.
Nyt kun matkustajina on reilut 800
venäläistä, häntä tarvitaan niin sanottuna
Venäjän apuna.
- Kierrän pitkin laivaa ja
tarkkailen, tarvitaanko apua. Eilisen
illan olin suurimmalta osin
Happy Lobsterissa, jossa on aina
paljon venäläisiä. He tarvitsevat
joskus apua tilausten kanssa,
Tuija kertoo.
Tuija on käynyt koulunsa
Kouvolassa, jossa oli venäjään
painottunut kieli-instituutti ja jossa
luettiin paljon venäjän kieltä.
Hän luki venäjää lukiossa, mutta
ei tarvinnut kieltä kymmeneen
vuoteen. Kahdeksankymmentäja
yhdeksänkymmentälukujen
vaihteessa Tuija alkoi käydä
yliopiston kielikursseilla ja onpa
hän opiskellut kieltä Pietarissakin
joitakin vuosia sitten. Nyt
tälle kielitaidolle on kysyntää ja
Tuija pohtii, kumpaan panostaisi:
viineihin vai venäjään. Kumpikin
kiehtoo.
Tuija Pesonen on ollut Serellä
alusta eli vuodeta 1990 lähtien.
Sitä ennen hän ennätti työskennellä
vakituisesti Finlandialla.
Siljalla
27 vuotta
Bon Vivant –gourmetravintolan
kylmäkkö Arja Helovirta naurahtaa,
että hän on ollut Siljalla
pitkään töissä: 27 vuotta. Keittiössä
on töissä kerralla kaksi kokkia
ja yksi kylmäkkö. Arja sanoo,
että he ovat joskus kiertäneet eri
työpisteissä, mutta että nyt hän on
ollut jo pitkään täällä.
Tässä keittiössä tehdään kaikki
käsityönä alusta lähtien, joten ammattitaito
säilyy.
- Pikkasen oli uudenvuodenaattona
ruuhkaa ja kaikkea meni
paljon. Erityisesti hummerit ja
hedelmät maistuvat venäläisille.
Töitä tehtiin oikein kunnolla,
Arja kertoo.
Arja asuu Ivalossa, ja hän on
telakoinnin ajalle vaihtanut lomarahat
vapaaksi. Hän on aikoinaan
saanut työskennellä ihan tarpeeksi
telakallakin. Tulevaisuuden
suhteen Arja on odottavalla
kannalla.
- En ota huolta ja rupea sitä
miettimään, eihän siitä tuu muuta
kuin paha mieli.
Vikaeeraaja on
aina valmiina
Satu Saarinen on vikaeerannut
Siljalla kuusi vuotta. Nyt hänellä
on kymmenen päivän työjakso
buffan tarjoilijana. Tätä ennen
hän oli töissä Serellä joulukuussa
kahdeksan päivää. Hän on laivan
vakivikkejä.
- Jatkosta ei ole tietoa. Siihen
on tottunut, että odottaa puhelinsoittoa.
Leipä on lähtenyt tuuraamallakin
jo monta vuotta. En mä
osasi kuvitella tekeväni mitään
muuta, tähän jää jotenkin kiikkiin.
Ehkä ne pitkät vapaat ja hyvä palkka
tekee sen, Satu pohtii.
Korialla Kouvolan lähistöllä
asuva Saarinen aloitti merillä, kun
työt maissa loppuivat. Serkku oli
täällä töissä ja kehotti laittamaan
paperit. Sillä tiellä Satu on ja
hän kertoo viihtyvänsä. Lyhyin
hälytysaika on ollut, kun on joskus
aamulla soitettu ja kysytty,
moneltako olet Helsingissä jos
nyt heti lähdet. Satu on lähtenyt
kiireelläkin, sillä hänen lapsensa
ovat jo isoja.
- Ihanne olisi, jos pois lähtiessä
tietäisi, koska tulee seuraavan
kerran. Mutta kaikkea ei aina voi
saada. On mulla ollut pitkiäkin sijaisuuksia.
Kaikkeen tottuu, Satu
naurahtaa.
Sadun nimi puuttui Merimieslehden
jouluterveisistä, samoin
buffassa työskentelevän Vesa
Samposalon. Eli ne tulivat tässä.
AJP
8