12.07.2015 Views

Tuontipolttoaineiden velvoitevarastointityöryhmän raportti

Tuontipolttoaineiden velvoitevarastointityöryhmän raportti

Tuontipolttoaineiden velvoitevarastointityöryhmän raportti

SHOW MORE
SHOW LESS
  • No tags were found...

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

467 Maakaasua korvaavan polttoaineenlogistiikkajärjestelmän riittävyysMaakaasun käyttö Suomessa on kasvanut ja sen odotetaan edelleen kasvavanmuun muassa hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteiden myötä. Maakaasunkäytön kasvu on huoltovarmuuden kannalta otettava huomioon siksi, että kaasunvarapolttoaineina toimivat muut polttoaineet, ennen kaikkea öljy. Maakaasua korvaavienpolttoaineiden varastotasot ovat laskeneet ja samoin nestemäisten polttoaineidenautokuljetuskapasiteetti on pienentynyt. Lisäksi raskaan polttoöljyn valmistuksenon arvioitu loppuvan Suomessa, mikä johtaa uusien laatujen tuontiinkansainvälisiltä markkinoilta. Tämä tulee vaikuttamaan sekä polttoainevarastojensijaintiin että kokoon tulevaisuudessa. Tästä johtuen Puolustustaloudellinen Suunnittelukunta(PTS) näki tarpeelliseksi selvittää, onko logistiikkajärjestelmä riittävähuolehtimaan polttoainehuollosta mahdollisen maakaasun toimitushäiriötilanteenaikana.Logistiikkaselvityksen tekijällä (Pöyry Energy Oy) oli työssään apuna joulukuussa2006 valmistuneen ja niin ikään PTS:n rahoittaman ja Fimator Oy:n laatiman”Maakaasun huoltovarmuus yhdyskuntien kaukolämmön tuotannossa” -selvityksenperustiedot.Selvitysten lähtökohdat ja toteutusFimator Oy:n selvitykseen liittyvän kyselyn pohjana oli kuvitteellinen, vakavamaakaasun saantihäiriö, johon varautumisesta pyydettiin laitoskohtaisia vastauksia.”Tammikuisena perjantai-iltana, työajan jälkeen klo 18.00 maakaasun maahantuojasaa tiedon, että erinäisistä syistä johtuen maakaasun tulo Suomeen lakkaasamana iltana noin klo 22.00. Lisäksi saadaan tieto, että on varauduttava vähintäänyhden viikon maakaasun toimituskatkokseen. On menossa pakkasjakso jaseuraavaksi maanantaiaamuksi on ennustettu Etelä-Suomeen –30. Sääennuste lupaapakkasjakson jatkuvan pidempään.”Kyselykirje lähetettiin 30 maakaasua käyttävälle kaukolämpöyritykselle, joista 26omisti kaukolämpöverkon ja neljä oli ulkopuolisia CHP-laitoksen omistajia.Kyselyyn vastanneiden osuus oli noin puolet Suomen maakaasun käytöstä, muttalähes 100 prosenttia yhdyskuntien maakaasun käytöstä.Pöyry Energy Oy:n tekemässä selvityksessä tarkasteltiin polttoöljyn kuljetustenjärjestämistä ja kapasiteetin riittävyyttä tilanteessa, jossa maakaasutoimituksetkatkeavat ennalta arvaamattomaksi ajaksi ja joudutaan siirtymään korvaavien

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!