12.07.2015 Views

PDF-dokumentti - VATT

PDF-dokumentti - VATT

PDF-dokumentti - VATT

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

177Rakennusten lämmitykseen kulutetaan viidennes kokonaisenergiasta. Liikenteenosuus on runsas kuudennes.EU:n ja autoteollisuuden välisellä sopimuksella on pyritty nopeuttamaan energiatehokkaampienautojen tuloa markkinoille. Vaikuttaa kuitenkin todennäköiseltä, ettätoistaiseksi liikenteen osuus energian käytöstä tulee edelleen kasvamaan autojenlukumäärän ja keskimääräisen koon kasvaessa. Suomessa henkilöautojen tuontiveronmuutos vuonna 2003 on kasvattanut voimakkaasti nimenomaan keskikokoasuurempien, käytettyjen autojen tuontia. Vuodesta 2008 lähtien autovero on perustunutautojen hiilidioksidipäästöihin (per ajokilometri).Muu energiankäyttö jakautuu maatalouden ja rakentamisen sekä palvelualojen jakotitalouksien kulutukseen. Kotitalouksien osuus on näistä suurin. Energian säästöratkaisutovat näissä käyttäjäryhmissä joko kalliita tai jäävät toteutumatta markkinoidenpuutteellisen toiminnan takia. EU-jäsenmaissa käytössä olevat kotitalouskoneidenenergiankulutusmerkinnät lisäävät kuitenkin jonkin verran energiatehokkuutta.Lisäksi uudet EU-direktiivit kuten rakennusdirektiivi ja energiapalvelu- ja säästödirektiivivoivat kannustaa energian säästämiseen.Kuvio 9.3. Sähkön tarjonnan tuontiriippuvuus Suomessa vuonna 2008,prosenttiaHiili, kaasu, öljy23 %Kotimaisetenergialähteet37 %Sähkönnettotuonti 15 %Ydinvoima 25 %Lähde: Adato Energia Oy.Kotimaiset primäärienergian lähteet (biomassa, vesivoima) kattavat 37 prosenttiasähkön tuotannosta, joten sähkön tarjonnan tuontiriippuvuus on 63 prosenttia vuonna2008. Jos ydinvoima lasketaan kotimaiseksi energiaksi, nousee kotimaisuusaste62 prosenttiin. Kun myös sähkön tuotannossa käytetyt polttoaineet – hiili, kaasu jaTalouden rakenteet 2009

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!