Lataa - Vaasan yliopisto

46 ACTA WASAENSIAymmärtäminen. Clarkin näkemyksen mukaan näiden spesiaaliryhmien välillä vallitseejatkuvasti konfliktitilanteita, muun muassa keskenään, suhteessa opiskelijoihin jasuhtautumisessa hallintoon. (Clark 1984b: 108–109) Yliopisto-organisaation toimintaasiis selittää hyvin pitkälle akateemisen henkilökunnan työssä näkyvä tieteenalan ensisijaisuusinstituuttiin verrattuna (Clark 1983; Birnbaum 1989). Valtion keskushallinnonohjausimpulssit eivät useinkaan tavoita yliopistojen operationaalista tasoa, koska niissäei oteta huomioon organisaatiorakenteen kaksisuuntaisuutta ja tieteenaloihin jakautunuttaoperationaalisen toiminnan tasoa (Kuoppala 1996: 85). Kuoppala pitää yliopistonmatriisirakennetta ongelmallisena, koska tulosohjauksen ja muunkin korkeakoulupoliittisenpäätöksenteon kohteena on ensi sijassa yliopisto kokonaisena organisaatioyksikkönä,jota edustaa keskushallinto. Opetusministeriön ohjaus saavuttaa luontevastiyliopiston keskushallinnon, mutta ohjaus ei kohdennu suoraan organisaation akateemiseenosaan eli tieteenharjoittajiin. (Kuoppala 2005: 233.)Instituutti-dimensio kokoaa yhteen eri tieteenharjoittajat, spesialistit, hallintovirkamiehetja opiskelijat. Yksityiskohtaisuuden vähentyessä suomalaisessa yliopistojenvaltionohjauksessa, tämä instituuttidimensio on korostunut tieteenaladimension kustannuksella.Tieteenala muodostaa selvästi erikoistuneen organisaatiomuodon, joka yhdistääsamojen alojen tieteenharjoittajat paitsi yhdessä yliopistossa niin myös hyvinkinlaajasti eri yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Yksittäisten tieteenalojen toimintalogiikkakorostuukin tiedekunta- ja laitostasolla. Tutkijat toimivat myös kansainvälisessätiedeyhteisössä. Jokaisella tieteenalalla on oma historiansa ja toimintatapansa ja näihinuudet tulokkaat sopeutetaan asteittain. Kyse on erilaisista kulttuureista, teorioista,metodologioista, tekniikoista ja problematiikasta. Myös idolit vaihtelevat. Akateemisenyhteisön jäsenet jakavat paradigman keskenään ja paradigma jakaa akateemiset yhteisöttoisistaan. (Clark 1983: 74–76; ks. myös Barnett 1994; Hölttä 1995; Kuoppala-Marttinen 1995.)