16.07.2015 Views

Click here to get the file - Sosiaalikollega

Click here to get the file - Sosiaalikollega

Click here to get the file - Sosiaalikollega

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

mikä käytännössä tarkoitti hakemusten käsittelyä, päätöksentekoaja palveluohjausta. Päätökset liittyivät joko toimeentulotuenmyöntämiseen tai vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaistenetuuksien ja palveluiden myöntämiseen.Työtä kuvaa se, että sosiaalityöntekijät tekivät 50 päätöstä seuranta-aikanayli 65-vuotiaille asiakkaille, tapaamisen luonne oli 26,2%:ssa kirjallisen päätöksen tekeminen. Päätöksentekoon liittyi ainaarviointi- ja selvitystyötä. Koska seuranta-aika oli lyhyt ja päätöstentekeminen vei aikaa, niin osalle päätös tehtiin seuranta-ajanjo loputtua. Sosiaalityöntekijöiden tekemää selvitystyötä päätöstenteonyhteydessä kuvaa se, että asiakkuuden pääasiallisena syynäoli seuranta-aikana 78 kertaa 171 asiakastapauksesta kuljetuspalveluidenhakeminen. Sosiaalityöntekijät tekivät 37 kuljetuspalvelupäätöstäja niihin liittyen tapasivat asiakkaan toimistolla 6kertaa ja lisäksi he soittivat 23 puhelua, tekivät 17 kotikäyntiä,ottivat yhteyttä omaisiin 2 kertaa ja viranomaisiin 3 kertaa. Vanhussosiaalityöntekijöidenseuranta-aikana tekemistä 27 kotikäynnistä17 liittyi kuljetuspalveluiden tekemiseen.Byrokratiatyötä määritti lainsäädäntö: toimeentulohakemukset onkäsiteltävä 7 päivän aikana ja muut päätökset mahdollisimmanpian. Nopean käsittelyn ansioista hakemuksia ei ollut jonossa,mutta sosiaalityöntekijöillä ei kiireen vuoksi ollut aikaa puuttuavanhusasiakkaiden vaikeisiin elämäntilanteisiin. Kehittämistiimissäkeskusteltiin siitä, että tarvitaan rakenteellisia muutoksia.Voisiko päätöksentekoa toimeentulotukiasioissa ja sosiaalihuoltolainmukaisissa kuljetuspalveluissa siirtää sosiaaliohjaajille, jolloinsosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien yhteistyö tiivistyisi.Tavoitteena olisi selkeämpi työnjako sosiaalialan ammattilaistenkesken sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuosituksenmukaisesti (Sosiaalihuollon ammatillinen tehtävärakennesuositus2007). Tilanteeseen ei toistaiseksi tullutmuutosta.Vaikeissa elämäntilanteissa elävistä ikääntyneistä eikä heidän tarpeistaanei tiedetä tarpeeksi. Keskusteluissa nousi esille, että asiakkaateivät näy sosiaalitoimistolla varsinkaan, jos he eivät haeetuuksia tai palveluita. Tämän lisäksi kotihoidontyöntekijät toivat92

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!