10.09.2014 Views

Tampereen kaupunki Koulutustoimialan raporttisarja 5/2004 ...

Tampereen kaupunki Koulutustoimialan raporttisarja 5/2004 ...

Tampereen kaupunki Koulutustoimialan raporttisarja 5/2004 ...

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

erityisopetuksen alueellistaminen, kouluissa on sekä luokkamuotoista että osa-aikaista

erityisopetusta. Luokkatiloja tarvitaan pääsääntöisesti siis enemmän kuin koulussa on

perusopetusryhmiä, tietenkin osa luokista voivat olla pienempiä kuin ns. kotiluokat.

Tällaisia tiloja ei kuitenkaan nykyisin kouluissa ole. Tiloja on jonkin verran pyritty

muutostöiden avulla kouluihin tekemään mm. entisiä asuntoja ja varastoja on muutettu

opetustiloiksi, joissakin tapauksissa tavallisia luokkia on jaettu pienimmiksi opetustiloiksi.

Perusopetusryhmien täyttöastetta kuin myös koulutilojen täyttöastetta tutkittaessa on myös

otettava huomioon, että nykyisin koululuokassa voi olla integroituna 11 vuoden

oppivelvollisuuden omaava koululainen, jolloin ryhmän maksimikoko ei voi ylittää 20.

Tällaisia tapauksia on yhä enemmän ja tämä pitää ottaa huomioon perusopetusryhmiä

muodostettaessa. Kouluissa näin ollen perusopetusryhmien määrä voi lisääntyä, vaikkei

oppilasmäärä kasvakaan.

Kevään 2004 aikana työskenteli useita työryhmiä, joilla saattaa olla myös tulevaisuudessa

vaikutuksia koulutilakysymyksiin. Yksi työryhmä selvitti aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnan

järjestämistä peruskoulun 1-2 vuosiluokkien oppilaille sekä erityistä tukea tarvitseville

oppilaille. Toinen työryhmä pohti peruskoulujen aluerehtorijärjestelmää sekä perusopetusja

yhteistoiminta-alueiden muodostamista. Lisäksi selvitettiin päivähoidon ja

perusopetuksen toimintamallin uudistamista.

Seuraavana käydään läpi peruskoulun 1-6 vuosiluokkien oppilasmääräennusteita ja

tilakysymyksiä oppilasalueittain.

Eteläinen oppilasalue

Alueella toimivat Härmälän ja Peltolammin koulut. Härmälän koulun toinen toimipiste toimii

Rantaperkiön vanhassa koulukiinteistössä, jossa toimii peruskoulun 1-2 vuosiluokat,

oppilaat tulevat näille luokille Vihilahden alueelta sekä aivan Rantaperkiön koulukiinteistön

läheisyydestä. Pääsääntöisesti toinen luokka siirtyy kolmannelle luokalle Peltolammin

kouluun. Peltolammin toinen toimipiste on Multisillan koulukiinteistössä, sielläkin toimii 1-2

vuosiluokat ja kolmannelle luokalle siirrytään Peltolammin kouluun.

Ennusteen mukaan oppilasmäärä alueella vähenee kymmenen vuoden tarkastelujakson

aikana noin 170 oppilaalla. Alkuvuosien oppilasmäärän vähennyksen jälkeen

oppilasmäärä jää melko vakioksi, ollen noin 670 aina vuoteen 2020 asti. Oppilasalueen

ennusteista on poistettu Vuoreksen alueelle tuleva väestöpohja ja Vuoreksesta on tehty

koulutilatyöryhmän työskentelyä varten oma alueensa.

Tällä hetkellä oppilasalueella ei ole tilaongelmia. Ainoa tilakysymys, joka on noussut esiin,

on Hatanpään koulun ja lukion tilaongelmat, jotka välillisesti vaikuttavat peruskoulun 1-6

vuosiluokkienkin koulutiloihin, koska Härmälän koulun kaksi luokkaa toimii Rantaperkiön

koulukiinteistössä. Tällä hetkellä Hatanpään koulu on oppilasmäärältään miltei

maksimissaan ja samanaikaisesti lukion musiikkipainotteinen opetussuunnitelma vaatii

erikoistiloja. Keskustelua on käyty myös Rantaperkiön koulukiinteistön tilojen

jakaantumisesta kolmen eri käyttäjäryhmän välillä. Rantaperkiön koulukiinteistö vaatii

myös kuntonsa vuoksi pikaista peruskorjausta. Peruskorjaussuunnittelun alkaessa on syytä

tehdä laajahko hankeselvitys, jossa otetaan huomioon eri käyttäjäryhmien tarpeet.

5

Hervannan oppilasalue

Alueella toimivat Ahvenisjärven, Etelä-Hervannan, Hallilan, Kanjonin, Kisapuiston ja Maijalanpuiston

koulut. Syksystä 2004 alkaen Maijalanpuiston koulu yhdistetään hallinnollisesti

Ahvenisjärven kouluun.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!