Lapsemme 32014 nettiin

Kuva kirjasta Metsän outo vieras.
Lastenkulttuuri
Kirjakko Tuula Korolainen on kirjailija
ja lastenkirjallisuuteen erikoistunut toimittaja.
Miten tulla juttuun
Ulla Lehtonen:
METSÄN OUTO VIERAS.
Kuvittanut Sari Airola. Lasten Keskus 2014. 26 s.
Metsässä nähdään outo otus: piikkinen ja mustakuonoinen,
huojuvakäyntinen kuin villisika! Huhumylly jauhaa, eläimet
pelkäävät ja aikovat pyydystää tuon hirviön. Pöllö heittää kuitenkin
jäitä turkismyssyihin ja ehdottaa, että otus kutsutaan
kuultavaksi. Niin eläimet tutustuvat Saara-siiliin, joka on hellepakolainen:
se on lähtenyt kuivuneesta pihasta etsimään ruokaa
poikaselleen. Tämän syyn kaikki ymmärtävät, ja niin sopu
antaa sijaa piikkipallollekin.
Ulla Lehtosen tarina etenee riimein, mutta kuvakirjan lopussa
on napakka tietosivu siilistä ruokinta- ja pesänteko-ohjeineen.
Sari Airolan kuvitusjälki on yhtä aikaa värikylläistä ja
veistoksellista, ja erityisen ilmeikkäitä ovat eläinten silmät. Kuvitus
tukee myös sanomaa. Kirjan alussa kukin kurkkii omasta
ympyrästään, mutta lopussa mahdutaan jo samaan kehään.
Jukka-Pekka Palviainen:
PERJANTAI ON HYVÄ PÄIVÄ LÄHTEÄ.
Karisto 2014. 158 s.
On the road -tarinat ovat klassikkoja, mutta Jukka-Pekka Palviainen
onnistuu puhaltamaan vanhaan formaattiin raikkautta.
Romaani alkaa uteliaisuutta herättävästi teini-ikäisen Lotan
haaveista ja tuo seuraavaksi kuvaan oudon pojan, johon Lotta
tutustuu puistossa. Nuoret vaistoavat toisissaan haavoittuvuuden
ja lähdön kaipuun, ja pian ollaan reppumatkalla Länsija
Varsinais-Suomessa. Lotta ikävöi ja jäljittää isäänsä, joka oikeudessa
todistettuaan pakenee rikollisia; aluksi nimettömäksi
jäävä poika taas etsii itseään ja vapauttaan.
Preesensissä kerrottu tarina on herkkä ja huumorin sävyttämä
ja saa lukijan uskomaan Lotan tavoin, että uutta alkua etsivän
on helpompi turvata vieraaseen kuin tuttuun. Lotta on hyvä
lukemaan ihmisiä ja poika ihmistä vailla, joten rakkauskin
viriää kuin kevyt tuuli. Ainut miinus romaaniin tulee lopusta,
jossa isän ongelma ratkeaa satumaisen helposti.
Miten selvitä kumman tyypin kanssa?
Voiko outo ollakin tavallinen? Onko
vaikeille asioille selityksiä? Onko vieras
joskus parempi kuin tuttu?
Tittamari Marttinen & Aiju Salminen:
IKIOMA PERHEENI.
Pieni Karhu 2014. 43 s.
leikkiikäiselle
nuorelle
koululaiselle
Kreetta Onkeli:
SELITYSPAKKI.
Kuvittanut Ninka Reittu-Kuurila. Otava 2013. 142 s.
Sateenkaariperheille ei ole ollut suomenkielisiä kirjoja,
kun on haluttu lukea lapselle omanmallisesta
perheestä. Ikioma perheeni paikkaa tätä aukkoa ja
toimii myös tietokirjana.
Tarina pikku koululaisen, Kuun, syntymäpäivästä
on tietoisen myönteinen, valistava ja suvaitsevainen.
Kahden äidin perheessä tehdään tavallisia asioita,
kuten myös naapurissa kahden isän perheessä.
Sekä teksti että kuvitus viestivät, että sukupuoli
ei ole identiteetin tärkein määrittäjä. Keskeistä on,
että kukin saa olla oma itsensä, ja se, että on rakastettu
ja antaa rakkautta.
Hyväksymisen ja erilaisuuden teemat löytyvät
myös Kreetta Onkelin Selityspakista. Siinä kuuluu
se viisaan aikuisen ääni, jota moni lapsi on elämässään
vailla. Pipon kiristämättä Onkeli käsittelee
pikku tarinoissaan ja selityksissään mm. ystävyyttä,
pännimistä ja hylkäämistä, kylmiä vanhempia,
spurguja ja kerjäläisiä, minikoviksia, vanhuksia ja
rahapulaa – asioita, jotka lapsia rasittavat, surettavat
tai pelottavat.
Onkeli on tosissaan mutta velmu ja kehottaa lapsia
myös soveltamaan aikuisiin heidän omia lääkkeitään,
kuten tunkeilevaa kyselemistä. Kirjaa voi
suositella sekä lapsen että aikuisen työkalupakiksi,
ja moittia sitä voi vain sisällysluettelon puuttumisesta.
Lapsemme 3/2014 35