You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Pääkirjoitus

12.9.2014

Kohti lapsiystävällistä yhteiskuntaa

S

uuretkin muutokset lähtevät unelmista. Ne voivat aluksi tuntua mahdottomilta, mutta

muuttuvat vähitellen tekojen kautta todeksi. Muutoksen lähtökohta on, että joku

uskaltaa ajatella uudella tavalla, sanoa ajatuksensa ääneen ja innostaa muitakin asiansa

taakse. Jaettu toive konkretisoituu ja saa tarttumaan toimeen.

Ajatus siitä, että jokaisella lapsella on oikeus hellyyteen, huolenpitoon ja hyvään elämään,

synnytti aikanaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton parantamaan suomalaisten lasten

hyvinvointia. Se, mihin ongelmiin tartutaan ja miten käytännössä toimitaan, on muuttunut

lasten elinolojen ja yhteiskunnan kehittymisen myötä. Perustehtävä on säilynyt

samana, mutta tavoitteita ja toimintatapoja on päivitetty monta kertaa.

Tänä kesänä Turun liittokokouksessa päätettiin strategiasta, joka ohjaa MLL:n työtä

vuoteen 2024 saakka. Tahtotilamme on lapsiystävällinen yhteiskunta, jossa lapsen etu

asetetaan etusijalle ja lapset ja nuoret voivat hyvin.

Se, että päätöksiä arvioitaisiin lasten näkökulmasta ja lapsen etu ohjaisi valintoja, voi

näinä päivinä tuntua kaukaiselta. Muutos ei synny helposti, mutta on mahdollinen.

Meiltä muutoksentekijöiltä vaaditaan avoimuutta, ketteryyttä, kumppanuutta, osaamista

sekä intoa jatkuvaan kehittämiseen. Oleellista on myös keskittyä vahvuuksiimme:

monipuoliseen ja innostavaan vapaaehtoistoimintaan, lasten, nuorten ja vanhempien

kuuntelemiseen ja tukemiseen sekä vahvaan vaikuttamiseen lasten ja perheiden

puolesta.

Strategiaa valmisteltiin pitkään ja isolla porukalla. Samaa voimaa tarvitaan sen

toteuttamiseen. Mahdollisuudet ovat hyvät. Olemme iso ja aktiivinen joukko, jolla on

yhteinen suunta, kyky löytää kumppaneita ja halu rakentaa lapsille parempaa maailmaa.

Miksi emme onnistuisi?

Liisa Partio, päätoimittaja

Sisältö

3 Pääkirjoitus

4 Liitossa tapahtuu

8 Pitäisikö pojista huolestua?

Koulumenestys ja terveysasiat askarruttavat

14 Turussa tehtiin tärkeitä päätöksiä

MLL:n liittokokous 2014

16 Vaunut rullaavat muutosta

Lastenvaunut kuvastavat ajan henkeä

19 Lasten asialla

20 Onkohan se mörkö?

Lapsen pelko pitää ottaa vakavasti

24 Leikin iloa levittämässä

28 Viestejä Wilmassa

Koulun ja kodin yhteydenpito puhuttaa

31 Isän kynästä

32 Lukumummi kannustaa

Lukumummi auttaa lasta lukemaan

35 Lastenkulttuuri

Kirjakko

Kulttuurikierros

38 Liikettä luihin

Osteoporoosi vaivaa myös lapsia ja nuoria

41 Kirjoissa & kansissa

44 Poimitut

47 Mitä mielessä?

48 Jäsensivut

441 428

PAINOTUOTE

LAPSEMME

Päätoimittaja Liisa Partio l Toimitussihteeri Sisko Kajama l Tiedotustoimittaja Kaarina Kokkonen l Ulkoasu ja taitto Merja Lensu l Kansikuva Tomi Nuotsalo l

Toimitusneuvosto: Anu Mustonen (pj), Joona Kallio, Eva Kuntsi, Petra Vesuri, Anne Vola l Toimituksen osoite PL 141, 00531 Helsinki, p. 075 324 5571, lapsemme@mll.fi l

Tilaukset ja osoitteen muutokset: www.mll.fi, p. 075 324 5545. Vuosikerta 18 euroa. Jäsenillä lehti sisältyy jäsenmaksuun l Ilmoitukset: Bouser Oy, Vattuniemenranta 2,

00210 Helsinki, Jukka Tiainen, p. (09) 682 0400, jukka.tiainen@bouser.fi, Jouni Kohonen, p. (09) 682 0100, jouni.kohonen@bouser.fi. Ilmoitusaineistot: lapsemme@bouser.fi.

Lapsemme 4/2014 ilmestyy 14.11.2014 l Kustantaja Mannerheimin Lastensuojeluliitto. ISSN-L 0358-7908, ISSN 0358-7908, ISSN 2323-4946 l Paino Forssa Print l Lapsemmelehti

ilmestyy 4 kertaa vuodessa, 43. vuosikerta.

Lapsemme 3/2014 3