1 - Terveyskirjasto

More documents

Recommendations

Info

KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS 18 hoidon jälkeen, tulee jatkaa luulääkitystä ja harkita hoidon tehostamista. Erityistapauksissa bisfosfonaattihoitoa voidaan jatkaa 10 vuotta. – Jos suunkautta otettavilla bisfosfonaateilla ilmaantuu sivuvaikutuksia, kannattaa harkita lääkitysmuodon vaihtoa. – Teriparatidihoidon pituus on 24 kuukautta. – Denosumabihoidon optimaalinen kesto ei käyttökokemuksen tässä vaiheessa ole vakiintunut. Erityisongelmat: pitkäaikainen glukortikoidihoito ja lasten ja miesten osteoporoosi Pitkäaikainen glukokortikoidihoito – Systeemiseen glukokortikoidihoitoon liittyvät merkittävä luuntiheyden pieneneminen ja murtumariskin suureneminen, ja ne ovat nopeimmillaan ensimmäisten 3–6 hoitokuukausien aikana [143]. – Pitkäaikaista glukokortikoidihoitoa saavilla luun murtumien esiintyvyys on suuri [144, 145]. Myös jaksottaiseen [146] ja suuriannoksiseen inhaloitavaan glukokortikoidihoitoon [147] on liitetty luuntiheyden pieneneminen ja murtumariskin suureneminen. – Glukokortikoidit heikentävät luun kuntoa usealla mekanismilla: ne vähentävät luunmuodostusta, lisäävät luun resorptiota [148, 149], heikentävät elimistön kalsiumtasetta ja pienentävät sukupuolihormonien pitoisuuksia. – Epidemiologisten tutkimusten mukaan luu murtuu glukokortikoidihoidon aikana suuremmalla luuntiheydellä kuin ilman glukokortikoideja [150, 151]. – Osteoporoosin lääkkeettömän hoidon ja sekundaarisen osteoporoosin pois sulkemisen periaatteet eivät glukokortikoiden indusoimassa osteoporoosissa (GIO) poikkea edellä suositelluista. Glukokortikoidiannos on syytä pitää niin pienenä kuin perussyyn hoito mahdollistaa. On arvioitu, että prednisoloni 20 mg:n vuorokausiannoksella suurentaa nikaman ulkopuolisen murtuman riskiä kolminkertaiseksi alle 5 mg:n vuorokausiannokseen nähden [152]. – WHO:n FRAX-riskilaskuria voidaan käyttää murtumariskin arvioimisessa GIO:n yhteydessä [151]. Glukokortikoidihoito liitetään laskuriin dikotomisena tekijänä, jos hoito kestää vähintään 3 kuukautta. Riskisuhde on määritelty käyttämällä keskimääräisenä glukokortikoidiannoksena 2,5–7,5 mg:n prednisoloniannosta vuorokaudessa. Jos annos on pienempi, FRAX yliarvioi näiden potilaiden murtumariskin, ja jos se on suurempi, FRAX aliarvioi näiden potilaiden murtumariskin. • Jos lääkehoidon raja-arvona käytetään FRAX:llä laskettua 10 vuoden 20 %:n murtumariskiä GIO:n osalta, luulääkettä tarvitsevat glukokortikoidihoidon aikana ainakin yli 70-vuotiaat, pienienergiaisen vamman aiheuttaman murtuman aikuisiällä sairastaneet, suuria glukokortikoidiannoksia käyttävät ja sellaiset potilaat, joilla T-luku on < -1,5 [27, 153]. – American College of Rheumatologyn GIOhoito-ohjeessa [154] suositellaan aina spesifistä luulääkehoitoa aikuisilla, jos vähintään 3 kuukauden glukokortikoidihoitoa aloitettaessa murtumariski on FRAX:llä arvioituna yli 10 % 10 vuoden aikana. Jos taas prednisolonin vuorokausiannos on 3 kuukauden ajan vähintään 7,5 mg, luulääkitystä suositellaan myös, jos murtumariski FRAX:llä arvioituna on alle 10 %. Tähän ohjeistoon perustuva hoitokaavio esitetään kuvassa 2. – Spesifinen luulääkitys on tarpeen, jos glukokortikoidihoidon suunniteltu kesto on vähintään 3 kuukautta ja prednisoloniannos vähintään 7,5 mg vuorokaudessa. Murtumariski on jo lyhyemmälläkin glukokortikoidihoidolla suuri, jos potilaalla on runsaasti muita riskitekijöitä. Jos murtumariski on FRAX:llä laskettuna yli 20 %, suositellaan luulääkkeen aloittamista jo alle 3 kuukauden glukokortikoidihoidon yhteydessä (Kuva 2). – Luuta suojaava hoito tulee aloittaa suurentuneen murtumariskin potilailla samalla, kun glukokortikoidihoito aloitetaan. Hoidon lopettamista harkitaan, kun glukokortikoidihoito loppuu. Eniten näyttöä on bis- Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä
fosfonaateista (alendronaatti, risedronaatti, tsoledronaatti) ja teriparatidista. – Bisfosfonaattihoito estää luukatoa ja nikamamurtumia glukokortikoidihoitoa saavilla potilailla [145, 155–158] A . Myös teriparatidi ilmeisesti suurentaa luuntiheyttä ja vähentää nikamamurtumia glukokortikoidihoitoa saavilla [122–124] B . Kolmen vuoden tutkimuksessa teriparatidi suurensi luuntiheyttä ja esti nikamamurtumia enemmän kuin alendronaatti [124]. Teriparatidi on harkinnan arvoinen hoito GIO:ssa, jos murtumariski on erityisen suuri tai bisfosfonaattihoitoon liittyy sivuvaikutuksia [158]. – Premenopausaalisten naisten ja alle 50-vuotiaiden miesten hoidosta GIO:n yhteydessä on vähän tutkimuksia. Tällöin luulääke katsotaan aiheelliseksi, jos potilas on sairastanut murtuman tai glukokortikoidiannos on suuri [154]. Jos bisfosfonaatteja tai teriparatidia ei voi käyttää GIO:n hoidossa, kannattaa määrittää sukuhormonien pitoisuudet ja harkita korvaushoitoa [158]. Lasten osteoporoosi – Lasten osteoporoosin diagnostiikka ja lääkehoito kuuluvat erikoissairaanhoitoon, mutta osteoporoosin ehkäisy ja murtumaalttiuden perusselvitykset tapahtuvat perusterveydenhuollossa. – D-vitamiinin riittävä saanti on edellytys luuston terveydelle kaikissa elämän vaiheissa. • Vastasyntyneen luuston terveys riippuu äidin D-vitamiinin saannista. • Vaikka riisitauti on Suomessa lähes hävinnyt pikkulasten D-vitamiinihoidolla, lasten pienienergiaiset niin sanotut touhumurtumat ovat lisääntyneet, mikä näyttää liittyvän pieniin kalsidiolipitoisuuksiin. • Toistuvien murtumien ja luustoon haitallisesti vaikuttavan lääkehoidon tai pitkäaikaissairauden yhteydessä suositellaan käytettäväksi suurempaa D-vitamiinilisää (20 µg vuorokaudessa). – Luuston enimmäisvahvuuden kehittyminen 20–25 vuoden ikään mennessä ja sen jälkeen luuvahvuuden säilyttäminen edellyttävät riittävää D-vitamiinin saantia. – Aikaisempi murtuma on uuden murtuman merkittävä riskitekijä niin lapsilla kuin aikuisillakin [159, 160]. • Ensimmäinen murtuma kaksinkertaistaa ja toinen murtuma jo noin kolminkertaistaa uuden murtuman riskin lapsuuden aikana • Kaikkia syitä siihen, miksi murtumariski on suurentunut osalla lapsista, ei tunneta tarkkaan. – Toistuvien murtumien taustalta voi paljastua luuston haurautta lisäävä primaarinen luuston sairaus (esim. osteogenesis imperfecta tai juveniili osteoporoosi) tai krooniseen sairauteen liittyvä sekundaarinen osteoporoosi. – Toisaalta useiden elintapatekijöiden on todettu vaikuttavan luuston mineraalitiheyteen tai murtumariskiin. – Pieni luuntiheys liittyy murtuma-alttiuteen lapsilla samaan tapaan kuin aikuisilla. Murtumataipumuksen selvittelystä ks. kuva 3. – Pitkäaikaissairailla lapsilla voi esiintyä sekundaarista osteoporoosia, joka ilmenee nikamamurtumina tai pienienergiaisten vammojen seurauksena tulevina murtumina. – Osteoporoosin diagnoosin varmistaminen ja lääkehoito kuuluvat aina erikoissairaanhoitoon. Miesten osteoporoosi – Vaikka menopaussin ohittaneet naiset ovat määrällisesti dominoiva osteoporoosia sairastava ryhmä, luuston haurastuminen ei ole miehilläkään harvinaista ja väestön ikääntyessä myös miesten osteoporoosi on lisääntyvä ongelma. – Miehillä on suuremmat luut ja ikääntymiseen liittyvä luumassan vähenemä on hitaampaa kuin naisilla. – Miesten luustomuutoksille ovat tyypillisiä putkiluuta ohentavan endokortikaalisen resorption vähäisyys ja hohkaluun luupalkkien vähäisempi läpäisevä resorptio kuin naisilla. Toisaalta miehillä on todettu hoh- 19 Osteoporoosi
Page 1 and 2: Käypä hoito -suositus Suomalaisen
Page 3 and 4: luuntiheys (T-luku ≤ -2,5) [4].
Page 5 and 6: - Suurimpien valmistajien mittausla
Page 7 and 8: Nämä seikat näyttäisivät puolt
Page 9 and 10: katsottu pitoisuus * 75-120 nmol/l
Page 11 and 12: jen ehkäisy [34]. Osteoporoosin ho
Page 13 and 14: Perushoito < 50 v ≥ 50 v 1-3 kk
Page 15 and 16: oembolia, ja valmisteen käytössä
Page 17: Leukaluun osteonekroosi - Vähintä
Page 21 and 22: [162-168]. - Kyfoplastia on nikamap
Page 23 and 24: mapotilaan osteoporoosin diagnostii

1 - Terveyskirjasto

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?