KÄYTÄNNÖN OHJEITA RAKENTAJILLE - Pori
KÄYTÄNNÖN OHJEITA RAKENTAJILLE - Pori
KÄYTÄNNÖN OHJEITA RAKENTAJILLE - Pori
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
SATAKUNNAN PELASTUSLAITOKSENPORIN TOIMIPISTEEN <strong>OHJEITA</strong> PIEN<strong>RAKENTAJILLE</strong>Pelastuslaitoksen toiminta-ajatuksen yhtenä tavoitteena on vaikuttaminenomalta osaltaan turvalliseen rakentamiseen. Tämä tarkoittaa sekä tulipalojensyttymisen että kotitapaturmien ennalta ehkäisyä rakenteellisin keinoin.Parhaiten se onnistuu uudisrakentamisen tai peruskorjauksen yhteydessä.Pelastuslaitos on pienrakentajan käytettävissä turvallisuusasiantuntijana rakennushankkeensuunnitteluvaiheesta alkaen javielä rakennuksen valmistuttuakin. On syytä korostaa, että pelastuslaitos näkeesuorittamansa onnettomuuksien ehkäisytyön sekä kansantaloudellistenaineellisten vahinkojen vähentämiseen, että ennen kaikkea rakentajan turvallisuuteentähtäävänä toimintana.Pelastusviranomaisille on asetettu pelastuslainsäädännön perusteella velvollisuusvalvoa rakentamista tulipalojen ja osaltaan myös muiden onnettomuuksienehkäisemiseksi sekä onnettomuuden sattuessa pelastustoiminnantoimintaedellytysten varmistamiseksi. Näitä toimia varten on ympäristöministeriönasunto- ja rakennusosasto lakisääteisesti tehnyt rakentamismääräysjaohjekokoelmia. Määräykset ovat sitovia ja ohjeet esittävät hyväksyttävänratkaisun. Ohjeiden tarkoituksena on helpottaa rakennussuunnittelijan työtä.Seuraavassa on selvitys voimassa olevista paloturvallisuuteen liittyvistä määräyksistäja ohjeista sekä pelastusviranomaisen osuudesta:E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet 2002,sisältää rakennusten, rakennusosien, rakennustarvikkeiden, pintakerrostenja katteiden paloluokitukset ja määräykset muun muassa palo-osastoinnista,rakenteiden kantavuuden säilymisestä palon aikana, palon kehittymisenrajoittamisesta, lähelle rakentamisesta, poistumismahdollisuuksistapalon sattuessa.E2 Tuotanto- ja varastorakennusten paloturvallisuus, ohjeet 2005,käsittelee erityisesti teollisuuden ja maatalouden varastoja tuotantorakennustenrakenteellista paloturvallisuutta.E3 Pienten savupiippujen rakenteet ja paloturvallisuus, määräykset ja oh-58