12.07.2015 Views

KÄYTÄNNÖN OHJEITA RAKENTAJILLE - Pori

KÄYTÄNNÖN OHJEITA RAKENTAJILLE - Pori

KÄYTÄNNÖN OHJEITA RAKENTAJILLE - Pori

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

HAJA-ASUTUSALUEEN KIINTEISTÖJENJÄTEVESIEN KÄSITTELYYleistäVesihuoltolaitoksen viemäriverkoston ulkopuolisia kiinteistöjä koskevassajätevesiasetuksessa määrätään, kuinka puhtaaksi jätevedet on käsiteltävä,ennen kuin ne päästetään ympäristöön. Lisäksi alueen kaavamääräyksissä,kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä ja rakennusjärjestyksessä saattaaolla erillisiä haja-asutusalueen jätevesien käsittelyä koskevia määräyksiä.Miten edetä?1. Tarkasta kunnan vesihuoltolaitokselta, sijaitseeko rakennuskohteesi laitoksentoiminta-alueella eli sijaitseeko kunnan jätevesiviemäri lähellärakennuskohdettasi tai laajennetaanko mahdollisesti viemäriä lähivuosinaalueelle, jossa rakennuskohteesi sijaitsee. Selvitä myös, onko alueellamahdollisesti jo olemassa tai suunnitteilla viemäriosuuskunta, johon myössinun kiinteistösi voi liittyä.2. Tutustu alla lueteltuihin tekijöihin, jotka vaikuttavat jätevesien käsittelyjärjestelmänvalintaan.2.1. Asuinkiinteistö vai kesämökki?Asuinkiinteistö ja ympärivuotinen loma-asuntoooJärjestelmä mitoitetaan kiinteistökohtaisesti ottaen huomioon asuinrakennuksenpinta-ala, asukasluku sekä syntyvä jätevesimäärä.Jätevesien käsittelyjärjestelmä on käytössä ympäri vuoden, jotensuunnittelussa pitää ottaa huomioon myös talvikausi.KesämökkioMökillä syntyvien vähäisten pesuvesien ns. harmaiden jätevesien käsittelylleriittää kevyempi puhdistusjärjestelmä kuin ympärivuodenkäytettävälle loma- tai asuinkiinteistölle.Ohjeita rakentajille.....87

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!