You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
YHTEISKUNTA

Ihalainen sanoo tuntevansa tilanteen.

Hän viittaa muun muassa

EU:ssa valmisteilla olevaan uuteen

hankintadirektiiviin, jonka nojalla esimerkiksi

urakoita pilkkomalla myös

pienten ja keskisuurten yritysten olisi

helppo osallistua kuntien järjestämiin

kilpailuihin. Direktiivin valmistuttua

myös kansallinen hankintalaki tulee

uudistuksen kohteeksi.

– En näe mörkönä sitä, että yksityisen

sektorin osuus teollisissa palveluissa

kasvaa. Tärkeää sen sijaan

on, että yhteiskunta suojaa peruspalveluiden

pysymisen yhteiskunnan

suojaamana julkisena palveluna.

Ihalainen toivoo, että kuntien

osaaminen kilpailuttamisessa

kohenisi. Hän muistuttaa, että palveluilla

tulee olla selkeät laatukriteerit,

jotka tilaaja määrittää ja joiden noudattamista

valvotaan.

Nuorten syrjäytyminen

maksaa 300 miljoonaa

Ihalaisen ehkä keskeisin huolenaihe

ovat nuoret. Lukuina ongelma on

tämä: alle 25-vuotiaista 31 000 on

työttömyyskortistossa, alle 30-vuotiaista

yli 50 000. Mutta sitten

35 – 40 000 alle 30-vuotiasta on

”mustassa aukossa” työn ja koulutuksen

ulkopuolella. Tämä maksaa

yhteiskunnalle vuosittain 300 miljoonaa

euroa.

– Peruskoulun jälkeen nämä nuoret

eivät ole päässeet tai menneet

jatko-opiskeluun tai peruskoulu- ja

toisen asteen koulutus on peräti

keskeytetty. Monelle näistä nuorista

elämän perustaitojen hallinta tuottaa

vaikeuksia.

Pitkällä sihdillä

työnteon

kannustavuutta

tulee lisätä, jotta se

on edullisempaa

kuin korvauksilla

eläminen.

Tämän ongelman ratkaisemiseksi

hallitus käynnisti vuoden alussa kärkihankkeeksi

nimeämänsä nuorten

yhteiskuntatakuun.

– Se on nuorten syrjäytymisen

torjumiseksi vakava yritys, johon

elinkeinoelämän, työntekijäpuolen

ja järjestöjen – kaikkien osapuolten

tulisi sitoutua, Ihalainen sanoo painokkaasti.

Tavoitteena on, että jokaiselle alle

25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

vasta valmistuneelle tarjotaan

työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpajatai

kuntoutuspaikka. Nyt noin

17 prosenttia alle 25-vuotiaista

ohittaa yli kolmen kuukauden työttömyyden

rajan ja ajautuu kohti

pitkittyvää työttömyyttä. Myönteistä

Ihalaisen mukaan on se, että nuorten

riski jäädä pitkäaikaistyöttömäksi on

pienempi kuin ikääntyneellä ihmisellä,

mutta riski on olemassa.

Tärkein syy nuorten syrjäytymiseen

ja nuorisotyöttömyyteen on

heikko koulutus. On hätkähdyttävää,

kuinka paljon koulutus vaikuttaa

työuriin. Se jää tytöillä vain 22 vuoden

ja pojilla 26 vuoden mittaiseksi

kun ollaan vain peruskoulun varassa.

Koulutus nostaa työuraa keskimäärin

kuudella vuodella.

Lauri Ihalainen sanoo olevansa

enemmän huolissaan nuorten kuin

ikääntyvien ihmisten työttömyydestä.

Näin jo taloudellisista syistä: työelämään

tulee vuosittain 10 000 nuorta

vähemmän kuin työelämästä eläkkeelle

siirtyviä. Nuoriso on niukkeneva

voimavara, jota ei pidä päästää

syrjäytymään.

Hallitus yrittää parantaa nuorten

työllistymistä yrityksille annettavalla

sanssirahalla, joka on 650 euroa per

henkilö kuukaudessa vuoden ajan.

Myös oppissopimuskoulutuksen

korvausta nostetaan alkuvaiheessa

800 euroon kuukaudessa.

Ihalainen katsoo, että pitkällä

sihdillä työnteon kannustavuutta

tulee lisätä, jotta se on edullisempaa

kuin korvauksilla eläminen. Hän ei

lämpene sille, että nuorten palkkoja

alennettaisiin tai palkkojen sivukuluja,

sotu-maksuja, leikattaisiin. Näistä

kokeiluista ei ole saatu hyviä työllistäviä

tuloksia. Haaste on tiedostettu,

ja jo nyt nuorten sisääntulopalkat

ovat alemmat kuin vakituisessa työsuhteessa.

Ihalainen toivoo, että maan eri

osissa työ syrjäytymisen estämiseksi

jalkautetaan, mennään yrityksiin

ja luodaan projekteja, joilla nuoria

saadaan töihin. Hyvä esimerkki on

Vantaan Petra-projekti. l

Työmarkkinoiden pullonkaulat

• Nuorissa ongelmaryhmä on nuoret työmarkkinoiden ja koulutuksen ulkopuolella.

• Korkeakouluista valmistutaan liian myöhään.

• Suomessa pienten lasten äidit pitkään kotona.

• Maahanmuuttajissa paljon työikäisiä, mutta työttömiä muuta maata väestöä enemmän.

• Suomessa sairauspoissaolot eivät ole vähentyneet.

• Eläkkeelle siirtymisiän odote kasvanut, mutta tavoite on kova.

• Pitkäaikaistyöttömyys ongelmana.

• Sosiaaliturvan ja verotuksen yhteensovitus luo kannustinongelmia. Lähde: TEM

16 www.sol.fi