Lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan ... - Opetusministeriö

ESIPUHEOulun yliopiston Käyttäytymistieteiden laitos sekä Mannerheimin LastensuojeluliitonNuori-Youth -projekti järjestivät Oulussa 6.— 7.11.1997 järjestyksessä toisenTUHTI – Research Network for Youth -tutkimusverkoston seminaarin. Seminaarinnimenä oli Lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuudet.Seminaarin työryhmät pyrittiin rakentamaan niin, että tieteellinen syrjäytymistutkimusja käytännön toiminta syrjäytymistä ehkäisevissä projekteissa voisivat kohdata.Molemmilla on rakenteensa, sisältönsä ja välineensä, joiden avulla syrjäytymisenongelmaa lähestytään. Seminaarin työskentelyn tavoitteena oli tehdä näkyväksitutkimuksen ja käytännön toiminnan väliset kosketuspinnat.Tässä julkaisussa Oulun TUHTI-seminaarin työryhmät raportoivat työskentelystään.Pyrimme kertomaan meneillään olevasta tutkimuksesta ja syrjäytymistä ehkäisevienprojektien työskentelystä tällä hetkellä Suomessa. Toisaalta pyrimmevälittämään lukijoille kuvan seminaarissa esitettyjen ideoiden kentästä, jolla sekätutkimus että käytännön elämä lasten ja nuorten parissa tehtävässä työssä liikkuvattällä hetkellä. Tärkein asia tämän julkaisun koonnissa on ollut se, että olemmesaaneet työryhmistä talteen kaikki mahdolliset tutkimuksen ja käytännön elämänväliset pohdinnat. Jokaisen seminaariin osallistujan työskentely ryhmissä on siismyös vaikuttanut tämän julkaisun sisältöön. Lisäksi tämän esipuheen sisältöön onvaikuttanut lyhyt palautekeskustelu TUHTI:n Reunalla -sähköpostilistalla, jossanostettiin ansiokkaasti esiin seminaarin ydin.Tämän julkaisun teksteistä nousee esille kaksiosainen lasten ja nuorten syrjäytymisteema:institutionaaliset ja psykososiaaliset siirtymät – elämänhallinta ja yhteiskunnallisenosallisuuden hallinta. Tässä teemassa on yleisesti kysymys siitä,että lapsen tai nuoren ja yhteiskunnallisten instituutioiden näkökulmat koulutukseenja työllistymiseen ovat erilaisia. Näyttää esimerkiksi siltä, että erityisesti nuortenyhteisöissä vallalla olevissa ajattelu- ja toimintatavoissa yhteiskunta ja sen jäsenenäeläminen jää loppujen lopuksi marginaaliasemaan, jollei kokonaan havaitsematta.Vastaavasti näyttää siltä, että sekä poliittisen päätöksentekojärjestelmän ettäyhteiskunnan koulutus- ja työvoimapoliittisen järjestelmän eräs ominaisuus on se,että nuori, erityisesti jollakin tavalla ongelmallinen nuori, jää juhlapuheista huolimattamarginaaliasemaan, jollei kokonaan havaitsematta. Sekä syrjäytymistä koskevantutkimuksen että syrjäytymistä ehkäisevissä projekteissa tapahtuvan käytännöntoiminnan kannalta tällä havainnolla on se merkitys, että syrjäytymisen ongelmastavoidaan ehkä parhaiten puhua vain tiettynä tähän ongelmaan liittyvien yksilöllistenja yleisten tulkintojen välillä vallitsevana ristiriitana. Erityisen ongelmallistatässä ristiriidassa on kuitenkin se, että se hävittää itse ongelman. Lasten ja nuortensyrjäytyminen on näkymätön ongelma; eri tahot puhuvat syrjäytymisestä eri tavoinja luovat ymmärrykseensä pohjautuvia kuvia tästä ongelmasta, joiden perusteellapitäisi puhua siitä, mitä ongelmalle voitaisiin käytännössä tehdä. Mutta nämä kuvateivät kohtaa.Voiko tutkimus auttaa näitä kuvia kohtaamaan? Voiko tutkimus tehdä syrjäytymisennäkymättömän ongelman näkyväksi? Periaatteessa on esimerkiksi mahdollista,että tutkimuksen kautta tietyn poliittisen näkemyksen, tilastollisen kuvauksen,tai jopa “yleistetyn yksilöllisen“ kokemusmaailman (tyyliin: “no, nehän on vaan laiskoja!“)kautta avautuva virallinen kuva syrjäytymisestä voidaan yhdistää siihenkuvaan, mikä syntyy tutkittaessa lasten ja nuorten arkielämää ja siihen liittyviä kokemuksiaheidän itsensä kertomana. Tällöin tutkija on tekemisissä sekä rakenteellisenettä toiminnallisen ymmärtämisen tavan kanssa, ja tutkijan tehtävänä olisiyhdistää nämä toisiinsa. Vaara vain piilee siinä, että kosketuspinnat tähän yhdistämiseenon aivan liian helppo hakea jo olemassa olevasta yleisestä, jopa virallisestatavasta jäsentää ihmisen yhteiskunnallista olemista ja elämää. Erityisesti5