13.07.2015 Views

Höömei 2007 - Suomen kurkkulaulajat ry

Höömei 2007 - Suomen kurkkulaulajat ry

Höömei 2007 - Suomen kurkkulaulajat ry

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

- 5 -Mahdollisesti Neuvostoliittolaisissa ohjelma<strong>ry</strong>hmissä,joita noihin aikoihin Suomessavieraili taajaan, saattoi olla mukana pienenämausteena myös kurkkulaulua. Varmuuttatästä ei kuitenkaan ole. Jos jollakin muistojaon, niin laita tietosi toimitukseen.Ensimmäinen levytysLänsimaisten musiikinharrastajien tietoisuuteenkurkkulaulu tuli aktiivisten etnomusikologienja muusikoiden ansiosta. Suomessaainakin Ilpo Saastamoinen on aina ollutinnostunut kaiken maailman musiikista jahänen yhtyeensä Pohjantahti imitoi levylläkurkkulaulua jo 80-luvun puolivälissä. Varsinaisenmaihinnousun kurkkulaulu suoritti vastaseuraavalla vuosikymmenellä. Vuosikymmenenalkupuolella vieraili Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleillaAltain Orgil Mongoliasta ja 1995pidettiin Haapavedellä ensimmäinen kurkkulaulukurssituvalaisen Boris Salchakin johdolla.Samoihin aikoihin aloitti Maailmanmusiikinkeskus Helsingissä yhteistyön Albert KuvezininYat-Kha-yhtyeen kanssa. Yhtyeen levy YeniseiPunk onkin tehty Suomessa. Albert Kuvezinjatkoikin suomalaisten kurkkulaulukurssitustaHaapavedellä seuraavana kesänä ja marraskuussaRöykän Luonnonkeskuksen kurkkulaulukursseillaoppituntien jälkeen päätettiinperustaa <strong>Suomen</strong> <strong>kurkkulaulajat</strong> <strong>ry</strong>.Ydinjoukko kokoontui 19. Joulukuuta1996 ja yhdistys perustettiin ja yhdistysrekisteriinse merkittiin 15.8.1997. Seuraavanavuonna talkoiltiin ankarasti ja kyhättiinkokoon ensimmäinen Kieku – ihmisenäänen juhla Helsingin kaapelitehtaalle.Tapahtuma sai hyvin huomiota ja yleisöäkinEnsimmäinen Kieku – ihmisen äänen juhla pidettiinHelsingin Kaapelitehtaalla. Tapahtuma polkaistiinpystyyn talkoovoimin ja mitättömällä bujetilla. Konsertintuvalaiset vieraat olivat pitkän linjan kurkkulaulajaVladimir Sojan tyttärensä Lilijan kanssa (vas.). Keikkamatkakesti 15 päivää, joista viisi perillä ja kymmenenmatkalla. Ei ollut varaa lentolippuihin...saapui paikalle useita satoja. Tapahtumanideana oli olla muuta kuin perinteinenfestivaali konsertteineen. Päivällä pidettiinintiaani-, pygmi- ja kurkkulaulutyöpajat,ääniterapeutti piti vastaanottoa ja myösMarraskuussa 1998 kutsuttiin opettamaanamerikkalainen Steven Sklar. Kurssi pidettiinTaito Hoffrenin luona Kanteleen kylässä.Oppia saamassa Sami Jansson (vas.) JuhaValkeapää, Taito Hoffren, Eero Turkka jaPekko Käppi.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!