13.07.2015 Views

Höömei 2007 - Suomen kurkkulaulajat ry

Höömei 2007 - Suomen kurkkulaulajat ry

Höömei 2007 - Suomen kurkkulaulajat ry

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

- 9 -nykyäänkään paljonkaan rohkaista höömeinharjoitteluun. Nykyisten tuvalaistenmielipiteet tästä jakautuvat kahtia. Eepoksissanaisten rooli oli kuitenkin lähes ainakuuntelijan rooli.<strong>Höömei</strong>n tuvalaiset juuret1600- ja 1700-luvuilla tuvalaisten paimentolaisheimojenleirit ulottuivat laajalle alueelle.Tuvalaisia asui kaukana etelässä MongolianAltai-vuorten eteläpuolisella alueella. Ajanmittaan Mongolian Altai-vuorten tuntumassaasuvat tuvalaiset ovat sulautuneet mongoliväestöönja vain osa on säilyttänyt tuvankielen. Osa Mongolian Altai-vuorten tuntumassaasuvista tuvalaisista oli asunut alueellaaina ja niinpä Länsi-Mongoliassa asuvattuvalaiset uskovat nykyisen Tuvan alueenväestön olevan alun perin kotoisin tuoltaalueelta. Esi-isien kotimaan uskottiin sijaitsevanjonkin verran lännemmässä Mongoliastaalueella, jossa virtasi Eevi-joki. Kurkkulaulunjuuret yhdistetään juuri Eevi-jokeen,jonka vedellä sanotaan olevan taikavoimia.Mongolian tuvalaiset muistelevat Eevi-jokeakaihoisasti ja uskovat, että sen rannat ovatheidän historiallinen kotiseutunsa ja höömeinkehto. Laulu ”Eevi-joen virta” on tuttukaikille Mongolian tuvalaisille.Nykyisin harva tietää, missä tuo jokisijaitsee, mutta se yhdistetään muihin jokiin,erityisesti Mustaan Irtyš-jokeen. Yleisen käsityksenmukaan Eevi-joki sijaitsee Mongolianulkopuolella Länsi-Kiinan Xinjian-alueella,jossa asuu yhä pieni tuvalaisvähemmistö.Kurkkulaulajan kertomaa…Aldar Tamdyn Chirgilchin-yhtyeestä:<strong>Höömei</strong>n keksiminenTuvan kielestä kääntänyt Sami JanssonTuvalaisten keskuudessa tunnettu ”höömeiksi” sanottu laulutapa on erilainen kuin kaikkienmuiden kansojen tuntema ”höömei”. Siitä isäni kertoi minulle seuraavia asioita.Kun tuvalaiset hoitivat ja laidunsivat karjaansa ja alkoivat ratsastaa hevosilla, he tulivatajan mittaan keksineeksi höömein ja sygytin. Se tapahtui kuuntelemalla ja oivaltamalla – höömeinalkuperä on luonnossa, karjassa ja villieläimissä. Vähitellen alettiin laulaa kauniisti jaylistää höömeillä naisihmisiä, kauniita tyttöjä ja hyviä hevosia Sitten vähitellen höömei levisimuidenkin kansojen pariin. Tuvassa se kehittyi hyvin pitkälle.Kuulin isältäni myös selityksen höömein keksimiselle. Joskus muinoin joku paimen oli lähtenytetsimään karannutta karjaansa, ja pirskotettuaan vuorenylityspaikalla hän oli asettanutkenttäpullon alas, jolloin se oli alkanut tuulessa ujeltaa. Äänen kuultuaan paimen oli istunutalas ja alkanut laulaa höömeitä, ja sitten höömei oli levinnyt tuolta paimenelta.Länsi-Mongolian tuvalaisväestön perinteisilläkäsityksillä muinaisesta kotiseudustaanja kurkkulaulun synnyinseudusta onilmeisesti eräitä perusteita. On myös syytähuomata, että juuri tällä tuvalaisella väestölläon ollut noiden perinteisten käsitystensäilyttämiselle huomattavasti paremmatedellytykset kuin nykyisen Tuvan alueellaasuvalla väestöllä, jonka keskuudessa kansallinentietoisuus kehittyi Tannu Tuvanitsenäisyyden aikana 1921–1944 nopeasti.Höömii MongoliassaSamaan aikaan Länsi-Mongoliassa jaMongo lian Altai-vuoriston seuduilla asuvatuvalaisväestö alkoi sulautua mongoliväestöön,mutta tuvalainen kulttuuriaines säilyivaltakielen ja -kulttuurin pohjalla. Tuvalainenkaksiääninen soololaulu sulautuitämän aineksen mukana valtakulttuurinperinteisiin. Mongolit ja tuvalaiset menivätusein keskenään naimisiin ja tiedetään, ettäMongoliasta on annettu rajan ylitse lapsiatuvalaisille perheille. Kurkkulauluperinteenkehittyessä tuvan- ja mongolinkieliset<strong>ry</strong>hmät saivat toisiltaan vaikutteita, muttaetenkin Kiinan vallankumousta edeltävinävuosina ennen vuotta 1911 tuvalaisten vaikutusoli vahvempi, sillä tuolloin Mongoliankurkkulauluperinne oli taantumassa.Tähän vaikutti mm. lama-papiston höömein

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!