isbn_978-952-476-553-4

Acta Wasaensia 31
nössään Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomuksesta vuodelta 2012 74 , että
ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytäntö sallii sopimusvaltioiden laajan harkintamarginaalin
soveltamisen. Perustuslakivaliokunta katsoo, että tulkintaan vaikuttaa
se, millaisissa oloissa yhteiskunta on kehittynyt. Uskonnon opetuksen osalta
valtion harkintamarginaaliin kuuluvat esimerkiksi valtakunnallisesti hyväksytyt
opetussuunnitelmat ja niiden sisältö. Opetussuunnitelmia sovelletaan lain tasoisesti
ja niitä on opettajan myös omassa työssään seurattava. Erityisesti perusopetuksen
opetussuunnitelman perusteita on noudatettava, mutta koulukohtaisesti
laadittua opetussuunnitelmaa voidaan osin joustavasti soveltaa kunkin paikallisen
koulun tilanteeseen ja tarpeisiin parhaiten sopivaksi. Euroopan ihmisoikeussopimuksen
ensimmäisen lisäpöytäkirjan (SopS 18–19/1990) 2 artiklan mukaan keskeisin
yleinen valtion harkintamarginaalia rajoittava periaate on niin sanottu indoktrinaation
kielto, joka muodostaa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön
valossa valtion toimintavapauden ehdottoman rajan. Tämä sisältää muun muassa
kiellon pyrkiä juurruttamaan valtauskonnon mukaisia käsityksiä vastoin vanhempien
oikeutta varmistaa lapsilleen heidän uskonnollisten tai aatteellisten vakaumustensa
mukaista kasvatusta tai opetusta. 75
On siis asioita, jotka EIT katsoo olevan tarkoituksenmukaisempaa ratkaista Euroopan
ihmisoikeussopimukseen liittyneiden jäsenmaiden sisäisin keinoin. 76 Sellaisia
ovat edellä mainittujen lisäksi muun muassa moraaliset kysymykset, joissa
kansalliset viranomaiset ovat kyvykkäämpiä arvioimaan puuttumisen välttämät-
74
75
76
Sopijavaltio käyttää harkintamarginaalia aina ihmisoikeustuomioistuimen valvonnassa. Ks.
Uoti 2004: 203–204; Nieminen 2013: 131; Ihmisoikeustuomioistuin on yleisesti uskonnonvapautta
ja erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2 artiklaa
koskevassa ratkaisukäytännössään korostanut sopimusvaltioiden laajaa harkintamarginaalia,
joka johtuu siitä, että Euroopan maiden kesken on suuria eroja kulttuurisen ja historiallisen
kehityksen osalta. Ks. esimerkiksi Lautsi ym. v. Italia tuomion (18.3.2011) kohdat 61–62 ja
68–69; Handyside v. Yhdistynyt Kuningaskunta (7.12.1976), kappale 49; Hatton ym. v. Iso-
Britannia (8.7.2003), kappale 103; Vrt. myös tuomio Leyla Sahin v. Turkki (10.11.2005), jossa
toteutettiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 63/1999) kontekstuaalista tulkintaa.
Tällöin valtion erityisolosuhteet otetaan myös huomioon.
PeVM 2/2014 vp.
Ks. Lautsi ym. v. Italia tuomion (18.3.2011) kohdat 59–62 ja Folgerö ym. v. Norja tuomion
(29.6.2007) kohta 84; Myös perustuslakivaliokunta on mietinnössään (2/2014 vp) Valtioneuvoston
apulaisoikeuskanslerin kertomuksesta vuodelta 2102 korostanut sitä, että koulujen
toiminnassa ja niitä koskevassa ohjauksessa on tärkeää ottaa huomioon keskeiset Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ilmenevät periaatteet, kuten indoktrinaation kielto,
julkisen vallan neutraalisuuden vaatimus sekä uskonnollinen suvaitsevaisuus ja moniarvoisuus.
Tämä sisältää haasteen myös valtion tukemien julkisten koulujen opetukselle ja niiden
omalle toiminnalle.
Ks. Parker 2006; In Manoussakis v. Greece, the Strasbourg Court specified that restrictions on
religious freedom “call for very strict scrunity by the Court”. Ks. Manoussakis and others v.
Greece (26.9.1996). Morini 2010: 616.