isbn_978-952-476-553-4

Acta Wasaensia 33
myös huomattava, että ihmisoikeustuomioistuin tulkitsee ihmisoikeussopimusta
yhteisön nykyhetken olosuhteitten edellyttämällä tavalla. 81 Tulkintakäytännössä
on puhuttu myös niin sanotusta luovasta tulkinnasta, jolloin perustuslain tulkinnassa
on otettava huomioon myös muuttuvan yhteiskunnan kulloisetkin tarpeet. 82
Tapausesimerkkinä harkintamarginaalin vaikutuksesta voidaan mainita Mann
Singh v. France (27.11.2002), jossa uskontoaan harjoittava sikhi valitti siitä, ettei
hän voinut käyttää turbaania ajokorttinsa valokuvassa niin kuin hän oli toiminut
aikaisemmissa lupaa koskevissa valokuvissa. Tuomioistuin hylkäsi hänen valituksensa.
Tässä tapauksessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 63/1999) artiklan
9 sisällön tulkinta oli erittäin rajoitettu. 83 Kyseinen artikla ei sinänsä tarjonnut
uskonnollisten oikeuksien suojaa uskonnolliseen pukeutumiseen yhdistettynä.
On kuitenkin korostettava, ettei Suomen perusoikeusjärjestelmässä ole vastinetta
Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa omaksutulle opille valtion harkintamarginaalista,
eikä sitä sellaisenaan ole mahdollista tuoda kansallisen oikeusjärjestyksen
sisälle. 84 Tällöin kansallisilla tuomioistuimilla on itsenäinen harkintavalta
perusoikeustulkinnassa erityisesti sellaisissa asioissa, joista ei ole olemassa
yleiseurooppalaista konsensusta, kuten arvoihin, moraaliin ja uskonnonopetukseen
sekä sen organisointiin liittyvissä kysymyksissä. Voidaan paremminkin puhua
kullekin valtiolle kuuluvasta tulkinnallisesta harkintavallasta uskonnonvapausasioissa
ja uskonnonopetusasioissa. Kansallisessa perusoikeusvalvonnassa keskeistä
puolestaan on ihmisoikeusvastaavuus. 85 Toisaalta tulee ymmärtää, että Euroopan
ihmisoikeussopimuksen ja kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan
81
82
83
84
85
Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamisessa usein siihen, että EIT ei itse asiassa tutki
kovin tarkkaan rajoitusten hyväksyttävyyttä, jos se katsoo arvioinnin kuuluvan valtion tulkinnallisen
harkintavallan piiriin. Tällöin todistustaakka kääntyy hänen mukaansa tavallaan valittajalle,
jonka on näytettävä, etteivät rajoitukset ole olleet perusteiltaan hyväksyttäviä. Suomessa
laintasoisena voimassa olevan KP-sopimuksen soveltamisessa taas säilyy Kortteisen
mukaan selkeämmin valtion velvollisuus näyttää toteen rajoitusten hyväksyttävyys.
Uoti 2004: 348.
Tätä luovan tulkinnan käsitystä on edustanut Suomessa muun muassa Antero Jyränki, joka
esitti sen jo vuonna 1968. Ks. Jyränki 2003: 427.
Ks. myös tuomiot X v. United Kingdom (12.10.1978); Phull v. France (11.1.2005); El Morsli
v. France (4.12.2008).
Mikäli myös kansalliset tuomioistuimet omaksuisivat ajatuksen”harkintamarginaalista”, tämä
veisi perustan V.-P. Viljasen mukaan niiltä argumenteilta, joiden nojalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
on katsonut voivansa jättää tulkinta- ja harkintavaltaa kansallisille tuomioistuimille.
Viljanen, V.-P. 2001: 288–290.
Esimerkiksi Jukka Viljasen (2005: 514) mukaan perustuslakivaliokunnan suorittamassa perusoikeustulkinnassa
on luontevaa mennä tietyissä tilanteissa ihmisoikeustuomioistuimen tulkintaa
pidemmälle. Ihmisoikeustuomioistuimen noudattamaan harkintamarginaalioppiin ei
voida vedota kuitenkaan kansallisessa valvonnassa; Ks. harkintavallan luonteesta esimerkiksi
Kortteinen 2013.