isbn_978-952-476-553-4

Acta Wasaensia 35
katsomuksiin. Huomattakoon, että Ihmisoikeustuomioistuin ei anna kuitenkaan
minkäänlaista ohjetta tai sisältöä sekularismin periaatteen määrittelylle. 88 Sekularismi
määrittyy näin kunkin valtion kansallisen kontekstin ja uskonnon sekä valtion
suhteen perusteella.
Kulttuuri voidaan määritellä mielen opituksi ohjelmoinniksi, joka erottaa tietyt
ihmisryhmät ja luokat toisistaan. Se määrittää yksilön arvomaailmaa, käytöstä ja
tapaa ajatella. 89 Kulttuurin käsite on hyvin moninainen ja se liittyy ryhmän erityiseen
elämäntapaan, kuten oikeuteen nauttia omasta kulttuurista. 90 Erik Ahlmanin
määritelmän mukaan ”kulttuuri on järjestelmä ihmisten tietoisesti aikaansaamia,
yhteiskunnassa syntyneitä ja sukupolvesta toiseen siirtyviä, yhä lisääntyviä arvonomaisia
muodosteita ja olotiloja”. 91 Koulut voivat kuitenkin niillä alueilla,
missä väestö on homogeenista, välittää ja ylläpitää valtayhteisön arvoja ja uskomuksia.
92 Kulttuuri voi olla luonteeltaan joko homogeeninen (tasalaatuinen) tai
pluralistinen (moninainen tai moniarvoinen). Pluralismi tarkoittaa yhden määri-
88
89
90
91
92
Ks. Andersen, Christoffersen & Modeer 2010: 395; Kettunen 2012: 23; Niin sanottu ”ahdasmielinen
sekularismi” viittaa puolestaan uskontoon yksityisasiana. Tällöin uskonto suljetaan
yksityisen alueen sisään, kuten kodeissa ja uskonnollisten yhteisöjen omistamien tilojen sisäpuolella.
Ahdasmielisen sekularismin ahdasmielisyys on siinä, että se näyttää pakottavan uskonnon
harjoittajan ei-uskonnolliseen tapaan elää. Kyseinen sekularismi valtion periaatteena
saattaa heikentää perusoikeuksia ja näin tulla ristiriitaiseksi oman tarkoituksensa kanssa, jonka
lähtökohta on tasa-arvoisten oikeuksien ja vapauksien takaaminen kaikille. Ks. Andersen
ym. 2010: 312; Kettunen 2012: 102; Sekularismin aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi tai
ennalta ehkäisemiseksi esimerkiksi Kettunen (2012: 105) ehdottaa sekularismin ja yksilön uskonnonvapauden
yhteensovittamista.
Ks. Tiittula 1997: 33–34; Ahlman 1976: 16; Ks. myös Soutamo, Säily & Vilhunen 1998: 34 ja
Pitkänen & Kouki 1999: 34; Tiittulan (1997: 22) mukaan voidaan yksinkertaistaen sanoa, että
kulttuuri on eräänlainen itsestäänselvyyksien järjestelmä, joka erottaa ryhmät toisistaan ja joka
havaitaan vasta, kun se törmää toiseen itsestäänselvyksien järjestelmään; Esimerkiksi ruotsalaisen
Jessica Almqvistin mukaan ihmisoikeussopimusten suojaama ”kulttuuri” on ymmärretty
liian suppeasti. Hänen mielestään kulttuuria tulisi kansainvälisessä oikeudessa lähestyä
tavalla, joka yhteisöllisyyden sijasta tarkastelisi kulttuuria yksilön ihmisoikeuksia suojaavana
järjestelmänä. Almqvist 2005: 217–220; Almqvistin näkemystä täydentää omalta osaltaan
esimerkiksi kolme kulttuurisen pluralismin tasoa, joista ensimmäinen liittyy niihin arvoihin tai
uskomuksiin, mitä yksilöt itse pitävät tärkeänä ja arvokkaana. Toiseksi on otettava huomioon
eriävät mielipiteet siitä, mikä konstruoi sen todellisuuden, jossa ihmiset elävät. Kolmanneksi
kansalaisten välillä on eroja myös erilaisten käytäntöjen tasolla. Tarkastelun keskipisteeksi
voidaan ottaa myös yksilö ja koulun kontekstissa esimerkiksi uskonnollisten symbolien käytön
sallittavuus ja perustelu uskontoon olennaisesti kuuluvien käytäntöjen perusteella. Ks.
Himanen 2012: 21–22; Davie 2006: 23–24; Harvan (1973: 26) mukaan kulttuuriin sisältyy aina
jokin maailmankatsomus.
Ks. Ojanen & Scheinin 2011e: 650.
Ahlman 1976: 16; Pöysti 2001: 19.
Monikulttuurisissa yhteiskunnissa kouluista on esimerkiksi A. Peshkinin mukaan muodostunut
kulttuurien ja opetussuunnitelmien kilpailevien ajatusmallien taistelutanner, jossa alakulttuurit
kilpailevat keskenään saadakseen vaikutusvaltaa. Ks. Peshkin 1992: 250–254; Pöysti
2001: 19–20.