Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. - Geologian ...

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 426, 2012
Jukka Leino
80. Leminkorpi
Leminkorpi (kl. 4313 02, x=6999,4, y=3617,4, atknro
18222) sijaitsee noin 18 km Juuan keskustasta
etelään. Lahdekkeinen ja mineraalimaiden pirstoma
suo rajoittuu luode-kaakko suuntaisiin moreeniselänteisiin.
Kulkuyhteydet ovat itäosaan varsin hyvät,
muualle tulee tieuria. Suolla on 105 tutkimuspistettä
ja 116 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 7,5/10 ha
ja syvyyspisteitä 8,3/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä
on yhteensä 15,8/10 ha (kuva 13).
Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 147–164,
ja se viettää eteläkaakkoon. Suo on kauttaaltaan ojitettu.
Kuivatusmahdollisuudet ovat pääosin hyvät.
Itä- ja eteläosassa kuivatusta vaikeuttaa Rauanjärven
läheisyys. Leminkorven keski- ja pohjoisosa kuuluvat
Rauanjärven valuma-alueeseen (4.833) ja eteläosa
kuuluu Rauanjoen keskiosan valuma-alueeseen
(4.832).
Leminkorven kokonaispinta-ala on 133 ha, mistä
on 51 ha yli metrin syvyistä aluetta, 22 ha yli 1,5
metrin aluetta ja 11 ha yli kahden metrin syvyistä
aluetta. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on
3,3 metriä. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät
pohjamaalajit ovat moreeni (83 %) ja hiekka (17 %).
Liejukerrostumia ei esiinny.
Leminkorven suotyypeistä on turvekankaalla
54 %, rämeellä 25 %, korvessa 18 % ja avosuolla
3 %. Yleisin suotyyppi on mustikkaturvekangas
(29 %). Erilaiset rämemuuttumat ovat myös yleisiä.
Leminkorven turpeista on saravaltaisia 79 % ja
rahkavaltaisia 21 %. Pääturvelajeittain jakaantuma
on: rahkasaraturve (SC) 70 % ja sararahkaturve (CS)
13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita
on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita
40 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä.
Turvekerrostuma koostuu pääasiassa kohtalaisesti
maatuneesta rahkasaraturpeesta, missä on usein
puunjäännöksiä mukana. Heikosti maatunut pintakerros
on ohut.
Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on
5,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen
maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 5,4.
Liekoja on erittäin runsaasti. Yli 1 m syvällä suoalueella
liekoisuus on 0–1 m:n syvyydessä keskimäärin
5,6 % ja 1–2 m:n syvyydessä 2,6 %.
Leminkorvesta otetuissa näytesarjoissa lämpöarvo
on tasaisesti kohtalaisen korkea (keskiarvo 21,4 MJ/
kg). Muissa määrityksissä on enemmän vaihtelua.
Suon keskiosan syvemmällä alueella turvekerrostuman
kuiva-ainesisältö on alhaisempi kuin muualla,
missä se on usein korkea (keskiarvo 100 kg/suo-m 3 ).
Tuhkapitoisuus nousee pohjaa kohden, mutta on yleisesti
alhainen tai keskimääräinen (ka. 5,3 %). Samoin
käyttäytyy rikkipitoisuus (ka 0,33 %).
Leminkorven keskiosan yli 1,5 metrin syvyinen
alue soveltuu tyydyttävästi energiaturpeen tuotantoon.
Muualla suo on rikkonainen ja turvekerros on
ohut. Itäosan lähellä on loma-asutusta ja turvekerrostuman
kuivatusvaikeuksia. Tuotantokelpoinen
alue on noin 15 ha ja sen sisältämä turvemäärä on
noin 0,25 milj. suo-m 3 . Suon pohjalle on oletettu jäävän
50 cm turvetta.
Mahdollisen turvetuotannon jälkeen suopohja soveltuu
parhaiten metsänkasvatukseen.
28