Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. - Geologian ...

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 

Turvetutkimusraportti 426 

2012 

Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 

Osa 3 

Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Juuka, Eastern Finland 

Part 3 

Jukka Leino

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 

Turvetutkimusraportti 426 

GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND 

Report of Peat Investigation 426 

Jukka Leino 

JUUASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT 

Osa 3 

Abstract: 

The peatlands and peat resources of Juuka, Eastern Finland 

Part 3 

Espoo 2012

Leino, Jukka 2012. Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. Geologian 

tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 426, 105 sivua, 49 kuvaa ja 2 liitettä. 

Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina 2002–2004 Juuassa 46 suota, joiden 

yhteenlaskettu pinta-ala on 3744 ha. Maastossa määritettiin suon pinnan 

korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. 

Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 1781 näytettä, joista kaikista määritettiin 

vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteistä määritettiin lisäksi 

kuiva-aineen määrä ja lämpöarvo- ja rikkipitoisuus. 

Tutkittujen soiden suotyyppihavainnoista on 43 % rämeitä, 11 % avosoita, 

34 % turvekankaita, 2 % peltoja ja 10 % korpia. Luonnontilaisten tai luonnontilaista 

vastaavien suotyyppien osuus on 12 % havainnoista. Tutkittujen soiden 

turpeista rahkavaltaisia on 34 % ja saravaltaisia 66 %. Turvekerrostumien 

keskimaatuneisuus on 5,4. Tässä raportissa olevien soiden keskisyvyys on 

1,3 m ja kokonaisturvemäärä 50,0 milj. suo-m 3 . Tutkitusta suoalasta on yli 1,5 

metrin syvyistä aluetta 1340 ha, jonka kokonaisturvemäärä on noin 32,1 milj. 

suo-m 3 . Turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on 

keskimäärin 4,3 %, turpeen kuiva-ainepitoisuus 91 kg/suo-m 3 ja tehollinen 

lämpöarvo 21,1 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,42 % kuivapainosta. 

Tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 42 suolta 

yhteensä 1206 ha. Tämä on 32 % tutkitusta kokonaissuoalasta. Tässä raportissa 

olevien soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 

noin 22,1 milj. suo-m 3 . Tämän määrän energiasisältö on 50 %:n käyttökosteudessa 

noin 10,6 milj. MWh. Vaalean rahkaturpeen tuotantoon soveltuvia 

alueita löytyi kolmelta suolta yhteensä 297 ha. Käyttökelpoiset vaaleat rahkaturvevarat 

ovat yhteensä noin 0,67 milj. suo-m 3 . 

Asiasanat: suo, turve, energiaturve, ympäristöturve, Juuka 

Jukka Leino 

Geologian tutkimuskeskus 

PL 1237 

70211 Kuopio 

Sähköposti: jukka.leino@gtk.fi 

ISBN 978-952-217-190-0 (nid) 

ISBN 978-952-217-191-7 (PDF) 

ISSN 1235-9440

Leino, Jukka 2010. Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. – The 

Peatlands and peat Resources of Juuka, Eastern Finland, Part 3. Geologian 

tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 426, Geological Survey of Finland, 

Report of Peat Investigation 426, 105 pages, 49 figures and 2 appendices. 

The Geological Survey of Finland studied 46 peatlands (total 3 744 ha) in 

Juuka municipality in 2002–2004. Elevation, site type, peat type and its decomposition 

degree, snag content and subsoil type were determined and recorded 

in the field. A total of 1781 samples were analysed for water and ash 

content. A part of those were analysed for dry bulk density, net calorific value 

and sulphur content. 

The most common peatland types are pine bogs (43 %), open fens (11 %), 

drained peatland forest types (34 %), cultivated peat soils (2 %) and spruce 

mires (10 %). The proportion of undrained peatlands is 12 %. The distribution 

of Sphagnum dominated peat is 34 % and Carex dominated peat is 66 %. The 

mean degree of peat humification (H1-10) is 5.4. The mean depth of studied 

peatlands is 1.3 m and the total storage of peat approximately 50.0 million m 3 

in situ. The studied area deeper than 1.5 m covers 1 340 hectares and contains 

about 32.1 million m 3 of peat. The average ash content of peat is 4.3 % of dry 

weight, the dry bulk density 91 kg/m 3 , effective calorific value of dry peat 21.1 

MJ/kg and the sulphur concentration 0.42 % of dry weight. 

Altogether, 42 mires covering 1 206 hectares are evaluated to be suitable 

for fuel peat production. This is about 32 % of the studied total peatland 

area. The available amount of energy peat is about 22.1 million m 3 in situ. The 

energy content is 10.6 MWh at 50% moisture content. Three (3) peatlands are 

found suitable for horticultural peat production. The area and peat quantity of 

these areas is 297 hectares and 0.67 million m 3 . 

Keywords: peatland, mire, peat, energy peat, horticultural peat, Juuka 

Jukka Leino 

Geological Survey of Finland 

P.O. Box 1237 

FI-70211 Kuopio 

Finland 

E-mail: jukka.leino@gtk.fi

SISÄLLYSLUETTELO 

JOHDANTO................................................................................................................................................. 7 

TUTKIMUSMENETELMÄT....................................................................................................................... 10 

Kenttätutkimukset................................................................................................................................. 10 

Laboratoriomääritykset......................................................................................................................... 10 

Aineiston käsittely ja tulokset............................................................................................................... 10 

SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON................................................................................. 13 

TUTKITUT SUOT....................................................................................................................................... 14 

71. Lakkasuo...................................................................................................................................... 14 

72. Höttösuo....................................................................................................................................... 15 

73. Kinnulansuo N............................................................................................................................. 16 

74. Kytösuo........................................................................................................................................ 18 

75. Kuoppasuo................................................................................................................................... 19 

76. Kokkosuo..................................................................................................................................... 20 

77. Multisuo....................................................................................................................................... 22 

78. Hanhisuo...................................................................................................................................... 24 

79. Suuri Vehkasuo............................................................................................................................ 26 

80. Leminkorpi.................................................................................................................................. 28 

81. Lehmisuo N................................................................................................................................. 30 

82. Tervapuro W................................................................................................................................ 32 

83. Sulkupuro..................................................................................................................................... 33 

84. Havukkavaaransuo....................................................................................................................... 34 

85. Kiiessuo....................................................................................................................................... 35 

86. Heinäsuo...................................................................................................................................... 36 

87. Matarapuronsuo........................................................................................................................... 38 

88. Purolanvaara................................................................................................................................ 40 

89. Savisuo......................................................................................................................................... 41 

90. Teerisuo........................................................................................................................................ 42 

91. Riihisuo........................................................................................................................................ 44 

92. Suurisuo....................................................................................................................................... 46 

93. Everikkisuo.................................................................................................................................. 48 

94. Haapasuo..................................................................................................................................... 50 

95. Kortepuronsuo............................................................................................................................. 52 

96. Tapulisuo...................................................................................................................................... 54 

97. Kelosuo........................................................................................................................................ 56 

98. Leväsuo........................................................................................................................................ 58 

99. Hirvisuo....................................................................................................................................... 60 

100. Lepeninsuo................................................................................................................................... 62 

101. Asikanniityt.................................................................................................................................. 64 

102. Pyöreäsuo..................................................................................................................................... 66 

103. Metsäsuo...................................................................................................................................... 67 

104. Mertalanalussuo........................................................................................................................... 68 

105. Suurisuo W.................................................................................................................................. 70 

106. Pahkalansuo................................................................................................................................. 72 

107. Heposuo....................................................................................................................................... 74 

108. Kopralamminsuo.......................................................................................................................... 76 

109. Käytävänsuo................................................................................................................................. 78 

110. Sormulansuo................................................................................................................................ 80 

111. Löytösuo...................................................................................................................................... 81 

112. Heinä-Tervasuo............................................................................................................................ 82 

113. Aitalahdensuo.............................................................................................................................. 84

114. Välisuo......................................................................................................................................... 86 

115. Parvialansuo................................................................................................................................. 88 

116. Parvialanniityt.............................................................................................................................. 90 

TULOSTEN TARKASTELU....................................................................................................................... 92 

Suot ja niiden turvekerrostumat............................................................................................................ 92 

Laboratoriomääritysten tulokset........................................................................................................... 92 

Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon..................................................................................... 92 

Soidensuojelu........................................................................................................................................ 93 

KIITOKSET.................................................................................................................................................. 93 

KIRJALLISUUS........................................................................................................................................... 93 

LIITTEET..................................................................................................................................................... 96

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 426, 2012 

Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 

JOHDANTO 

Juuassa tehdyt turvetutkimukset liittyvät osana Geologian 

tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä olevaan 

valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. 

Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja 

ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa 

huomioidaan myös turpeen ja soiden muut 

käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat 

maankäytön suunnittelijoita, energiahuollon suunnittelijoita 

sekä nykyisiä ja tulevia turvetuottajia ja 

turpeen käyttäjiä. Kartoituksen päätarkoituksena on 

löytää ja kuvata turvetuotantoon sopivat suoalueet, 

mutta tutkimustietoja voidaan hyödyntää myös soiden 

muussa käytössä kuten maa- ja metsätaloudessa, 

virkistyskäytössä ja suojelussa. 

Geologian tutkimuskeskus on tutkinut aiemmin 

Juuan turvevaroja vuosina 1988 (Saarelainen 1988) 

ja 1992, 1997, 2000 ja 2001 (Leino 2010). Aiemmat 

tutkimukset käsittävät tiedot 70 suosta ja noin 

7100 ha. Tässä raportissa olevat 46 suota on tutkittu 

2002–2004 ja ne käsittävät 3744 ha (kuva 1). Juuan 

alueella on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan 

15 810 ha yli 20 ha:n soita. Tästä määrästä on 

nyt tutkittu 69 %. 

Tässä raportissa on yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta 

suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta 

turvetuotantoon. Arviot soiden käyttökelpoisuudesta 

perustuvat turvetuotantoalueelle yleisesti ja eri käyttömuodoissa 

turpeen laatuominaisuuksille asetettuihin 

vaatimuksiin. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin 

kehittäminen ja maksullisuus -raportin 

(KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia 

tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä 

voi tilata GTK:n yksiköistä. Yksityiskohtaiset tiedot 

soista tai niiden osista sisältävät mm. eri syvyysalueiden 

pinta-alat, turvemäärät, turvelajijakaumat, laboratorioanalyysien 

tulokset ja havainnot puustosta 

sekä suokartat halutussa mittakaavassa ja turvekerrostuman 

poikkileikkauskuvia. Tutkimustuloksia 

on mahdollista tilata palstoittain, soittain, kunnittain, 

maakunnittain tai vesistöalueittain. Suoselostusten 

yhteydessä on tutkimuspistekartta, jonka mittakaava 

on 1:20 000. Tämä painettu raportti ilmestyy myös 

GTK:n internet-sivuilla (www.geo.fi/Turvepaikka). 

7


Jukka Leino 

Juuka 

50 

49 

51 

25 

26 

12 

Juuka 

Pielinen 

21 

20 

11 

10 

18 

24 

34 

9 

27 

14 

48 

19 

13 

23 4 6 

47 

22 

33 

85 

46 

31 

40 39 96 

106 

94 

105 

84 

95 91 

30 2 

83 

90 

70 

35 1 

92 89 98 

99 

93 

103 

32 

57 

16 

88 

43 

37 

60 58 87 

65 

75 

113 

8 44 68 3 15 

77 

112 

7 

41 

5 17 

56 

100 80 

59 76 

82 

52 

86 

66 29 

69 

55 102 

78 

67 

114 

28 63 62 53 

81 

42 

54 74 

101 79 

64 

73 

36 61 

71 

45 

72 

38 

115 

Höytiäinen 

116 

104 

107 

110 

109 

111 

97 

108 

0 10 km 

© Geologian tutkimuskeskus 2012 

Pohjakartta © Maanmittauslaitos lupanro13/ MML/12 

ja Logica Suomi Oy 

Kuva 1. Juuassa tutkitut suot. 

Mustat pisteet = vuonna 1986 tutkitut suot 

Ruskeat pisteet = vuosina 1992, 1997, 2000 ja 2001 tutkitut suot 

Siniset pisteet = vuosina 2002, 2003 ja 2004 tutkitut suot 

8



Vuonna 1986 tutkitut suot (Saarelainen 1988): 

1. Kiimasuo 17. Suurisuo 33. Huuvesuo 

2. Porrassuo 18. Ahmonsuo 34. Suurisuo 

3. Laajasuo 19. Vastalamminsuo 35. Tiiskinsuo 

4. Konosensuo 20. Kylysuo 36. Petrasuo 

5. Jokisuo 21. Tavisuo 37. Valkeissuo 

6. Vellisuo 22. Teerisuo 38. Moskuunsuo 

7. Suuri Heinäsuo 23. Rantosuo 39. Jokivarsisuo 

8. Lotokkasuo 24. Suurisuo 40. Hirvolankoskenniskasuo 

9. Kirsonpuronsuo 25. Suurisuo 41. Risusuo 

10. Roikansuo 26. Hujanginsuo 42. Hoikansuo 

11. Ruostesuo-Alussuo 27. Katajasuo 43. Pieni Koivusuo 

12. Teerisuo 28. Riihisuo 44. Koivusuo 

13. Lylysuo 29. Pihasuo 45. Loseikonkorpi 

14. Riitasuo 30. Kuivesuo 46. Ollikkalansuo 

15. Mutkasensuo 31. Joutensuo 

16. Kurkisuo 32. Kotasuo 

Vuosina 1992, 1997, 2000 ja 2001 tutkitut suot (Leino 2010): 

47. Lehmisuo 59. Teerisuo 

48. Sorveussuo 60. Aisussuo 

49. Heinäsuo 61. Rajasuo 

50. Pahankalansuo 62. Pyöreäsuo 

51. Palokankaansuo 63. Paalinsuo 

52. Tökrönsuo 64. Hakmaninsalo 

53. Miettilänsuo 65. Heinälamminpuro 

54. Lampisuo 66. Laitissuo 

55. Sukkasuo 67. Ulkosuo 

56. Pyöreäsuo 68. Kytösuo 

57. Löpösuo 69 Mustasuo 

58. Virstosuo 70. Kiimasuo 

Vuosina 2002, 2003 ja 2004 tutkitut suot (Leino 2012): 

71. Lakkasuo 87. Matarapuronsuo 103. Metsäsuo 

72. Höttösuo 88. Purolanvaara 104. Mertalanalussuo 

73. Kinnulansuo N 89. Savisuo 105. Suurisuo W 

74. Kytösuo 90. Teerisuo 106. Pahkalansuo 

75. Kuoppasuo 91. Riihisuo 107. Heposuo 

76. Kokkosuo 92. Suurisuo 108. Kopralamminsuo 

77. Multisuo 93. Everikkisuo 109. Käytävänsuo 

78. Hanhisuo 94. Haapasuo 110. Sormulansuo 

79. Suuri Vehkasuo 95. Kortepuronsuo 111. Löytösuo 

80. Leminkorpi 96. Tapulisuo 112. Heinä-Tervasuo 

81. Lehmisuo N 97. Kelosuo 113. Aitalahdensuo 

82. Tervapuro W 98. Leväsuo 114. Välisuo 

83. Sulkupuro 99. Hirvisuo 115. Parvalansuo 

84. Havukkavaaransuo 100. Lepeninsuo 116. Parvialanniityt 

85. Kiiessuo 101. Asikanniityt 

86. Heinäsuo 102. Pyöreäsuo 

9


Jukka Leino 

TUTKIMUSMENETELMÄT 

Kenttätutkimukset 

Kenttätutkimuksissa noudatetettiin Geologian tutkimuskeskuksen 

Turvetutkimusten maasto-oppaassa 

kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Lähes 

kaikille soille laadittiin linjasto, jossa suon hallitsevan 

osan poikki vedettiin selkälinja ja sitä vastaan 

kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin 

välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 metrin välein. 

Tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä, syvyyspisteiltä, 

kairattiin turvekerrostuman paksuus. Lisäksi 

soille on tehty pelkkiä syvyysmittauslinjoja, joilta 

turvekerrostuman paksuus kairattiin 50 metrin 

välein. Linjastotutkimuksia täydennettiin vielä hajapisteillä 

niissä osissa suota, joihin linjastot eivät 

ulottuneet. 

Tässä raportissa olevilla soilla on tutkimuspisteitä 

keskimäärin 5,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä keskimäärin 

8,4 kpl/10 ha. Suopinnan korkeuden ja las- 

kusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjat vaaittiin, 

ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. 

Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi 

ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta 

havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina 

sekä kehitys- ja tiheysluokat. Kairauksin selvitettiin 

turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät 

(6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 

10-asteikko) ja tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko). 

Turpeessa olevan lahoamattoman puuaineksen 

määrän arvioimiseksi jokaisen yli metrin syvyisen 

tutkimuspisteen ympäristö pliktattiin 2 metrin 

syvyyteen kymmenen kertaa (liekoisuus %). Lisäksi 

kairauksissa tutkittiin soiden liejukerrostumat sekä 

suon pohjamaalaji. 

Laboratoriotutkimukset 

Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, 

joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon 

käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteiden otossa 

käytettiin ns. tilavuustarkkaa näytekairaa (Korpijaakko 

1981) sekä laippakairaa. Turvenäytteistä 

määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen Kuopion 

turvelaboratoriossa (nykyisin Labtium Oy) vesipitoisuus, 

kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta 

näytteitä määritettiin myös happamuus, lämpöarvo 

ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina 

märkäpainosta (kuivaus 105ºC:ssa) ja tuh- 

kapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta 

815 ± 25ºC:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa 

suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän 

tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot 

on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi 

puristetuista turvenäytteistä IKA (C5000 DUO) 

-kalorimetrillä (ASTM D5865-77). Tulokset ilmoitetaan 

tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle 

ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/ 

kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC- 

32 -rikkianalysaattorilla (menetelmä 810L). 

Aineiston käsittely ja tulokset 

Tutkimusaineistot on tallennettu GTK:n turvetutkimusaineiston 

tietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet 

sekä turvelajien ja –tekijöiden osuudet laskettiin 

ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 

1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden 

vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon 

reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. 

Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen 

turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. 

Maatuneisuudet sekä turvelajien 

ja -tekijöiden määrät laskettiin turvemäärillä painottaen. 

Turpeessa havaitut lieko-osumat muunnettiin 

tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi 0–1 ja 1–2 

metrin syvyyskerroksille. 

Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon 

tehty laaja ja yksityiskohtainen tutkimusselostus. 

Tutkimusselosteissa on tiedot suon sijainnista, 

ympäristöstä, laskusuhteista, suotyypeistä, pintaaloista, 

turvepaksuuksista, ojitustilanteesta, turvelajeista 

ja turpeen maatuneisuudesta sekä havaituista 

luonto- ja suojeluarvoista. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset 

on esitetty taulukkomuodossa ja 

tuloksista on laadittu yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta 

on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan 

tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. 

Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja 

-pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti 

maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerrok- 

10



sen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle 

on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden syvimmistä 

tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja 

(kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman 

rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit 

sekä suopinnan ja -pohjan korkeudet. 

Edellä mainittujen perustulosten lisäksi GTK:n 

turvetutkimusaineistosta on saatavissa tasokarttoja 

ja listauksia esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, 

suopinnan ja -pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. 

Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, 

erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman 

poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian 

tutkimuskeskukselta. 

A200+250 

0.0 

0/0 

5.1 

1/22 

30 

5.2 

5/36 

A400+90 

0.0 

0 

A0 

40 

0.0 

0/0 

40 

150 

4.8 

13/49 

60 

5.4 

40 

1/40 

Lakkasuo 

40 

4.6 

15/37 

40 

5.1 

1/42 

30 

0/0 

20 

5.9 

0/37 

40 

4.9 

1/36 

20 

5.8 

1/26 

30 

5.5 

1/24 

10 

10 

10 

0.0 

A710 

0/0 

20 

0.0 

0/0 

A200-200 

30 

4.7 

1/14 

10 

0.0 

0/0 

A400-280 

Lakkasuo, 18210, Juuka 

Turvekerrostuman paksuus 

0 - 1m 

5 - 6m 

1 - 1,5m 

1,5 - 2m 

2 - 3m 

3 - 4m 

4 - 5m 

Tutkimuspiste 

6,4 Keskimääräinen maatuneisuus 

Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 

2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman 

paksuus (dm) 

Syvyystutkimuspiste 

Turvekerrostuman paksuus (dm) 

17 

0 50 100 150 200 250 m 

© Geologian tutkimuskeskus 2012 

Pohjakartta © Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/12 

ja Logica Suomi Oy 

Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 

11


Jukka Leino 

Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. 

12



SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON 

Suon turvekerrostuman laatu ja turpeen määrä sekä 

suon luontoarvot vaikuttavat ratkaisevasti siihen, 

onko suo turvetuotantoon soveltuva. EU:n ilmastotavoitteiden 

mukaan turvetuotantoon tulisi ottaa ensisijaisesti 

suopeltoja ja metsäojitettuja soita (Valtion 

alueiden käyttötavoitteet 2008). 

Turvekerrostuman laajuus, paksuus, turvelajit, 

maatuneisuus sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet 

ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta 

energiaturvetuotantoon. Suon muoto, suopohjan 

topografia, kuivatusmahdollisuudet ja suon 

yleinen sijainti on myös otettava huomioon turvetuotantoa 

suunniteltaessa. Tuotantokelpoisena pidetään 

yleensä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Mikäli turvekerros 

on hyvin tiivistynyttä (pellot ja turvekankaat), voidaan 

tuotantokelpoinen alue ulottaa myös metrin syvyiselle 

alueelle. Koska turvekerrosta ei voida käyttää 

aivan mineraalimaata myöten, on tässä raportissa 

vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa 

turpeen keskisyvyydestä 0,3–0,5 m. Käytännössä 

suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee 

mm. pohjamaalajin, pohjan kivisyyden, turpeen laadun 

ja suon jälkikäytön mukaan. Fysikaalisten ominaisuuksien 

osalta on noudatettu soveltaen Energiateollisuuden, 

Metsäteollisuuden ja Turveteollisuusliiton 

(2006) sopimia laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeelle 

(liite 2). Määriteltäessä suon soveltuvuutta 

energiaturvetuotantoon on käytetty seuraavia 

maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: 

Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä 

soveltuvalta suolta edellytetään: 

* turpeen maatuneisuus on yli H 4 

* turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) 

* suon syvyys on yli 1,5 m 

* tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys 

on yli 1 m 

* maatumaton pintakerros (H 1–4) on alle 0,6 m 

paksu 

Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä 

soveltuvalta suolta edellytetään: 

* turve on saravaltaista (H 1–10) tai maatunutta rahkavaltaista 

(yli H 4) 

* suon syvyys on yli 1,5 m 

* tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys 

on yli 1 m 

* maatumaton pintakerros (H 1–4) on alle 0,6 m 

paksu 

* tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan 

yli 15 ha 

Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erot- 

taa kolme tuotantomuotoa: teollinen, pk-turvetuotanto 

ja kotitarvetuotanto. Teollinen turvetuotanto ja 

pk-tuotanto ovat joko jyrsin- tai palaturvetuotantoa. 

Teollisen- ja pk-tuotannon tuotantoalat ovat yleensä 

kymmeniä tai satoja hehtaareja. Kotitarvetuotannolla 

tarkoitetaan palaturvetuotantoa, jossa tuotettu turve 

käytetään omalla tai lähitiloilla. 

Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, 

turpeiden tuhkapitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle 

ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia 

kuin teolliseen- tai pk-tuotantoon soveltuvien 

soiden turpeille. Teollisen- ja pk-tuotannon vähimmäispinta-ala 

on noin 5 ha. Tämä voi koostua 

useasta lähekkäin olevasta alueesta. Kotitarvetuotannolle 

ei ole asetettu pinta-alarajaa. 

Kotitarvetuotannossa kulkuyhteyden suolle olisi 

oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten 

pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset 

pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. 

Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma 

teollista turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa 

se voi olla kustannuksia lisäävä ja 

tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. 

Arvioitaessa suon soveltuvuutta ympäristöturpeeksi 

(mm. kasvuturve, viherrakentaminen, maatalouskäyttö, 

öljyntorjunta ja jätevesien puhdistus) 

kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen rahkasammaltyyppiin, 

maatuneisuuteen ja kerrostuman paksuuteen 

(Kasvuturpeen laatuohje 2009). Nykyisin 

kasvuturpeina vaaleiden rahkaturpeiden rinnalla 

käytetään myös tummia turvelaatuja. Nämä tummat 

turpeet ovat pitemmälle maatuneita, usein eri maatumisasteilla 

olevia turpeita tai turpeiden ja muiden 

materiaalien sekoituksia. 

Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue 

on kooltaan yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle 

tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupaviraston 

myöntämä ympäristölupa (Ympäristönsuojeluasetus 

2000). Luvassa lupaviranomainen ottaa 

kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn 

ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään 

mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, 

velvoitetarkkailusta ja mahdollisista 

korvausvelvoitteista. Mikäli turvetuotantoalue on yli 

150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain mukaiset selvitykset 

ennen tuotannon aloittamista (Valtioneuvoston 

asetus 2006). Uusille turvetuotantoon otettaville 

alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. 

suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, 

maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja 

yleiseen viihtyvyyteen (Väyrynen ja muut 2008). Mikäli 

turvetuotantoalue on alle 10 ha, tuotantoalueesta 

on tehtävä ilmoitus alueelliseen elinkeino-, liikenne- 

ja ympäristökeskukseen (ELY, 1.1.2010 lukien). 

13


Jukka Leino 

TUTKITUT SUOT 

71. Lakkasuo 

Lakkasuo (kl. 4311 11, x=6995,4, y=3611,0, atknro 

18210) sijaitsee noin 22 km Juuan keskustasta 

lounaaseen. Suo rajoittuu moreenimäkiin ja etelässä 

Höttösuohon (nro 72). Kulkuyhteydet ovat hyvät, 

sillä länsipään poikki kulkee maatie ja itäosan lähelle 

tulee metsäautotie. Suolla on 18 tutkimuspistettä 

ja 19 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 7,2/10 ha 

ja syvyyspisteitä 7,6/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä 

on yhteensä 14,8/10 ha (kuva 4). 

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 140–150 

m ja se viettää voimakkaasti etelään. Kauttaaltaan 

ojitettu Lakkasuo kuuluu Lipasjoen valuma-alueeseen 

(4.846) ja suon kuivatusmahdollisuudet ovat 

hyvät. 

Lakkasuon kokonaispinta-ala on 25 ha, mistä on 

19 ha yli metrin syvyistä aluetta, 16 ha yli 1,5 metrin 

aluetta ja 13 ha yli kahden metrin syvyistä aluetta. 

Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,5 metriä. 

Suon pohja on melko tasainen ja yleisimmät pohjamaalajit 

ovat moreeni (87 %), hieta (6 %) ja hiekka 

(6 %). Liejukerrostumista ei ole havaintoja. 

Lakkasuon suotyypeistä on turvekankaalla 67 % 

ja rämeellä 33 %. Suo on koko alaltaan puustoinen. 

Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- (36 %) ja mustikkaturvekangas 

(27 %). 

Lakkasuon turpeista on saravaltaisia 58 %, rahkavaltaisia 

29 % ja ruskosammalvaltaisia 13 %. Pääturvelajeittain 

jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 

34 %, ruskosammalsaraturve (BC) 24 %, ruskosammalrahkaturve 

(BS) 16 % ja sararuskosammalturve 

(CB) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä 

turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 

24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % 

kokonaisturvemäärästä. 

Turvekerrostuman pääosan muodostaa keskinkertaisesti 

(H5–6) maatunut saravaltainen turve. Huomattavaa 

on ruskosammalien jäännöksiä sisältävien 

turvelajien runsas esiintyminen varsinkin suon länsiosassa. 

Heikosti maatunutta pintarahkaa on hyvin 

vähän. 

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 

5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen 

maatumisaste on 3,0 ja pohjakerroksen 5,4. 

Liekoja on vähän (1,9 %). Yli 1 m syvällä suoalueella 

liekoisuus on 0–1 m:n syvyydessä keskimäärin 

2,6 % ja 1–2 m:n syvyydessä 1,1 %. 

Lakkasuon keskiosasta otetussa näytesarjassa turvekerrostuman 

kuiva-aineen määrä on keskimääräinen 

(83 kg/suo-m 3 ) ja tehollinen lämpöarvo kohtalaisen 

korkea (20,6 MJ/kg). Turpeen tuhkapitoisuus 

on alhainen (2,8 %). Rikkipitoisuus on pohjalla korkea 

ja muualla normaali. 

Lakkasuon yli 1,5 metrin syvyinen alue soveltuu 

hyvin energiaturpeen tuotantoon. Tuotantokelpoinen 

alue on noin 15 ha ja sen tuotantokelpoinen turvemäärä 

0,42 milj. suo-m 3 . Pohjalle on oletettu jäävän 

50 cm turvetta. 

Mahdollisen turvetuotannon jälkeen suopohja soveltuu 

parhaiten metsänkasvatukseen. 

6996000 

3610000 

3611000 

3612000 

6995000 

6995000 

6996000 

0 1 km 

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/12 

3610000 

Kuva 4. Lakkasuon tutkimuslinjasto. 

3611000 

3612000 

14



72. Höttösuo 

Höttösuo (kl. 4313 02, x=6994,8, y=3611,8, atknro 

18211) sijaitsee noin 23 km Juuan keskustasta etelään, 

Polvijärven kunnanrajalla. Lahdekkeinen suo 

rajoittuu melko jyrkkärinteisiin, luode-kaakko suuntaisiin 

moreeniselänteisiin. Pohjoisosasta on yhteys 

Lakkasuolle (nro 71). Kulkuyhteydet suon länsiosaan 

ovat hyvät. Suolla on 75 tutkimuspistettä ja 68 

syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 8,4/10 ha ja syvyyspisteitä 

7,6/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä 



m, ja se viettää voimakkaasti kaakkoon. Suo on kokonaan 

ojitettu ja kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. 

Höttösuo kuuluu Nisänkanavan valuma-alueeseen 

(4.847). 

Höttösuon kokonaispinta-ala on 89 ha, mistä on 




Suon pohja on epätasainen. Keskustassa on noin neljän 

metrin syvyinen allas. Yleisimmät pohjamaalajit 

ovat moreeni (68 %) ja hiekka (26 %). Syvimmissä 

painanteissa turvekerrostuman alla on noin metrin 

kerros liejua. 

Höttösuon suotyypeistä on turvekankaalla 61 %, 

rämeellä 21 %, korvessa 16 % ja avosuolla 2 %. 

Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas (49 %). 

Höttösuon turpeista on saravaltaisia 80 %, rahkavaltaisia 

19 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pää- 

turvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 

71 % ja sararahkaturve (CS) 12 %. Tupasvillaa (ER) 

lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännöksiä 

(L) sisältäviä turpeita 26 % ja varpujen jäännöksiä 

(N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. 

Turvekerrostuman pääosan muodostaa kohtalaisesti 

maatunut saravaltainen turve, missä usein on 

puun jäännöksiä mukana. Heikosti maatunut rahkavaltainen 

pintakerros on ohut tai sitä ei ole. 



maatumisaste on 2,0 ja energiaturpeen 5,3. 

Liekoja on runsaasti. Yli 1 m syvällä suoalueella 



Höttösuon keskiosan syvänteen reunaosista otetuissa 

näytteissä turpeen kuiva-ainesisältö (88 kg/suo-m 3 ) 

ja lämpöarvo (21,3 MJ/kg) ovat keskimääräiset. Tuhka- 

(3,3 %) ja rikkipitoisuus (0,5 %) ovat alhaiset turvekerrostuman 

pohjaosaa lukuun ottamatta. 

Höttösuo soveltuu energiaturpeen tuotantoon. Suo 

syvenee reunoistaan nopeasti ja turvekerros on paksu. 

Haittana ovat suon lahdekkeisuus ja epätasainen 

pohja. Tuotantokelpoinen alue on noin 44 ha ja sen 

tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,93 milj. suom 

3 . Suon pohjalle on oletettu jäävän 50 cm turvetta. 



3611000 

3612000 

3613000 

6994000 

6994000 

6995000 

6995000 

0 1 km 


3611000 

Kuva 5. Höttösuon tutkimuslinjasto. 

3612000 

3613000 

15


Jukka Leino 

73. Kinnulansuo N 

Kinnulansuo N (kl. 4313 02, x=6995,7, y=3612,0, 

atknro 18212) sijaitsee noin 22 km Juuan keskustasta 

etelään. Suo rajoittuu etelä- ja kaakkoisosastaan 

Polvijärven kunnanrajaan ja muualla luode-kaakko 

suuntautuneisiin moreeniselänteisiin. Kulkuyhteydet 

ovat länsireunalle hyvät, muualle huonot. Suolla 

on 37 tutkimuspistettä ja 47 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä 

on 6,6/10 ha ja syvyyspisteitä 8,3/10 

ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14,9/10 

ha (kuva 6). 


m, ja se viettää voimakkasti etelään. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat kauttaaltaan ojitetulla suolla hyvät. 

Suo kuuluu Nisänkanavan valuma-alueeseen 

(4.847). 

Kinnulansuo N:n kokonaispinta-ala on 56 ha, 

mistä on 36 ha yli metrin syvyistä aluetta, 29 ha yli 

1,5 metrin aluetta ja 23 ha yli kahden metrin syvyistä 

aluetta. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 

4,6 metriä. Suon pohja on melko tasainen ja viettää 

etelään. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 

(92 %) ja hiekka (8 %). Liejukerrostumia on vain 

ohuelti suon keskiosassa. 

Kinnulansuo N:n suotyypeistä on turvekankaalla 

36 %, rämeellä 30 %, avosuolla 22 % ja korvessa 

12 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas 

(22 %) ja rimpinevamuuttuma (19 %). 

Kinnulansuo N:n turpeista on saravaltaisia 74 % 

ja rahkavaltaisia 26 %. Pääturvelajeittain jakaantu- 

ma on: rahkasaraturve (SC) 73 %, rahkaturve (S) 





Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (34 %) 

ja puurahkasaraturve (24 %). 


maatunut saravaltainen turve. Heikosti maatunutta 

pintarahkaa ei juurikaan esiinny. 


5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen 

maatumisaste on 3,3 ja pohjakerroksen 5,5. 

Liekoja on vähän (1,3 %). Yli 1 m syvällä suoalueella 



Suon pohjoisosasta otetussa näytesarjassa kuiva-aineen 

määrä (72 kg/suo-m 3 ), tuhkapitoisuus 

(4,6 %) ja rikkipitoisuus (0,7 %) ovat alhaiset pohjimmaisia 

näytteitä lukuun ottamatta. Lämpöarvo on 

alhainen tai keskimääräinen. 

Kinnulansuo N:n yli 1,5 metrin syvyinen alue soveltuu 

kohtalaisen hyvin energiaturpeen tuotantoon. 

Tuotantokelpoinen alue on noin 26 ha ja sen tuotantokelpoinen 

turvemäärä on noin 0,75 milj. suo-m 3 . 

Suon pohjalle on oletettu jäävän 30 cm turvetta. 



16



3611000 

3612000 

3613000 

6995000 

6995000 

6996000 

6996000 

0 1 km 


3611000 

3612000 

3613000 

Kuva 6. Kinnulansuo N:n tutkimuslinjasto. 

17


Jukka Leino 

74. Kytösuo 

Kytösuo (kl. 4313 02, x=6996,1, y=3613,2, atknro 

18213) sijaitsee noin 21 km Juuan keskustasta etelään, 

Polvijärven kunnanrajalla. Suo rajoittuu loivapiirteisiin 

moreeniselänteisiin. Kulkuyhteydet ovat 

metsäautoteitä myöten hyvät. Suolla on 47 tutkimuspistettä 

ja 41 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä 

on 8,2/10 ha ja syvyyspisteitä 7,1/10 ha. Tutkimusja 

syvyyspisteitä on yhteensä 15,3/10 ha (kuva 7). 


m, ja se viettää voimakkaasti etelään. Kokonaan ojitetun 

suon vedet valuvat suon keskellä olevaan Ritopuroon, 

joka laskee kaakkoon. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suo kuuluu Aisusjoen valumaalueeseen 

(4.834). 

Kytösuon kokonaispinta-ala on 57 ha, mistä on 




Suon pohja on melko tasainen ja viettää etelään. 

Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (87 %), hieta 

(4 %) ja hiekka (8 %). Laajempia liejukerrostumia 

ei tavattu. 

Kytösuon suotyypeistä on turvekankaalla 57 %, 

korvessa 32 %, pellolla 6 % ja rämeellä 5 %. Yleisimmät 

suotyypit ovat mustikkaturvekangas (33 %) 

ja puolukkaturvekangas (24 %). 

Kytösuon turpeista on rahkavaltaisia saravaltaisia 

91 %. Pääturvelajeista vallitsee rahkasaraturve (SC) 

90 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita 

on 1 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 

49 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. 

Suon turvekerrostuma koostuu pääsääntöisesti 

kohtalaisesti maatuneesta puurahkasara- ja rahkasaraturpeesta. 

Heikosti maatunutta pintarahkaa ei mainittavasti 

esiinny. 



maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 5,6. 




Kytösuon keskiosasta otetussa näytesarjassa turpeen 

kuiva-ainesisältö (115 kg/suo-m 3 ) ja lämpöarvo 

(21,2 MJ/kg )ovat korkeat. Tuhkapitoisuus on alhainen 

(2,8 %). Rikkipitoisuus nousee pohjaosassa 

yli 1 %:n. 

Kytösuo soveltuu energiaturpeen tuotantoon. 

Haittoina ovat rikkonainen muoto ja erilliset altaat. 

Toisaalta turpeen laatu on hyvä. Tuotantokelpoinen 

alue on noin 19 ha ja sen sisältämä turvemäärä on 

noin 0,28 milj. suo-m 3 . Suon pohjalle on oletettu jäävän 




3612000 

3613000 

3614000 

6996000 

6996000 

6997000 

6997000 

0 1 km 


3612000 

3613000 

Kuva 7. Kytösuon tutkimuslinjasto. 

18 

3614000



75. Kuoppasuo 

Kuoppasuo (kl. 4313 02, x=7001,1, y=3615,2, atknro 


etelään, Purolanvaarassa. Pitkä ja kapea suo rajoittuu 

luode-kaakko suuntaisiin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet 

ovat varsin hyvät, sillä suon poikki ja ympärillä 

on useita teitä. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 35 





m. Pinta on keskiosassa tasainen ja pohjoisosassa 

viettää luoteeseen. Suo on kokonaan ojitettu ja sen 

kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Kuoppasuo kuuluu 

Aisusjoen valuma-alueeseen (4.834). 

Kuoppasuon kokonaispinta-ala on 24 ha, mistä on 




Suon pohja on hieman epätasainen. Yleisimmät 

pohjamaalajit ovat moreeni (78 %) ja hiekka (23 %). 

Paikoin esiintyy ohuita liejukerroksia turvekerroksen 

alapuolella. 

Kuoppasuon suotyypeistä on turvekankaalla 56 % 

ja rämeellä 44 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoturvekangas 

(22 %) ja lyhytkorsinevarämeen muuttuma 

(22 %). 

Kuoppasuon turpeista on saravaltaisia 61 % ja 

rahkavaltaisia 39 %. Pääturvelajeittain jakaantuma 

on: rahkasaraturve (SC) 61 % ja sararahkaturve (CS) 




Suon pohjoisosassa turvekerros on saravaltainen 

ja eteläosassa rahkavaltainen. Turve on kohtalaisesti 

ja hyvin maatunutta. Heikosti maatunutta pintarahkaa 

on hyvin vähän. 




Liekoja on vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoisuus 

on 0–1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,5 % 

ja 1–2 m:n syvyydessä 0,4 %. 

Kuoppasuon keskiosasta otetussa näytesarjassa 

turvekerrostuman kuiva-ainesisältö on keskimääräinen 

(81,4 kg/suo-m 3 ), tuhkapitoisuus alhainen 

(2,6 %), lämpöarvo keskimääräinen (21,3 %) ja rikkipitoisuus 

alhainen (0,26 %). 

Kuoppasuon yli 1,5 metrin syvyinen alue soveltuu 

kohtalaisen hyvin energiaturpeen tuotantoon. Tuotantokelpoinen 

alue on noin 10 ha ja sen sisältämä 

turvemäärä on noin 0,20 milj. suo-m 3 . Suon pohjalle 

on oletettu jäävän 50 cm turvetta. 



3614000 

3615000 

3616000 

7001000 

7001000 

0 1 km 


3614000 

Kuva 8. Kuoppasuon tutkimuslinjasto. 

3615000 

3616000 

19


Jukka Leino 

76. Kokkosuo 

Kokkosuo (kl. 4313 02, x=6998,8, y=3613,3, atknro 

18215) sijaitsee noin 19 km Juuan keskustasta etelään. 

Hyvin saarekkeinen ja lahdekkeinen suo rajoittuu 

kumpumoreenimaastoon. Kulkuyhteydet suon 

eri osiin ovat hyvät. Suolla on 101 tutkimuspistettä 




Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 138– 

164 m. Suon pinta viettää pääosin kaakkoon. Kokonaan 

ojitetun suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. 

Kokkosuo kuuluu Aisusjoen valuma-alueeseen 

(4.834). 

Kokkosuon kokonaispinta-ala on 144 ha, mistä on 



Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,1 metriä. 

Suon pohja on muodoltaan epätasainen. Yleisimmät 

pohjamaalajit ovat moreeni (77 %), hiekka 

(20 %) ja hieta (3 %). Liejukerrostumia on paikoin 

syvimmissä kohdissa suon koillisosassa. 

Kokkosuon suotyypeistä on turvekankaalla 61 %, 

rämeellä 28 %, korvessa 10 % ja avosuolla 1 %. Yleisimmät 

suotyypit ovat mustikkaturvekangas (26 %), 

puolukkaturvekangas (18 %) ja varsinaisen sararämeen 

muuttuma (16 %). 

Kokkosuon turpeista on saravaltaisia 82 %, rahkavaltaisia 

17 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pää- 

turvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 





Turvekerrostuman rakenne vaihtelee eri puolilla 

suota, mutta yleispiirteenä kohtalaisesti maatunut 

saravaltainen turve on vallitsevana. 




Liekoja on kohtalaisesti. Yli 1 m syvällä suoalueella 



Suon keski- ja luoteisosasta otetussa näytesarjassa 

kuiva-aineen määrä on keskimääräinen (94 kg/suom 

3 ). Tuhkapitoisuus on keskiosassa korkea ja luoteisosassa 

alhainen. Rikkipitoisuus on melko korkea 

(0,69 %). Lämpöarvo on keskimääräistä vähän alhaisempi 

(20,4 MJ/kg). 

Kokkosuon yli 1,5 metrin syvyiset alueet soveltuvat 

tyydyttävästi energiaturpeen tuotantoon. Haittana 

on alueiden rikkonaisuus. Tuotantokelpoinen alue 

on noin 57 ha ja sen sisältämä turvemäärä on noin 

1,22 milj. suo-m 3 . Suon pohjalle on oletettu jäävän 




20



3612000 

3613000 

3614000 

3615000 

6998000 

6998000 

6999000 

6999000 

7000000 

7000000 

0 1 km 


3612000 

3613000 

3614000 

3615000 

Kuva 9. Kokkosuon tutkimuslinjasto. 

21


Jukka Leino 

77. Multisuo 

Multisuo (kl. 4313 02, x=7000,2, y=3611,8, atknro 


Suo rajoittuu pääosaltaan loivapiirteiseen moreenimaastoon. 

Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon eri 

puolille tulee maanteitä ja metsäautoteitä. Suolla 


on 7,0/10 ha ja syvyyspisteitä 8,6/10 ha. 

Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 15,6/10 ha 

(kuva 10). 


m, ja se viettää kaakkoon. Suo on ojitettu kauttaaltaan 

ja kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Multisuo 

kuuluu Aisusjoen valuma-alueeseen (4.834). 

Multisuon kokonaispinta-ala on 124 ha, mistä on 


aluetta ja 28 ha yli kahden metrin syvyistä aluetta.Suurin 

tavattu turvekerroksen paksuus on 4,1 metriä. 

Länsi- ja luoteisosassa turvekerros on alle metrin 

paksuinen. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji 

on moreeni (94 %). Pienialaisia liejukerrostumia 

on syvimmissä painanteissa. 

Multisuon suotyypeistä on turvekankaalla 70 %, 

rämeellä 21 %, avosuolla 5 %, korvessa 2 %, ja 

pellolla 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- 

(30 %) ja mustikkaturvekangas (21 %). 

Multisuon turpeista on saravaltaisia 74 % ja rahkavaltaisia 

26 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: 

rahkasaraturve (SC) 74 % ja sararahkaturve (CS) 


on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpei- 

ta 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. 

Suon turvekerrostuma on valtaosaltaan kohtalaisesti 

maatunutta. Eteläosan turvekerrostumassa on 

rahkavaltaisia osuuksia, muutoin turve on saravaltaista. 







Multisuolta on otettu kolme näytesarjaa. Kuivaaineen 

määrä on yleensä keskimääräinen (keskiarvo 

83 kg/suo-m 3 ), samoin tuhkapitoisuus (keskiarvo 

5,3 %). Rikkipitoisuus on pohjaosaa lukuun ottamatta 

alhainen tai keskimääräinen (keskiarvo 0,5 %). 

Pohjoisosasta otetussa näytesarjassa kuiva-aineen 

määrä, tuhkapitoisuus ja rikkipitoisuus ovat alhaiset 

pohjimmaisia näytteitä lukuun ottamatta. Lämpöarvo 

on alhainen tai keskimääräinen (keskiarvo 20,3 

MJ/kg). 

Multisuon yli 1,5 metrin syvyiset alueet soveltuvat 


Yhteenlaskettu tuotantokelpoinen alue on noin 43 ha 

ja sen sisältämä turvemäärä on noin 0,85 milj. suom 



parhaiten metsänkasvatukseen ja syvimpien 

altaiden kohdalla myös uudelleen soistamiseen. 

22



3611000 

3612000 

3613000 

7000000 

7000000 

7001000 

6999000 

7001000 

0 1 km 


3611000 

3612000 

3613000 

6999000 

Kuva 10. Multisuon tutkimuslinjasto. 

23


Jukka Leino 

78. Hanhisuo 

Hanhisuo (kl. 4313 02, x=6997,8, y=3617,2, atknro 


etelään. Saarekkeinen ja lahdekkeinen suo rajoittuu 

melko loivapiirteiseen, luode-kaakko suuntautuneeseen 

moreenimaastoon. Eteläosasta on suosalmien 

kautta yhteys Suuri Vehkasuolle (atknro 18220). 

Kulkuyhteydet ovat huonot, vain länsiosan lähelle 

tulee metsäautotie. Suolla on 94 tutkimuspistettä ja 

112 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 7,2/10 ha ja 

syvyyspisteitä 8,6/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä 



m, ja se viettää lounaaseen ja kaakkoon. Suo on ojitettu 

kauttaaltaan ja kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. 

Keskiosassa on Hanhilampi. Hanhisuon länsiosa 

kuuluu Aisusjoen (4.834) ja itäosa Rauanjoen keskiosan 

(4.832) valuma-alueeseen. 

Hanhisuon kokonaispinta-ala on 129 ha, mistä on 




Suon pohja on maaston topografian mukaisesti 

epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 

(64 %) ja hiekka (35 %). Laajempia liejukerrostumia 

ei havaittu. 

Hanhisuon suotyypeistä on turvekankaalla 47 %, 

rämeellä 39 %, avosuolla 10 % ja korvessa 4 %. Yleisimmät 

suotyypit ovat puolukkaturvekangas (38 %) 

ja tupasvillarämeen muuttuma (12 %). 

Hanhisuon turpeista on saravaltaisia 80 % ja rahkavaltaisia 






Suon turvekerrostuman rakenne vaihtelee jonkin 

verran suon rikkonaisuudesta johtuen. Pääosassa 

turvekerrostuma on saravaltainen ja kohtalaisesti 

maatunut. Pohjois-, itä- ja eteläosassa on ohutturpeisia 

alueita. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros 

on yleensä ohut tai puuttuu. 







Hanhisuolta otetuissa näytesarjoissa (3 kpl) kuiva-aineen 

määrä on alhainen (keskiarvo 78 kg/suom 

3 ). Tuhka- (3,4 %) ja rikkipitoisuus (0,41 %) ovat 

pohjakerrosta lukuun ottamatta alhaiset. Lämpöarvo 

on melko korkea (21,8 MJ/kg). 

Hanhisuon keskiosan yli 1,5 metrin syvyinen alue 

soveltuu välttävästi energiaturpeen tuotantoon. Haittana 

on suon rikkonaisuus, Hanhilampi ja heikot kulkuyhteydet. 

Tuotantokelpoinen alue on noin 37 ha ja 

sen sisältämä turvemäärä on noin 0,73 milj. suo-m 3 . 




24



3616000 

3617000 

3618000 

6997000 

6997000 

6998000 

6998000 

6999000 

6999000 

0 1 km 


3616000 

3617000 

3618000 

Kuva 11. Hanhisuon tutkimuslinjasto. 

25


Jukka Leino 

79. Suuri Vehkasuo 

Suuri Vehkasuo (kl. 4313 02, x=6997,1, y=3618,1, 



pohjoisessa Hanhisuohon (nro 78) ja eteläosassa 

Polvijärven kunnanrajaan. Kulkuyhteys on eteläosaan 

hyvä metsäautotietä myöten, muualle huono. 

Suolla on 84 tutkimuspistettä ja 169 syvyyspistettä. 

Tutkimuspisteitä on 6,9/10 ha ja syvyyspisteitä 

13,9/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 

20,8/10 ha (kuva 12). 


m, ja se viettää etelään ja kaakkoon. Suon keskiosassa 

on luonnontilainen alue, muutoin suo on ojitettu. 

Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suuri Vehkasuo 

kuuluu pääosaltaan Rauanjoen keskiosan valumaalueeseen 

(4.832) ja vähän länsiosastaan Aisusjoen 

valuma-alueeseen (4.834). 

Suon kokonaispinta-ala on 121 ha, mistä on 72 

ha yli metrin syvyistä aluetta, 46 ha yli 1,5 metrin 



Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit 

ovat moreeni (64 %) ja hiekka (35 %). Paikoin on 

pienialaisia liejukerrostumia turvekerrostuman alla. 

Suuren Vehkasuon suotyypeistä on rämeellä 65 %, 

avosuolla 21 %, turvekankaalla 13 % ja korvessa 

1 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen sararämeen 

muuttuma (24 %) ja tupasvillarämeen muuttuma 

(15 %). Keskiosan luonnontilainen avosuoalue 

on enimmäkseen lyhytkorsinevaa ja saranevaa. 

SuurenVehkasuon turpeista on saravaltaisia 69 % 

ja rahkavaltaisia 31 %. Pääturvelajeittain jakaantuma 

on: rahkasaraturve (SC) 69 %, sararahkaturve 

(CS) 19 % ja rahkaturve (S) 11 %. Tupasvillaa (ER) 

lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, puun jään- 

nöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % ja varpujen jäännöksiä 


Suon turvekerrostuma on itäosassa heikosti maatunutta 

saravaltaista turvetta. Keski- ja länsiosassa on 

turvekerrostuman pintaosa heikosti maatunutta rahkavaltaista 

turvetta, missä on usein tupasvillan ja saran 

jäännöksiä mukana. Pintakerroksen alla on yleensä 

kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta. 




Liekoja on kohtalaisesti. Yli 1 m syvällä suoalueela 



Suurelta Vehkasuolta otetuissa näytesarjoissa (3 

kpl) kuiva-aineen määrä on melko alhainen (keskiarvo 

82 kg/suo-m 3 ). Tuhka- (2,3 %) ja rikkipitoisuus 

(0,34 %) ovat pohjakerrosta lukuun ottamatta alhaiset. 

Lämpöarvo on länsiosassa kohtalaisen korkea, 

mutta keskiosassa alhaisempi (keskiarvo 20,9 MJ/ 

kg). 

Suuren Vehkasuon keski- ja länsiosan yli 1,5 metrin 

syvyinen alue soveltuu turvetuotantoon. Itäosa 

ei sisälly tuotantokelpoiseen alueeseen rikkonaisuuden, 

pienen koon ja sen sisältämän lammen vuoksi. 

Keski- ja länsiosan pintakerroksesta on saatavissa 

laadultaan välttävää ympäristöturvetta yhteensä noin 

0,09 milj. suo-m 3 . Haittana on suon rikkonaisuus ja 

osin heikot kulkuyhteydet. Tuotantokelpoinen alue 

on noin 38 ha ja sen tuotantokelpoinen energiaturpeen 

määrä on noin 0,57 milj. suo-m 3 . Suon pohjalle 




26



3617000 

3618000 

3619000 

6996000 

6997000 

6997000 

6998000 

6998000 

0 1 km 


3617000 

3618000 

3619000 

6996000 

Kuva 12. Suuren Vehkasuon tutkimuslinjasto. 

27


Jukka Leino 

80. Leminkorpi 

Leminkorpi (kl. 4313 02, x=6999,4, y=3617,4, atknro 


etelään. Lahdekkeinen ja mineraalimaiden pirstoma 

suo rajoittuu luode-kaakko suuntaisiin moreeniselänteisiin. 

Kulkuyhteydet ovat itäosaan varsin hyvät, 

muualle tulee tieuria. Suolla on 105 tutkimuspistettä 




Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 147–164, 

ja se viettää eteläkaakkoon. Suo on kauttaaltaan ojitettu. 

Kuivatusmahdollisuudet ovat pääosin hyvät. 

Itä- ja eteläosassa kuivatusta vaikeuttaa Rauanjärven 

läheisyys. Leminkorven keski- ja pohjoisosa kuuluvat 

Rauanjärven valuma-alueeseen (4.833) ja eteläosa 

kuuluu Rauanjoen keskiosan valuma-alueeseen 

(4.832). 

Leminkorven kokonaispinta-ala on 133 ha, mistä 

on 51 ha yli metrin syvyistä aluetta, 22 ha yli 1,5 

metrin aluetta ja 11 ha yli kahden metrin syvyistä 


3,3 metriä. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät 

pohjamaalajit ovat moreeni (83 %) ja hiekka (17 %). 

Liejukerrostumia ei esiinny. 

Leminkorven suotyypeistä on turvekankaalla 

54 %, rämeellä 25 %, korvessa 18 % ja avosuolla 

3 %. Yleisin suotyyppi on mustikkaturvekangas 

(29 %). Erilaiset rämemuuttumat ovat myös yleisiä. 

Leminkorven turpeista on saravaltaisia 79 % ja 






Turvekerrostuma koostuu pääasiassa kohtalaisesti 

maatuneesta rahkasaraturpeesta, missä on usein 

puunjäännöksiä mukana. Heikosti maatunut pintakerros 

on ohut. 




Liekoja on erittäin runsaasti. Yli 1 m syvällä suoalueella 



Leminkorvesta otetuissa näytesarjoissa lämpöarvo 

on tasaisesti kohtalaisen korkea (keskiarvo 21,4 MJ/ 

kg). Muissa määrityksissä on enemmän vaihtelua. 

Suon keskiosan syvemmällä alueella turvekerrostuman 

kuiva-ainesisältö on alhaisempi kuin muualla, 

missä se on usein korkea (keskiarvo 100 kg/suo-m 3 ). 

Tuhkapitoisuus nousee pohjaa kohden, mutta on yleisesti 

alhainen tai keskimääräinen (ka. 5,3 %). Samoin 

käyttäytyy rikkipitoisuus (ka 0,33 %). 

Leminkorven keskiosan yli 1,5 metrin syvyinen 

alue soveltuu tyydyttävästi energiaturpeen tuotantoon. 

Muualla suo on rikkonainen ja turvekerros on 

ohut. Itäosan lähellä on loma-asutusta ja turvekerrostuman 

kuivatusvaikeuksia. Tuotantokelpoinen 






28



3616000 

3617000 

3618000 

6999000 

6999000 

7000000 

7000000 

7001000 

7001000 

0 1 km 


3616000 

3617000 

3618000 

Kuva 13. Leminkorven tutkimuslinjasto. 

29


Jukka Leino 

81. Lehmisuo N 

Lehmisuo N (kl. 4313 02, x=6998,1, y=3619,7, atknro 


etelään. Suo rajoittuu pohjoisessa Tervapuro W – 

suohon (nro 82.), etelässä Polvijärven kunnanrajaan 

ja idässä Tervapuroon, jonka itäpuolella on Kiimasuo 

(nro 120). Suo on kauttaaltaan moreenikumpareiden 

pirstoma. Paikoin esiintyy avokallioita. Kulkuyhteydet 

ovat länsiosaan hyvät ja keskiosan poikki 

kulkee metsäautotie. Suolla on 54 tutkimuspistettä 

ja 63 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 10,0/10 

ha ja syvyyspisteitä 11,6/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä 



m, ja se viettää itään ja pohjoiseen. Suo on suurimmaksi 

osaksi ojitettu. Etelä- ja pohjoisosassa on 

luonnontilaisia avosuoalueita. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat eteläosassa hyvät, mutta pohjoisosassa 

heikot Rauanjärven läheisyyden takia. Luoteisosassa 

turvekerrostuman pohja on samalla tasolla läheisen 

Rauanjärven pinnan kanssa, joten siellä koko 

turvekerroksen kuivattaminen ojittamalla ei onnistu. 

Muualta vedet valuvat ojia pitkin itään, Tervapuroon, 

joka laskee Rauanjärveen. Lehmisuo N kuuluu 

pääosaltaan Rauanjärven valuma-alueeseen (4.833) 

ja osa luoteisosasta myös Rauanjoen keskiosan alueeseen 

(4.832). 

Lehmisuo N:n kokonaispinta-ala on 54 ha, mistä 



aluetta. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus 

on 5,2 metriä. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät 

pohjamaalajit ovat moreeni (61 %), hiekka 

(28 %) ja hieta (10 %). Liejukerrostumia ei havaittu. 

Lehmisuo N:n suotyypeistä on rämeellä 68 % ja 

avosuolla 11 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeen 

muuttuma (28 %) ja puolukkaturvekangas 

(16 %). 

Lehmisuo N:n turpeista on saravaltaisia 65 % ja 


on: rahkasaraturve (SC) 57 %, sararahkaturve (CS) 

21 % ja rahkaturve (S) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä 

sisältäviä turpeita on 50 %, puun jäännöksiä 

(L) sisältäviä turpeita 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) 

sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. 

Turvekerrostuman rahkavaltainen pintakerros on 

pohjois- ja luoteisosassa 0,5–1,0 metrin paksuinen 

ja lähes maatumatonta tai heikosti maatunutta. Syvemmällä 

kohtalaisesti maatunut turvekerros on saravaltainen 

ja sisältää paikoin myös ruskosammalia. 







Lehmisuo N:lta otetuissa näytesarjoissa kuiva-aineen 

määrä on keskimääräinen tai alhainen (keskiarvo 

86,4 kg/suo-m 3 ). Tuhka- ja rikkipitoisuus ovat alhaiset 

(keskiarvot 1,9 % ja 0,18 %). Lämpöarvo on 

tasaisesti keskimääräinen (keskiarvo 21,0 MJ/kg). 

Lehmisuon yhtenäisimmät yli 1,5 metrin syvyiset 

alueet soveltuvat turvetuotantoon. Turvekerrostuman 

pintaosassa on pieni määrä ympäristöturpeeksi 

soveltuvaa turvetta, yhteensä noin 0,05 milj. suom 

3 . Tuotantokelpoinen alue on noin 23 ha ja sen sisältämä 

energiaturvemäärä on noin 0,49 milj. suom 




30



3618000 

3619000 

3620000 

3621000 

6998000 

6998000 

0 1 km 


3618000 

3619000 

3620000 

3621000 

Kuva 14. Lehmisuo N:n tutkimuslinjasto. 

31


Jukka Leino 

82. Tervapuro W 

Tervapuro W (kl. 4313 02, x=6999,1, y=3619,4, atknro 


etelään. Saarekkeinen suo rajoittuu pohjoisessa Rauanjärveen 

ja idässä Tervapuroon. Etelässä ja lännessä 

on moreenikumpareita ja suosalmien kautta yhteys 

Lehmisuo N:lle (nro 81.) Kulkuyhteydet ovat 

länsi- ja pohjoisosaan hyvät, muualle huonot. Suolla 




(kuva 15). 


m, ja se viettää loivasti pohjoiseen. Suon pohjoispää 

on luonnontilainen, muu osa on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat huonot, sillä osa turvekerrostumasta 

on Rauanjärven vedenpinnan alapuolella. Suo 

kuuluu Rauanjärven valuma-alueeseen (4.833). 

Suon kokonaispinta-ala on 55 ha, mistä on 43 ha 

yli metrin syvyistä aluetta, 23 ha yli 1,5 metrin aluetta 

ja 8 ha yli kahden metrin syvyistä aluetta. Suurin 

tavattu turvekerroksen paksuus on 2,7 metriä. Suon 

pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat 

hieta (48 %) ja hiekka (33 %). Liejukerrostumia on 

vain vähän suon itäreunalla. 

Tervapuro W:n suotyypeistä on rämeellä 69 %, 

turvekankaalla 30 % ja korvessa 1 %. Yleisimmät 

suotyypit ovat tupasvillaräme (18 %) ja sen muuttuma 

(26 %) sekä puolukkaturvekangas (17 %). 

Tervapuro W:n turpeista on saravaltaisia 52 %, 

rahkavaltaisia 42 % ja ruskosammalvaltaisia 6 %. 

Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve 

(SC) 30 %, sararahkaturve (CS) 23 %, rahkaturve 

(S) 18 % ja saraturve (C) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä 




Kaakkoisosan turvekerrostuma on saravaltainen 

ja sisältää myös runsaasti ruskosammalien jäännöksiä. 

Muualla suon vajaan puolen metrin pintakerros 

on lähes maatumatonta tupasvillarahka- ja tupasvillasararahkaturvetta 

ja pohjaosa kohtalaisesti maatunutta 

rahkasaraturvetta. 







Tervapuro W:n kaakkoisosasta otetussa näytesarjassa 

turpeen kuiva-ainesisältö on keskimääräinen, 

tuhkapitoisuus melko alhainen ja rikkipitoisuus pohjakerrosta 

lukuun ottamatta alhainen. Lämpöarvomäärityksiä 

ei tehty. 

Turvekerrostuman kuivatusvaikeuksien, pohjoisosan 

luonnontilaisen alueen ja loma-asutuksen takia 

Tervapuro W soveltuu huonosti turvetuotantoon, 

eikä sitä ole mukana kuntakohtaisissa laskelmissa. 

3618000 

3619000 

3620000 

6999000 

6999000 

0 1 km 


3618000 

3619000 

3620000 

Kuva 15. Tervapuro W:n tutkimuslinjasto. 

32



83. Sulkupuro 

Sulkupuro (kl. 4313 03, x=7006,1, y=3612,9, atknro 


Suo rajoittuu kallioisiin, luode-kaakko suuntaisiin 

moreeniselänteisiin. Kulkuyhteydet ovat metsäautoteitä 

myöten hyvät eri puolille suota. Suolla on 

24 tutkimuspistettä ja 36 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä 



(kuva 16). 


m, ja se viettää etelään. Suon länsiosassa on ojittamatonta 

aluetta, muutoin ojitus on kattava. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Sulkupuro kuuluu 

Rauanjärven valuma-alueeseen (4.833). 

Sulkupuron kokonaispinta-ala on 31 ha, mistä on 




Suon pohja on saarekkeisuuden huomioiden melko 

tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (82 %). 

Liejukerrostumia ei esiinny. 

Sulkupuron suotyypeistä on turvekankaalla 43 %, 

rämeellä 29 %, korvessa 24 % ja avosuolla 4 %. Yleisimmät 

suotyypit ovat puolukkaturvekangas (41 %), 

lyhytkorsinevarämeen muuttuma (10 %) ja eri korpityypit. 

Sulkupuron turpeista on saravaltaisia 82 %, rahkavaltaisia 


jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 



(L) sisältäviä turpeita 11 % kokonaisturvemäärästä. 

Suon pintaosassa on alle puolen metrin kerros lähes 

maatumatonta tai heikosti maatunutta rahka- tai 

tupasvillarahkaturvetta. Turvekerrostuman pääosan 

muodostaa kohtalaisesti ja hyvin maatunut rahkasaraturve. 







Suon kaakkoisosasta otetussa näytesarjassa turvekerrostuman 

kuiva-ainesisältö on keskimääräinen 

(keskiarvo 90 kg/suo-m 3 ) ja tuhkapitoisuus alhainen 

(ka. 2,8 %). Lämpöarvo on kohtalaisen korkea (ka. 

21,3 MJ/kg) ja rikkipitoisuus pohjakerrosta lukuun 

ottamatta alhainen (ka. 0,43 %). 

Sulkupuron kaakkoisosan yli 1,5 metrin syvyinen 

turvekerrostuma soveltuu kohtalaisen hyvin energiaturpeen 

tuotantoon. Tuotantokelpoinen alue on noin 

9 ha ja sen sisältämä turvemäärä on noin 0,26 milj. 

suo-m 3 . Suon pohjalle on oletettu jäävän 30 cm turvetta. 



3612000 

3613000 

3614000 

7006000 

7006000 

0 1 km 


3612000 

Kuva 16. Sulkupuron tutkimuslinjasto. 

3613000 

3614000 

33


Jukka Leino 

84. Havukkavaaransuo 

Havukkavaaransuo (kl. 4313 03, x=7007,3, y=3612,7, 


etelään. Lahdekkeinen ja saarekkeinen suo rajoittuu 

jyrkkärinteisiin ja kallioisiin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet 

ovat metsäautoteitä myöten hyvät. Suolla 



ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 20,2/10 

ha (kuva 17). 


m. Suon pääosalta vedet valuvat länteen, Sulkupuroon. 

Itäosasta vedet valuvat ojitusta myöten kaakkoon. 

Kokonaan ojitetun suon kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Havukkavaaransuo kuuluu Rauanjärven 


Havukkavaaransuon kokonaispinta-ala on 27 ha, 




3,5 metriä. Suon pohja on saarekkeisuudesta johtuen 

epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 

(54 %) ja hiekka (37 %). Liejua esiintyy paksuhko 

kerros suon keskiosassa olevan umpeen kasvaneen 

lammen ympäristössä. 

Havukkavaaransuon suotyypeistä on turvekankaalla 

66 % ja rämeellä 22 %, avosuolla 10 % ja korvessa 

2 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas 

(37 %). 

Havukkavaaransuon turpeista on saravaltaisia 

74 % ja rahkavaltaisia 26 %. Pääturvelajeittain jakaantuma 

on: rahkasaraturve (SC) 74 %, rahkaturve 

(S) 13 % ja sararahkaturve (CS) 13 %. Tupasvillaa 

(ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun 

jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja varpujen 

jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. 

Turvekerrostuma koostuu pääasiassa kohtalaisesti 

maatuneesta rahkasaraturpeesta. Keskiosan umpeenkasvaneen 

lammen ympäristössä on heikommin 

maatunutta rahkavaltaista turvetta. 







Havukkavaaransuon pohjoisosasta otetussa näytesarjassa 

turvekerrostuman kuiva-ainesisältö on korkea 

(keskiarvo 105 kg/suo-m 3 ), tuhkapitoisuus alhainen 

(ka. 1,6 %), rikkipitoisuus alhainen (ka. 0,21 %) 

ja lämpöarvo korkea (ka. 22,1 MJ/kg). 

Havukkavaaransuon keskeisen osan yli 1,5 metrin 

syvyiset alueet soveltuvat energiaturpeen tuotantoon. 

Alue on pieni, muodoltaan kapea ja lahdekkeinen. 

Tuotantokelpoinen alue on noin 7 ha ja sen sisältämä 

turvemäärä on noin 0,13 milj. suo-m 3 . Suon 

pohjalle on oletettu jäävän 50 cm turvetta. 



3612000 

3613000 

3614000 

7007000 

7007000 

0 1 km 


3612000 

3613000 

3614000 

Kuva 17. Havukkavaaransuon tutkimuslinjasto. 

34



85. Kiiessuo 

Kiiessuo (kl. 4313 03, x=7011,3, y=3611,4, atknro 

18227) sijaitsee noin 7 km Juuan keskustasta etelälounaaseen. 

Suo rajoittuu pohjoisessa Kiieskankaan 

hiekkamuodostumaan, luoteessa maantiehen ja eteläpäästään 

Alimmaiseen Turunlampeen. Kulkuyhteydet 

ovat hyvät, sillä suon poikki ja ympärillä kulkee 

metsäautoteitä. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 39 




Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 137,5– 

142,5 m, ja se viettää kaakkoon, Alimmaiseen Turunlampeen. 

Kokonaan ojitetun suon kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Kiiessuo kuuluu Juuanjoen 

alaosan valuma-alueeseen (4.451). 

Kiiessuon kokonaispinta-ala on 34 ha, mistä on 




Suon keski- ja eteläosassa turvekerros on alle metrin 

vahvuinen. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät 

pohjamaalajit ovat hiekka (82 %) ja moreeni 

(14 %). Liejukerrostumia ei tavattu. 

Kiiessuon suotyypeistä on turvekankaalla 70 % ja 

rämeellä 30 % ja Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas 

(65 %). 

Kiiessuon turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 


rahkasaraturve (SC) 47 %, sararahkaturve (CS) 36 % 

ja rahkaturve (S) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä 

sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä (L) 

sisältäviä turpeita 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 

17 % kokonaisturvemäärästä. 

Suon pohjoisosan yli metrin syvyisellä alueella 

turvekerroksen pääosan muodostaa kohtalaisesti 

maatunut sararahkaturve, missä on yleisesti tupasvillan 

jäännöksiä mukana. Heikosti maatuneen pintarahkan 

osuus on vähäinen. 







Kiiessuon pohjoisosan yli 1,5 merin syvyinen 

alue soveltuu energiaturpeen tuotantoon, mutta alue 

on pieni (4 ha), eikä sitä tässä yhteydessä ole mukana 

kontakohtaisissa laskelmissa. Suo kuitenkin 

jatkuu maantien luoteispuolella Tetrisuona (atknro 

18282), jonka tuotantokelpoisen alueen lisäalueena 

Kiiesuon pohjoisosa voisi tulla kyseeseen. 

3610000 

3611000 

3612000 

7011000 

7011000 

7012000 

7012000 

0 1 km 


3610000 

3611000 

3612000 

Kuva 18. Kiiessuon tutkimuslinjasto. 

35


Jukka Leino 

86. Heinäsuo 

Heinäsuo (kl. 4313 02 , x=6998,0, y=3615,7, atknro 


Suo rajoittuu melko loivapiirteiseen moreenimaastoon. 

Pohjoispää rajoittuu Aisusjokeen. Kulkuyhteydet 

ovat metsäautoteitä myöten hyvät suon eri 

puolille. Suolla on 65 tutkimuspistettä ja 63 syvyyspistettä. 


9,4/10 ha. Tutkimuspisteitä on yhteensä 19,1/10 

ha (kuva 19). 


m, ja se viettää suurimmalta osaltaan etelään. Suon 

keskiosa on luonnontilainen. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Heinäsuo kuuluu Aisusjoen valumaalueeseen 

(4.834). 

Heinäsuon kokonaispinta-ala on 67 ha, mistä on 



Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,3 

metriä. Suon pohja on tasainen ja viettää loivasti etelään. 

Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (77 %) 

ja hiekka (16 %). Suon keskiosassa on paikoin ohut 

liejukerros turvekerrostuman alla. 

Heinäsuon suotyypeistä on rämeellä 40 %, avosuolla 

36 %, korvessa 25 % ja turvekankaalla 9 %. 

Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva (19 %) ja varsinainen 

sararäme (11 %). Suon keskiosa on ojittamatonta 

avosuota. 

Heinäsuon turpeista on saravaltaisia 90 %, rahkavaltaisia 


jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 78 % 

ja saraturve (C) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä 

sisältäviä turpeita on 6 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 

turpeita 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 


Heinäsuon keskiosan turvekerrostuman pintaosassa 

on lähes maatumatonta sararahka- ja rahkasaraturvetta 

vajaan puolen metrin kerros. Tämän alla 

on H4-maatunutta rahkasaraturvetta 1–2 metriä paksu 

kerros. Turvekerrostuman pohjaosassa saravaltaisen 

turpeen maatuneisuus kasvaa ja turpeeseen tulee 

lisätekijöitä. Pohjaosassa esiintyy myös pieniä määriä 

ruskosammalturvetta. 




Liekoja on erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella 



Suon keski- ja eteläosasta otetuissa näytesarjoissa 

turpeen tuhkapitoisuus on keskimääräistä korkeampi 

ja paikoin korkea (keskiarvo 8,4 %). Lämpöarvo 

on kuitenkin kohtalaisen korkea (ka. 21,1 MJ/ 

kg). Kuiva-aineen määrä on alhainen (ka. 81 kg/suom 

3 ) ja rikkipitoisuus on melko alhainen (ka. 0,36 %). 

Heinäsuon yli 1,5 metrin syvyiset alueet soveltuvat 


Hyvälaatuista ympäristöturvetta ei ole saatavissa. 


turvemäärä on noin 0,73 milj. suo-m 3 . Suon pohjalle 




Suon keskiosan ojittamattoman alueen luontoarvot 

on selvitettävä ennen mahdollista turvetuotantoa. 

36



3615000 

3616000 

3617000 

6997000 

6997000 

6998000 

6998000 

6999000 

6999000 

0 1 km 


3615000 

3616000 

3617000 

Kuva 19. Heinäsuon tutkimuslinjasto. 

37


Jukka Leino 

87. Matarapuronsuo 

Matarapuronsuo (kl. 4313 02, x=7001,1, y=3614,2, 


etelään. Pitkänomainen, saarekkeinen ja lahdekkeinen 

suo rajoittuu luode-kaakko suuntaisiin moreeniselänteisiin. 

Suo jatkuu luoteeseen Purolanvaara-suona 

(nro 88). Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen 

hyvät. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 95 syvyyspistettä. 



ha (kuva 20). 


m, ja se viettää kaakkoon. Kokonaan ojitetun suon 

kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo kuuluu Aisusjoen 


Matarapuronsuon kokonaispinta-ala on 119 ha, 



aluetta. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 

3,0 metriä. Suon pohja on melko tasainen suurimmalla 

osalla suota. Yleisimmät pohjamaalajit ovat 

moreeni (90 %) ja hiekka (10 %). Liejukerrostumia 

ei tavattu. 

Matarapuronsuon suotyypeistä on turvekankaalla 

62 %, rämeellä 19 % ja korvessa 19 %. Yleisin suotyyppi 

on puolukkaturvekangas. 

Matarapuronsuon turpeista on saravaltaisia 62 % 


on: rahkasaraturve (SC) 62 % ja sararahkaturve 

(CS) 38 %. 

Pääosalla suon turvekerrostuma on alle metrin 

paksuinen. Etelä- ja kaakkoisosassa on pieniä, yli 

1,5 metriä syviä alueita.Turvekerrostuma on kohtalaisesti 

ja hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. 




Liekoja on pintakerroksessa runsaasti. Yli 1 m syvällä 

suoalueella liekoisuus on 0–1 m:n syvyydessä 

keskimäärin 5,3 % ja 1–2 m:n syvyydessä 0,5 %. 

Suon itäosan kapeasta altaasta otetussa näytesarjassa 

turpeen tuhkapitoisuus ja rikkipitoisuus kasvavat 

pohjaa kohden ollen keskiarvona keskimääräisiä. 

Lämpöarvo on kohtalaisen korkea. 

Koska tuotantokelpoinen alue on alle 5 ha, kyseeseen 

tulee vain pieni tilakohtainen turvetuotanto, 

eikä sitä tässä yhteydessä ole otettu mukaan kuntakohtaisiin 

laskelmiin. Suon eteläosassa on vastaava, 

vielä pienempi alue. 

38



3613000 

3614000 

3615000 

7000000 

7001000 

7001000 

7002000 

7002000 

0 1 km 

7000000 


3613000 

3614000 

3615000 

Kuva 20. Matarapuronsuon tutkimuslinjasto. 

39


Jukka Leino 

88. Purolanvaara 

Purolanvaara (kl. 4313 03, x=7002,9, y=3612,4, atknro 


etelään. Suo rajoittuu luode-kaakko suuntaisiin moreeniselänteisiin. 

Kaakkoispäästä on yhteys Matarapuronsuolle. 

Kulkuyhteydet ovat metsäautoteitä 

myöten hyvät. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 33 


8,0/10 ha. Tutkimuspisteitä on yhteensä 

17,7/10 ha (kuva 21). 


m, ja se viettää kaakkoon. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suo kuuluu Aisusjoen valuma-alueeseen 

(4.834). 

Purolanvaaran kokonaispinta-ala on 41 ha, mistä 

on 14 ha yli metrin syvyistä aluetta, 4 ha yli 1,5 metrin 



Suon pohja on loivasti aaltoileva ja viettää kaakkoon. 


ja hiekka (10 %). Liejukerrostumia ei havaittu. 

Purolanvaaran suotyypeistä on turvekankaalla 

53 %, rämeellä 27 % ja korvessa 20 %. 

Purolanvaaran turpeista on saravaltaisia 60 % ja 



37 %. 

Suon keskiosan syvemmillä alueilla turvekerrostuma 

on hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. 

Heikosti maatunut pintakerros on hyvin ohut tai 

puuttuu kokonaan. 







Suon keskiosasta otetussa näytesarjassa turpeen 

tuhkapitoisuus on turvekerrostuman puoliväliin asti 

alhainen ja syvemmällä keskimääräinen (keskiarvo 

3,5 %). Kuiva-ainesisältö (ka. 102 kg/suo-m 3 ) ja 

lämpöarvo (ka. 20,5 MJ/kg) ovat kohtalaisen korkeita 

ja rikkipitoisuus alhainen (ka. 0,53 %) aivan pohjakerrosta 

lukuun ottamatta. 

Suon keskiosasta pieni alue soveltuu pienimuotoiseen 

energiaturpeen tuotantoon. Hyvälaatuista ympäristöturvetta 

ei ole saatavissa. Tuotantokelpoinen 






3611000 

3612000 

3613000 

7003000 

7003000 

0 1 km 


3611000 

3612000 

3613000 

Kuva 21. Purolanvaaran tutkimuslinjasto. 

40



89. Savisuo 

Savisuo (kl. 4313 03, x=7004,9, y=3614,3, atknro 


Saarekkeinen ja lahdekkeinen suo rajoittuu 

moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvät, 

vaikka aivan suon reunaan ei teitä tule. Suolla on 



Tutkimuspisteitä on yhteensä 20,6/10 ha (kuva 22). 



ovat hyvät. Suo kuuluu Rauanjärven valuma-alueeseen 

(4.833). 

Savisuon kokonaispinta-ala on 43 ha, mistä on 22 




Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji 

on moreeni (89 %). Liejukerrostumia ei havaittu. 

Savisuon suotyypeistä on rämeellä 60 %, turvekankaalla 

31 %, korvessa 7 % ja avosuolla 2 %. Yleisimmät 

suotyypit ovat varsinaisen sararämeen muuttuma 

(32 %) ja puolukkaturvekangas (11 %). 

Savisuon turpeista on saravaltaisia 85 % ja rahkavaltaisia 




on 1 % kokonaisturvemäärästä. 

Suon turvekerrostuma on valtaosaltaan kohtalaisesti 

ja hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. 


6,4. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 

ei esiinny. 




Savisuon keskiosasta otetussa näytesarjassa turpeen 

tuhkapitoisuus on keskimääräinen (keskiarvo 

4,7 %). Lämpöarvo on kohtalaisen korkea (ka. 21,1 

MJ/kg) ja rikkipitoisuus alhainen aivan pohjaa lukuun 

ottamatta (ka. 0,38 %). 

Savisuo soveltuu energiaturpeen tuotantoon. Haittoina 

ovat suon rikkonaisuus ja keskiosassa sijaitseva 

pieni lampi. Turvekerros on paksu ja hyvin maatunut. 

Suon keski- ja pohjoisosassa on yhtenäisempää, 

tuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä 

aluetta noin 13 ha ja sen tuotantokelpoinen turvemäärä 

on noin 0,29 milj. suo-m 3 . Suon pohjalle on 

oletettu jäävän 50 cm turvetta. 



3613000 

3614000 

3615000 

7004000 

7005000 

7005000 

0 1 km 


7004000 

3613000 

3614000 

3615000 

Kuva 22. Savisuon tutkimuslinjasto. 

41


Jukka Leino 

90. Teerisuo 

Teerisuo (kl. 4313 03, x=7004,4, y=3616,6, atknro 


Varsin saarekkeinen ja lahdekkeinen suo rajoittuu 

kumpareiseen moreenimaastoon. Eteläosassa 

Kevätyspuro erottaa Teerisuon Leväsuosta (nro 98). 

Koillisosasta on suosalmien kautta yhteys Riihisuolle 

(nro 91). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 115 

tutkimuspistettä ja 118 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä 

on 7,8/10 ha ja syvyyspisteitä 8,0/10 ha. Tutkimuspisteitä 



m, ja pääosalta se viettää kaakkoon. Keskiosassa on 

kaksi laajempaa luonnontilaista aluetta. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Teerisuo kuuluu Rauanjärven 


Teerisuon kokonaispinta-ala on 146 ha, mistä on 




Suon pohja on epätasainen. Alueella on paljon 

syviä, pienialaisia altaita. Yleisimmät pohjamaalajit 


painanteissa on ohuita liejukerroksia. 

Teerisuon suotyypeistä on rämeellä 66 %, avosuolla 


Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen korven muuttuma 

(12 %), isovarpurämeen muuttuma (11 %) ja 

lyhytkorsineva (11 %). 

Teerisuon turpeista on rahkavaltaisia 70 % ja saravaltaisia 

30 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve 

(CS) 37 %, rahkaturve (S) 33 % ja rahkasaraturve 

(SC) 22 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä 


sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) 

sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. 

Suon keskiosassa on paksuhko pintakerros heikosti 

maatunutta rahkavaltaista turvetta, jonka alla 

on kohtalaisesti maatunutta tupasvillarahkaturvetta. 

Turvekerrostuman pohjaosa on kohtalaisesti ja hyvin 

maatunutta saravaltaista turvetta. 







Teerisuon keski- ja eteläosasta otetuissa näytesarjoissa 

paremmin maatuneen turpeen kuiva-ainemäärä 

(keskiarvo 103 kg/suo-m 3 ) ja lämpöarvo (ka. 22,4 

MJ/kg) ovat korkeat. Tuhkapitoisuus on alhainen 

(ka. 3,9 %) ja rikkipitoisuus keskimääräinen pohjaosaa 

lukuun ottamatta (ka. 0,40 %). 

Teerisuon turve sopii hyvin energiaturpeen tuotantoon 

ja pintakerroksesta on saatavissa ympäristöturvetta. 

Haittana on hyvin rikkonainen muoto, 

keskiosan kaksi lampea ja luonnontilaisten alueiden 

mahdolliset luontoarvot. 




Lisäksi on arvioitu saatavan suon pintakerroksesta 

0,15 milj. suo-m 3 ympäristöturvetta. 



42



3615000 

3616000 

3617000 

7004000 

7004000 

7005000 

7005000 

0 1 km 


3615000 

3616000 

3617000 

Kuva 23. Teerisuon tutkimuslinjasto. 

43


Jukka Leino 

91. Riihisuo 

Riihisuo (kl. 4313 03, x=7005,6, y=3616,1, atknro 



moreenikumpuihin. Kulkuyhteydet ovat suon keskiosaan 

ja pohjoispäähän hyvät, muualle huonot. 

Kaakkoisosasta on yhteys Teerisuolle (nro 90). Keskiosassa 

on Semilampi ja suon halki pituussuunnassa 

virtaa Riihipuro. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 

82 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,3/10 ha ja 

syvyyspisteitä 10,0/10 ha. Tutkimuspisteitä on yhteensä 

16,3/10 ha (kuva 24). 


m, ja viettää loivasti kaakkoon. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suo kuuluu Rauanjärven valumaalueeseen 

(4.833). 

Riihisuon kokonaispinta-ala on 82 ha, mistä on 44 






painanteissa on ohuita liejukerroksia. 

Riihisuon suotyypeistä on rämeellä 71 %, korvessa 

27 % ja avosuolla 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat 

tupasvillarämeen muuttuma (37 %) ja varsinaisen 

korven muuttuma (22 %). 

Riihisuon turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 

39 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve 

(CS) 50 %, rahkasaraturve (SC) 29 % 



sisältäviä turpeita 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 


Turvekerrostuman pintaosassa on ohut heikosti 

maatunut rahkavaltainen kerros. Pääosan muodostaa 

kohtalaisesti maatunut sararahka- ja rahkasaraturve. 







Riihisuolta on otettu kolme näytesarjaa laboratoriotutkimuksia 

varten. Niissä turpeen lämpöarvo on 

korkea (keskiarvo 21,5 MJ/kg). Tuhka- (ka. 2,5 %) ja 

rikkipitoisuus (ka. 0,26 %) ovat alhaiset aivan pohjanäytettä 

lukuun ottamatta. Kuiva-ainesisällön määritykset 

ovat yhdestä sarjasta ja siinä ne ovat korkeat 

(ka. 120 kg/suo-m 3 ) . 

Turvekerrostumansa puolesta Riihisuo soveltuu 

hyvin energiaturpeen tuotantoon, mutta suo on kovin 

rikkonainen. Tuotantokelpoiseksi on seuraavassa 

arvioitu yhtenäisemmät noin 1,5 metrin syvyiset 

alueet, noin 24 ha. Sen tuotantokelpoinen turvemäärä 

on noin 0,35 milj. suo-m 3 . Suon pohjalle on oletettu 

jäävän 50 cm turvetta. 



44



3615000 

3616000 

3617000 

7005000 

7005000 

7006000 

7006000 

7007000 

7007000 

0 1 km 


3615000 

3616000 

3617000 

Kuva 24. Riihisuon tutkimuslinjasto. 

45


Jukka Leino 

92. Suurisuo 

Suurisuo (kl. 4311 12, x=7003,5, y=3610,1, atknro 



moreenikumpuihin ja -mäkiin. Kulkuyhteydet ovat 

varsin hyvät. Suolla on 72 tutkimuspistettä ja 86 syvyyspistettä. 



17,5/10 ha (kuva 25). 

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 166 - 189 

m, ja se viettää kaakkoon. Keskiosassa on pieniä 

ojittamattomia alueita, joissa on havaittu rimpilettoa. 

Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo kuuluu 

Aisusjoen valuma-alueeseen (4.834). 

Suurisuon kokonaispinta-ala on 90 ha, mistä on 




Suon pohja on epätasainen. Suolla on kolme yli 

5 metrin syvyistä allasta. Yleisimmät pohjamaalajit 

ovat moreeni (79 %) ja hiekka (21 %). Keskiosassa 

on paikoin liejukerros turpeen alla. 

Suurisuon suotyypeistä on rämeellä 57 %, avosuolla 

21 %, turvekankaalla 21 % ja korvessa 1 %. 

Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen sararämeen 

muuttuma (21 %), varsinainen sararäme (14 %) ja 

puolukkaturvekangas (13 %). 

Suurisuon turpeista on saravaltaisia 78 % ja rahkavaltaisia 




on 2 % kokonaisturvemäärästä. 

Turvekerrostuman valtaosa koostuu kohtalaisesti 

ja hyvin maatuneesta rahkasaraturpeesta. Heikosti 

maatunutta pintarahkaa on hyvin vähän. 







Suon länsi- ja keskiosasta otetuissa näytesarjoissa 

turpeen kuiva-ainesisältö on keskimääräinen (keskiarvo 

96 kg/suo-m 3 ). Tuhkapitoisuus on alhainen (ka. 

2,7 %). Lämpöarvo on korkea (ka. 22,3 MJ/kg). Rikkipitoisuus 

on alhainen pohjakerrosta lukuun ottamatta 

(ka. 0,43 %). 

Suurisuon keskeisten osien yli 1,5 metrin syvyiset 

alueet soveltuvat energiaturpeen tuotantoon. Haittana 

ovat rikkonainen muoto, syvyysvaihtelut ja keskiosan 

lampi. Tuotantokelpoinen alue on noin 38 ha 

ja sen sisältämä turvemäärä on noin 0,87 milj. suom 



parhaiten metsänkasvatukseen. Syvimmissä 

painanteissa on mahdollista helposti toteuttaa myös 

uudelleen soistaminen. 

46



3609000 

3610000 

3611000 

7003000 

7004000 

7004000 

0 1 km 

7003000 


3609000 

3610000 

3611000 

Kuva 25. Suurisuon tutkimuslinjasto. 

47


Jukka Leino 

93. Everikkisuo 

Everikkisuo (kl. 4311 12, x=7002,4, y=3605,9, atknro 


lounaaseen. Pohjois- ja eteläosastaan lahdekkeinen 

suo rajoittuu moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat 

hyvät. Suon keskiosassa on Everikkilampi ja peltoa. 




ha (kuva 26). 


m, ja se viettää loivasti pohjoiseen. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suo kuuluu pääosin Kuusjoen 

valuma-alueeseen (4.763). Kaakkoisosa kuuluu Aisusjoen 


Everikkisuon kokonaispinta-ala on 84 ha, mistä on 




Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit 

ovat moreeni (77 %) ja hieta (14 %). Liejua 

esiintyy Everikkilammen läheisyydessä ja kaakkoisosassa 

(B-linjaston alue), missä sitä on paikoin 

yli metrin paksuinen kerros. 

Everikkisuon suotyypeistä on rämeellä 48 %, korvessa 

23 %, pellolla 19 %, turvekankaalla 9 % ja 

avosuolla 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen 

korven muuttuma (17 %) ja tupasvillarämeen 

ojikko (13 %). 

Everikkisuon turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja 

saravaltaisia 31 %. Pääturvelajeittain jakaantuma 

on: sararahkaturve (CS) 64 % ja rahkasaraturve (SC) 





maatunut sararahkaturve. Eri lisätekijöitä on 

runsaasti. Kaakkoisosan turve on heikommin maatunutta. 







Turvekerrostuman kuiva-ainesisältö (keskiarvo 87 

kg/suo-m 3 ), tuhkapitoisuus (ka. 2,5 %) ja rikkipitoisuus 

(ka. 0,21 %) ovat alhaiset. Lämpöarvo on keskimääräinen 

(ka. 20,6 MJ/kg). 

Everikkisuon keskeisten osien yli 1,5 metrin syvyiset 

alueet soveltuvat energiaturpeen tuotantoon. 

Keskiosan Everikkilampi on haittatekijä, mutta jo 

nyt suopellot ulottuvat lähes sen rantaan asti. Heikosti 

maatuneesta pintakerroksesta on saatavissa 

vähäisiä määriä heikkolaatuista ympäristöturvetta. 

Keskiosan suopelloilta tuotanto olisi helposti käynnistettävissä. 


turvemäärä on noin 0,78 milj. suom 


Mahdollisen turvetuotannon jälkeen pääosa suopohjasta 

soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen ja 

kaakkoisosa uudelleen soistamiseen. 

48



3605000 

3606000 

3607000 

7002000 

7002000 

7003000 

7003000 

0 1 km 


3605000 

3606000 

3607000 

Kuva 26. Everikkisuon tutkimuslinjasto. 

49


Jukka Leino 

94. Haapasuo 

Haapasuo (kl. 4313 03, x=7007,8, y=3611,6, atknro 


Varsin rikkonainen suo rajoittuu luode-kaakko 

suuntaisiin moreenimäkiin, jotka ovat osaksi kallioisia. 

Suon keskiosassa on peltoa ja Haapalampi. Kulkuyhteydet 

ovat metsäautoteitä myöten hyvät. Suolla 





m, ja se viettää pääosalta luoteeseen. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suon pääosa kuuluu Juuanjoen 

alaosan valuma-alueeseen (4.451) ja eteläosa 

Rauanjärven valuma-alueeseen (4.833). 

Haapasuon kokonaispinta-ala on 101 ha, mistä on 




metriä. Suon pohja on suurimmalla osalla epätasainen. 


ja hiekka (22 %). Haapalammen lähellä on turvekerroksen 

alla ohuelti liejua. 

Haapasuon suotyypeistä on rämeellä 51 %, turvekankaalla 

24 %, korvessa 20 %, pellolla 4 % ja avosuolla 

1 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeen 

muuttuma (26 %) ja varsinaisen korven muuttuma 

(16 %). 

Haapasuon turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 


sararahkaturve (CS) 82 % ja rahkasaraturve (SC) 


on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpei- 

ta 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. 

Suon rikkonaisuudesta johtuen myös turvekerrostuman 

paksuus, turvelajijakauma ja maatuneisuus 

vaihtelevat melko paljon. Turvelajeissa vallitsevat 

eri lisätekijöitä sisältävät, sararahka-valtaiset 

turpeet. 







Suon keskiosasta otetuissa näytesarjoissa turvekerrostuman 

kuiva-aineen määrä (keskiarvo 79 kg/ 

suo-m 3 ), tuhkapitoisuus (ka. 2,6 %) ja rikkipitoisuus 

(ka. 0,20 %) ovat alhaiset. Lämpöarvo on keskimääräinen 

(ka. 20,8 MJ/kg). 

Turvetuotantoa ajatellen suo on muodoltaan hyvin 

rikkonainen, mutta turvekerros on paksu ja laadultaan 

kohtalaisen hyvä. Keskiosan pelloilta tuotanto 

olisi helposti käynnistettävissä. Tuotantoon soveltuvaksi 

on seuraavassa arvioitu yhtenäisemmät yli 1,5 

metrin syvyiset alueet. 






syvimpien painanteiden kohdalla uudelleen soistamiseen. 

50



3610000 

3611000 

3612000 

3613000 

7007000 

7007000 

7008000 

7008000 

7009000 

7009000 

0 1 km 


3610000 

3611000 

3612000 

3613000 

Kuva 27. Haapasuon tutkimuslinjasto. 

51


Jukka Leino 

95. Kortepuronsuo 

Kortepuronsuo (kl. 4313 03, x=7006,8, y=3611,9, 

atknro 18238)) sijaitsee noin 11 km Juuan keskustasta 

etelään. Suo rajoittuu jyrkkärinteisiin luodekaakko 

suuntaisiin kallio- ja moreenimäkiin. Kulkuyhteydet 

ovat hyvät. Suolla on 43 tutkimuspistettä 


ja syvyyspisteitä 10,5/10 ha. Tutkimuspisteitä on yhteensä 

17,9/10 ha (kuva 28). 


m, ja aivan pohjoispäätä lukuun ottamatta se viettää 

kaakkoon. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon 

pohjoisin osa kuuluu Juuanjoen alaosan valuma-alueeseen 

(4.451) ja pääosa Rauanjärven valuma-alueeseen 

(4.833). 

Kortepuronsuon kokonaispinta-ala on 58 ha, mistä 




5,3 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji 

on moreeni (86 %). Syvimmissä painanteissa 

on turvekerroksen alla ohut liejukerros. 

Kortepuronsuon suotyypeistä on rämeellä 50 %, 

turvekankaalla 38 %, avosuolla 9 % ja korvessa 3 %. 

Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen sararämeen 

muuttuma (26 %) ja kytöheitto (16 %). Suon keskiosassa 

on laajalti hylättyjä suopeltoja. 

Kortepuronsuon turpeista on saravaltaisia 79 % ja 




on 7 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 


Turvekerrostumassa vallitsevat kohtalaisesti ja 

hyvin maatuneet rahkasaraturpeet. Heikosti maatunutta 

pintarahkaa on hyvin vähän. 







Suon keskiosasta otetussa näytesarjassa turvekerrostuman 

kuiva-aineen määrää ei määritetty. Tuhkapitoisuus 

on keskimääräinen (keskiarvo 3,5 %). Rikkipitoisuus 

on turvekerrostuman puoliväliin asti keskimääräinen 

ja loppuosassa keskimääräistä hieman 

korkeampi (ka. 0,37 %). Lämpöarvo on keskimääräinen 

(ka. 21,2 MJ/kg). 

Turvetuotantoa ajatellen suo on muodoltaan vaihteleva 

ja keskiosassa on kaksi pientä umpeenkasvanutta 

lampea, mutta turvekerros on paksu ja laadultaan 

kohtalaisen hyvä. Keskiosan hylätyiltä pelloilta 

tuotanto olisi helposti käynnistettävissä. Tuotantoon 

soveltuvaksi on arvioitu yhtenäisemmät yli 1,5 metrin 

syvyiset alueet. 


turvemäärä on noin 0,48 milj. suom 





52



3611000 

3612000 

3613000 

7006000 

7006000 

7007000 

7007000 

0 1 km 


3611000 

3612000 

3613000 

Kuva 28. Kortepuronsuon tutkimuslinjasto. 

53


Jukka Leino 

96. Tapulisuo 

Tapulisuo (kl. 4313 03, x=7008,4, y=3612,5, atknro 


Varsin saarekkeinen ja lahdekkeinen suo rajoittuu 

pääosaltaan jyrkkärinteisiin moreeni- ja kalliomäkiin. 

Keskiosan poikki kulkee pieni harjuselänne. 

Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 26 tutkimuspistettä 

ja 34 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 

10,8/10 ha ja syvyyspisteitä 14,1/10 ha. Tutkimuspisteitä 



m, ja se viettää pääosaltaan pohjoiseen, lounaisosastaan 

myös etelään. Kaakkoisosan luonnontilaisella 

alueella on mineraalimaan saareke, joka koostuu 

7–10 metriä korkeista ja jyrkkärinteisistä siirtolohkareista. 

Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen 

hyvät. Pohjoisosassa turvekerrostuman pohjaosaa 

ei saada ojittamalla kuivatuksi, koska se on läheisen 

Ylimmäisen Turunlammen pinnan alapuolella. Suon 

pohjoisosa kuuluu Juuanjoen alaosan valuma-alueeseen 

(4.451) ja eteläosa Rauanjärven valuma-alueeseen 

(4.833). 

Tapulisuon kokonaispinta-ala on 24 ha, mistä on 





ovat moreeni (53 %), hiekka (23 %), hieta 

(21 %) ja hiesu (4 %). Keskiosan pienen lammen 

ympäristössä ja eteläosassa on turvekerrostuman alla 

vajaan puolen metrin vahvuinen liejukerros. 

Tapulisuon suotyypeistä on rämeellä 59 %, avosuolla 


Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeen muuttuma 

(28 %), isovarpurämeen muuttuma (22 %) ja lyhytkorsineva 

(15 %). 

Tapulisuon turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 

4 %. Vallitseva pääturvelaji on sararahkaturve 

(CS) 95 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä 

turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 



Turvekerrostuman pääosa on sararahkaturvetta, 

jossa on vaihtelevia määriä lisätekijöitä mukana. 

Maatuneisuudessa on paljon vaihtelua. 




Liekoja on erittäin vähän. Yli 1 m syvällä 

suoalueel la liekoisuus on 0–1 m:n syvyydessä keskimäärin 




on keskimääräistä korkeampi (keskiarvo 

4,8 %). Rikkipitoisuus on keskimääräinen (ka. 

0,33 %). Lämpöarvo on keskimääräinen (ka. 20,9 

MJ/kg). 

Turvetuotantoa ajatellen suo on muodoltaan vaihteleva, 

mutta turvekerros on paksu. Keskiosassa on 

pieni lampi ja pohjoisosan turvekerrostuman pohjaosassa 

on kuivatusvaikeuksia. Turvekerros on laadultaan 

kohtalaisen hyvä. Heikosti maatunutta pintarahkaa 

on kuitenkin vähän, eikä hyvälaatuista ympäristöturvetta 

ole paljoakaan saatavissa edes luonnontilaiselta 

alueelta. Tuotantoon soveltuvaksi on arvioitu 

yhtenäisemmät yli 1,5 metrin syvyiset alueet. 







54



7009000 

3611000 

3612000 

3613000 

3614000 

7008000 

7008000 

7009000 

0 1 km 


3611000 

3612000 

3613000 

3614000 

Kuva 29. Tapulisuon tutkimuslinjasto. 

55


Jukka Leino 

97. Kelosuo 

Kelosuo (kl. 4313 07, x=6992,0, y=3635,0, atknro 

18241) sijaitsee noin 33 km Juuan keskustasta kaakkoon. 

Laajahko ja melko yhtenäinen suoalue rajoittuu 

pohjoisessa Tuopanjokeen ja etelässä kunnanrajaan. 

Ympäristön moreenimäet ovat pitkänomaisia 

luode-kaakko suunnassa. Kulkuyhteydet ovat hyvät. 



6,4/10 ha. Tutkimuspisteitä on yhteensä 12,8/10 ha 

(kuva 30). 


m, ja se viettää keskiosasta pohjoiseen ja eteläosassa 

idästä länteen. Keskiosan länsireunalla on luonnontilaista 

aluetta, mutta myöskin hylätty pelto. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suon pohjoisosa kuuluu 

Tuopanjoen alaosan alueeseen (4.861) ja keskiosasta 

etelään Suopolinjoen valuma-alueeseen (4.826). 

Kelosuon kokonaispinta-ala on 258 ha, mistä on 

154 ha yli metrin syvyistä aluetta, 109 ha yli 1,5 



3,6 metriä. Suon pohja on epätasainen, varsinkin itälänsi 

suunnassa. Yleisin pohjamaalaji on moreeni 

(80 %). Pohjoisosassa on muutamissa kohdissa turvekerroksen 

alla ohut liejukerros. 

Kelosuon suotyypeistä on rämeellä 50 %, turvekankaalla 

30 %, avosuolla 14 % ja korvessa 6 %. 

Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas 

(17 %) ja isovarpurämeen muuttuma (15 %). 

Kelosuon turpeista on saravaltaisia 58 % ja rahkavaltaisia 






Turvekerrostuman pääosa koostuu kohtalaisesti ja 

hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. 

Heikosti maatunutta pintarahkaa ei sanottavammin 

esiinny. 




Liekoja on kohtalaisesti, paikoin runsaasti. Yli 

1 m syvällä suoalueella liekoisuus on 0–1 m:n syvyydessä 

keskimäärin 3,4 % ja 1–2 m:n syvyydessä 

2,0 %. 

Kelosuon eri puolilta on otettu yhteensä 8 näytesarjaa. 

Suon keskiosassa turvekerrostuman kuiva-ainemäärä 

vaihtelee, mutta keskiarvo on kohtalaisen 

korkea: 104 kg/suo-m 3 . Tuhkapitoisuus on 

keskimääräinen, paikoin pohjaosassa korkea (ka. 

4,9 %). Rikkipitoisuus on eteläosassa korkeahko, 

pohjoisosassa yleensä alle 0,3 % mutta voi syvemmällä 

nousta korkeaksi (ka. 0,46 %). Lämpöarvossa 

on jonkin verran vaihtelua, mutta keskiarvona se on 

melko korkea: 21,6 MJ/kg). 

Turvetuotantoa ajatellen suo on laaja ja muodoltaan 

kohtalaisen yhtenäinen. Haittaavia syvyysvaihteluita 

esiintyy jonkin verran. Laadultaan turve soveltuu 

hyvin energiaturpeeksi. Hyvälaatuista ympäristöturvetta 

ei ole saatavissa. Keskiosan hylätyltä 

pellolta tuotanto olisi helposti käynnistettävissä. 

Tuotantoon soveltuvaksi on arvioitu suon yli 1,5 

metrin syvyiset alueet. 





parhaiten metsänkasvatukseen ja syvimpien 

painanteiden kohdalla uudelleen soistamiseen. 

56



3634000 

3635000 

3636000 

6991000 

6991000 

6992000 

6992000 

6993000 

6993000 

0 1 km 


3634000 

3635000 

3636000 

Kuva 30. Kelosuon tutkimuslinjasto. 

57


Jukka Leino 

98. Leväsuo 

Leväsuo (kl. 4313 03, x=7003,4, y=3618,0, atknro 


Suo rajoittuu luode-kaakko suuntaisiin moreenimäkiin. 

Moreenikumpareiden jono jakaa suon 

pituussuunnassa kahtia. Keskiosan halki virtaa Leväpuro. 

Pohjoisosassa on umpeenkasvanut Levälampi 

ja eteläosassa Aitalampi. Eteläpäästä suo jatkuu 

Heinäsuo-Tervasuona. Kulkuyhteydet ovat metsäautoteitä 

myöten hyvät. Suolla on 143 tutkimuspistettä 



14,2/10 ha (kuva 31). 


m, ja se viettää keskiosan Leväpuroon päin sekä pohjoisluoteeseen. 

Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen 

hyvät. Suo kuuluu Rauanjärven valuma-alueeseen 

(4.833). 

Leväsuon kokonaispinta-ala on 209 ha, mistä on 

141 ha yli metrin syvyistä aluetta, 109 ha yli 1,5 




pohjamaalajit ovat moreeni 69 %, hiekka 24 % ja 

savi 6 %. Levälammen ympäristössä on turvekerroksen 

alla noin metrin paksuinen liejukerros. 

Leväsuon suotyypeistä on rämeellä 66 %, avosuolla 

16 %, turvekankaalla 13 % ja korvessa 5 %. Yleisimmät 


(17 %) ja tupasvillarämeen muuttuma (10 %). 

Leväsuon turpeista on saravaltaisia 68 % ja rahkavaltaisia 







Suon länsi- ja pohjoisosan turvekerrostuman pintaosassa 

on vajaan puolen metrin kerros heikosti 

maatunutta rahkaturvetta. Siellä turvekerrostuman 

keski- ja pohjaosa ovat kohtalaisesti ja hyvin maatunutta 

rahkavaltaista turvetta. Muualla heikosti maatunut 

pintakerros on ohut ja turvekerrostuma saravaltaista 

ja suureksi osaksi hyvin maatunutta. 







Leväsuolta on otettu seitsemän näytesarjaa laboratoriotutkimuksia 

varten. Kuiva-aineen määrä on 

suon länsiosassa melko alhainen, muualla keskimääräinen 

tai paikoin korkea (keskiarvo 92 kg/suo-m 3 ). 

Tuhkapitoisuus on länsiosassa alhainen, muualla 

keskimääräinen ja paikoin korkea (ka. 3,7 %). Lämpöarvo 

on keskimääräinen tai korkea (ka. 21,0 MJ/ 

kg). Rikkipitoisuus on keskimääräinen ja paikoin 

pohjakerroksessa korkea (ka. 0,39 %). 

Leväsuo soveltuu energiaturpeen tuotantoon ja 

länsi- ja pohjoisosan pintakerroksesta on saatavissa 

pienehkö määrä kohtalaisen hyvälaatuista ympäristöturvetta. 

Suon pohjoisosassa on turvekerrostuman 

alaosassa kuivatusvaikeuksia. Rikkonainen muoto 

vaikeuttaa tuotantokenttien sijoittamista. 




Lisäksi suon pintakerroksesta on arvioitu saatavan 

0,17 milj. suo-m3 ympäristöturvetta. 


parhaiten metsänkasvatukseen, paikoin myös 

uudelleen soistamiseen. 

58



3617000 

3618000 

3619000 

7002000 

7002000 

7003000 

7003000 

7004000 

7004000 

0 1 km 


3617000 

3618000 

3619000 

Kuva 31. Leväsuon tutkimuslinjasto. 

59


Jukka Leino 

99. Hirvisuo 

Hirvisuo (kl. 4313 03, x=7002,9, y=3619,1, atknro 


Suo rajoittuu luode-kaakko suuntaisiin moreenimäkiin. 

Kulkuyhteydet ovat varsin hyvät. Suolla 



ha. Tutkimuspisteitä on yhteensä 18,1/10 ha (kuva 

32). 

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 175 - 181 

m, ja se viettää pääosaltaan luoteeseen. Länsireunalla 

on pienehkö ojittamaton alue. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suo kuuluu Rauanjärven valumaalueeseen 

(4.833). 

Hirvisuon kokonaispinta-ala on 27 ha, mistä on 




Suon pohja on syvemmissä osissa melko tasainen. 

Itäosa on matala ja länsiosassa on pitkänomainen 

syvänne, missä on turvetta yli 4 metriä. Yleisin 

pohjamaalaji on moreeni (86 %). Syvemmissä osissa 

on turvekerroksen alla ohuehko liejukerros. 

Hirvisuon suotyypeistä on rämeellä 53 %, korvessa 

35 %, avosuolla 10 % ja turvekankaalla 2 %. Yleisimmät 

suotyypit ovat varsinaisen korven muuttuma 

(26 %) ja varsinaisen sararämeen muuttuma (16 %). 

Pohjoisosassa on metsittyneitä peltoja. 

Hirvisuon turpeista on saravaltaisia 60 % ja rahkavaltaisia 






Suon syvemmässä osassa turvekerrostuma koostuu 

enimmäkseen vaihtelevasti maatuneesta saravaltaisesta 

turpeesta. 









on alhainen pohjimmaisia näytteitä lukuun 

ottamatta (keskiarvo 3,5 %). Rikkipitoisuus on pohjaosa 

pois lukien alhainen (ka. 0,38 %). Lämpöarvo 

on hieman keskimääräistä korkeampi (ka. 21,7 MJ/ 

kg). 

Turvetuotantoa ajatellen suo on muodoltaan selkeä 

allas ja turvekerros on paksu. Turvekerros on 

laadultaan kohtalaisen hyvä. Heikosti maatunutta 

pintarahkaa on vähän, eikä hyvälaatuista ympäristöturvetta 

ole paljoakaan saatavissa, edes luonnontilaiselta 

alueelta. Tuotantoon soveltuvaksi on seuraavassa 

arvioitu suon yli 1,5 metrin syvyinen alue. 







60



3618000 

3619000 

3620000 

7003000 

7003000 

0 1 km 


3618000 

3619000 

3620000 

Kuva 32. Hirvisuon tutkimuslinjasto. 

61


Jukka Leino 

100. Lepeninsuo 

Lepeninsuo (kl. 4313 02, x=6999,1, y=3615,7, atknro 



moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat eteläosaan 

metsäautotietä myöten hyvät, muualle huonot. Suolla 





m, ja se viettää lounaaseen. Suo on ojitettu koko 

alaltaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo 

kuuluu Aisusjoen valuma-alueeseen (4.834). 

Lepeninsuon kokonaispinta-ala on 102 ha, mistä 




4,4 metriä. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji 

on moreeni (97 %). Liejukerrostumia ei tavattu. 

Lepeninsuon suotyypeistä on rämeellä 62 %, turvekankaalla 

21 %, avosuolla 15 % ja korvessa 2 %. 

Lepeninsuon turpeista on saravaltaisia 80 % ja 







ja hyvin maatunut saravaltainen turve. Heikosti 

maatunutta pintarahkaa ei mainittavasti esiinny. 







Suon keskiosasta otetussa näytesarjassa turpeen 

tuhkapitoisuus ja rikkipitoisuus ovat keskimääräistä 

korkeampia, muualla alhaisia (keskiarvot 5,3 % ja 

0,33 %). Lämpöarvo on suon keskiosassa tuhkapitoisuudesta 

johtuen alhainen, muualla keskimääräinen 

(ka. 21,0 MJ/kg). Turvekerrostuman kuiva-aineen 

määrää ei määritetty. 

Turvetuotantoa ajatellen suo on muodoltaan hyvin 

vaihteleva. Turvekerros on laadultaan tyydyttävä. 

Tuotantoon soveltuvaksi on seuraavassa arvioitu yhtenäisemmät, 

yleensä yli 1,5 metrin syvyiset alueet. 






62



3615000 

3616000 

3617000 

6998000 

6998000 

6999000 

6999000 

0 1 km 


3615000 

3616000 

3617000 

Kuva 33. Lepeninsuon tutkimuslinjasto. 

63


Jukka Leino 

101. Asikanniityt 

Asikanniityt (kl. 4313 02, x=6996,5, y=3615,5, atknro 


etelään. Aisusjoen kahden puolen oleva suo rajoittuu 

moreenikumpareisiin ja etelässä Polvijärven kunnanrajaan. 

Kulkuyhteydet ovat itä- ja länsiosaan metsäautoteitä 

myöten hyvät, muualle huonot. Suolla on 




Aisusjoessa on majavan tekemiä patoja ja suon 

kaakkoisosassa on laajahko luonnontilainen alue 

rimpinevaa ja sararämettä, jotka ovat hyvin vetisiä. 


m, ja se viettää suoalueen halki kulkevaa Aisusjokea 

kohti. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät aivan Aisusjoen 

lähialuetta lukuun ottamatta. 

Asikanniittyjen kokonaispinta-ala on 143 ha, mistä 





pohjamaalajit ovat moreeni 62 % ja hiekka 36 %. 

Liejua esiintyy pienialaisesti kaakkoisosassa Aisusjoen 

läheisyydessä. 

Asikanniityn suotyypeistä on rämeellä 37 %, korvessa 

28 %, avosuolla 18 % ja turvekankaalla 16 %. 

Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen korven muuttuma 

(11 %) ja puolukkaturvekangas (10 %). Suotyyppien 

vaihtelu on suuri. Puusto on vaihtelevan 

kokoista ja tiheyksistä. 

Asikanniityn turpeista on saravaltaisia 57 % ja 






Suon länsiosassa turvekerrostuma on rahkavaltaista, 

pintaosastaan heikosti ja pohjaosastaan hyvin 

maatunutta. Kaakkoisosassa turve on saravaltaista ja 

heikosti tai kohtalaisesti maatunutta. Pohjoisosassa 

turve on vaihtelevasti rahka- ja saravaltaista ja enimmäkseen 

hyvin tai kohtalaisesti maatunutta. 







Suon kaakkois- ja pohjoisosasta on otettu yhteensä 

viisi näytesarjaa. Kaakkoisosassa Aisusjoen läheisyydessä 

on turpeen tuhkapitoisuus korkea, joka 

ilmeisesti on joen tulvien vaikutusta. Muualla tuhkapitoisuus 

on alhainen (keskiarvo 4,0 %). Samoin 

käyttäytyy rikkipitoisuus (ka. 0,81). Kuiva-ainepitoisuuksia 

on määritetty kahdesta näytesarjasta ja arvot 

ovat vaihtelevia. Keskiarvo on kuitenkin melko korkea: 

102 kg/suo-m 3 . Lämpöarvoissakin on vaihtelua, 

keskiarvona se on keskimääräinen (21,3 MJ/kg). 

Asikanniityt soveltuu energiaturpeen tuotantoon. 

Haittana ovat suoalueen rikkonaisuus ja turvekerrostuman 

paksuuden ja laadun vaihtelut. Tuotantokelpoisia 

ovat yhtenäisimmät yli 1,5 metrin syvyiset 

alueet. Hyvälaatuista ympäristöturvetta ei ole mainittavasti 

saatavissa. 







64



3615000 

3616000 

3617000 

6997000 

6996000 

6997000 

6998000 

6998000 

0 1 km 

6996000 


3615000 

3616000 

3617000 

Kuva 34. Asikanniittyjen tutkimuslinjasto. 

65


Jukka Leino 

102. Pyöreäsuo 

Pyöreäsuo (kl. 4313 02, x=6998,3, y=3612,6, atknro 


Suo rajoittuu luode-kaakko suuntaisiin moreeniselänteisiin. 

Kaakkoisosassa on pelto. Kulkuyhteydet 

ovat kohtalaisen hyvät. Suolla on 40 tutkimuspistettä 






ovat hyvät. Pyöreäsuo kuuluu Aisusjoen valuma-alueeseen 

(4.834). 

Pyöreäsuon kokonaispinta-ala on 42 ha, mistä on 




Suon pohja on epätasainen ja sen maalaji on moreeni. 

Liejukerrostumia ei tavattu. 

Pyöreäsuon suotyypeistä on rämeellä 46 %, turvekankaalla 

35 %, korvessa 18 % ja pellolla 1 %. 

Yleisimmät suotyypit ovat korpirämeen muuttuma 

(38 %) ja mustikkaturvekangas (25 %). 

Pyöreäsuon turpeista on saravaltaisia 72 % ja rahkavaltaisia 






3611000 

3612000 

Turvekerrostuma koostuu valtaosaltaan kohtalaisesti 

ja hyvin maatuneesta rahkasaraturpeesta. Suon 

pohjois- ja keskiosassa turvekerros on ohut. 







Suon eteläosasta otetuissa näytesarjoissa turvekerrostuman 


on pintaosassa alhainen, pohjaosassa 

keskimääräinen tai korkea (keskiarvo 5,2 %). Rikkipitoisuus 

on keskimääräinen, turvekerrostuman alaosassa 

korkea (ka. 0,60 %). Lämpöarvo on keskimääräinen 

(ka. 21,0MJ/kg). 

Turvetuotantoa ajatellen suon syvimmät osat ovat 

kapeita ja pienialaisia. Kyseeseen tullee vain pientai 

tilakohtainen tuotanto, joka tosin kaakkoisosan 

suopellolta olisi helposti käynnistettävissä. Turvekerros 

on laadultaan kohtalaisen hyvä pohjaosaa lukuun 

ottamatta. Heikosti maatunutta pintarahkaa ei 

esiinny, eikä hyvälaatuista ympäristöturvetta ole saatavissa. 

Tuotantoon soveltuvaksi on seuraavassa arvioitu 

suon yli 1,5 metrin syvyiset alueet. 






3613000 

6998000 

6998000 

6999000 

6999000 

0 1 km 


3611000 

3612000 

3613000 

66 

Kuva 35. Pyöreäsuon tutkimuslinjasto.



103. Metsäsuo 

Metsäsuo (kl. 4313 03, x=7004,7, y=3613,6, atknro 


etelään. Pitkänomainen ja saarekkeinen suo rajoittuu 

luode-kaakko suuntaisiin, jyrkkärinteisiin kallio- 

ja moreenimäkiin. Pohjoisosan keskustassa on 

Metsälampi. Länsireunalla on pieni alue vanhaa peltoa. 

Kulkuyhteydet ovat pohjoisosaan melko hyvät, 

muualle huonot. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 31 



12,8/10 ha (kuva 36). 


m, ja se viettää länteen. Länsilaidalla virtaa Kortepuro, 

joka alkaa Metsälammesta ja laskee kaakkoon, 

Rauanjärveen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. 

Suo kuuluu Rauanjärven valuma-alueeseen (4.833). 

Metsäsuon kokonaispinta-ala on 45 ha, mistä on 





ovat moreeni 80 % ja hiekka 18 %. Pohjoisosan 

syvänteessä on turvekerroksen alla ohut liejukerros. 

Metsäsuon suotyypeistä on rämeellä 51 %, turvekankaalla 

27 %, avosuolla 20 % ja korvessa 2 %. Yleisimmät 


(28 %) ja tupasvillarämeen muuttuma (14 %). 

Metsäsuon turpeista on saravaltaisia 85 % ja rahkavaltaisia 







ja hyvin maatunut rahkasaraturve. Heikosti 

maatunutta pintarahkaa on vain ohut kerros. 







Suosta otetuissa näytesarjoissa turvekerrostuman 

kuiva-aineen määrä on keskiarvona keskimääräinen 

(94 kg/suo-m 3 ), mutta siinä on paljon näytekohtaista 

vaihtelua. Tuhkapitoisuus (ka. 4,0 %) ja rikkipitoisuus 

(ka. 0,33 %) ovat alhaiset aivan pohjimmaisia 

näytteitä lukuun ottamatta. Lämpöarvo on keskimääräinen, 

paikoin korkea (ka. 21,3 MJ/kg). 

Turvetuotantoa ajatellen suon syvimmät osat ovat 

kapeita, mutta turvekerros on paksu. Länsiosan entiseltä 

suopellolta olisi tuotanto helposti käynnistettävissä. 

Turvekerros on laadultaan hyvä pohjaosaa lukuun 

ottamatta. Tuotantoon soveltuvaksi on seuraavassa 

arvioitu suon yli 1,5 metrin syvyinen alue. 






3613000 

3614000 

3615000 

7005000 

7004000 

7005000 

0 1 km 


7004000 

3613000 

Kuva 36. Metsäsuon tutkimuslinjasto. 

3614000 

3615000 

67


Jukka Leino 

104. Mertalanalussuo 

Mertalanalussuo (kl. 4313 07, x=6992,3, y=3633,1, 


kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa tiehen ja Sara-ahonsuohon, 

muualla moreenimäkiin. Pohjoisosaa 

on raivattu pelloksi. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen 

hyvät. Suolla on 92 tutkimuspistettä ja 75 



15,4/10 ha (kuva 37). 


m, ja se viettää luoteeseen. Länsireunalla on ojituksen 

ympäröimä pieni luonnontilainen alue. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suo kuuluu Tuopanjoen 

alaosan alueeseen (4.861). 

Mertalanalussuon kokonaispinta-ala on 108 ha, 



aluetta. 


metriä. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji 

on moreeni (89 %). Liejukerrostumia ei tavattu. 

Mertalanalussuon suotyypeistä on rämeellä 38 %, 

turvekankaalla 32 %, avosuolla 11 %, korvessa 10 % 

ja pellolla 9 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas 

(16 %), isovarpurämeen muuttuma 

(9 %) ja ruohoturvekangas (8 %). 

Mertalanalussuon turpeista on saravaltaisia 81 % 


on: rahkasaraturve (SC) 81% ja sararahkaturve 





Turvekerrostuman pääosan muodostaa heikosti 

maatunut rahkasaraturve. 







Suosta otetuissa näytesarjoissa turvekerrostuman 

kuiva-aineen määrä on keskiarvona keskimääräistä 

alhaisempi (90 kg/suo-m 3 ). Tuhkapitoisuus on pohjoisosan 

pellolla korkea ja suon pohjoisosassa yleisesti 

keskimääräistä korkeampi (ka. 6,7 %). Rikkipitoisuus 

käyttäytyy samoin kuin tuhkapitoisuus (ka. 

0,51 %). Lämpöarvo on tasaisesti hieman keskimääräistä 

alhaisempi (ka. 20,6 MJ/kg). 

Turvetuotantoa ajatellen suo on melko yhtenäisen 

muotoinen ja turve laadultaan kohtalaista. Pohjoisosan 

suopelloilta tuotanto olisi helposti käynnistettävissä, 

tosin siellä turpeen laatu ei ole hyvä. Heikosti 

maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohut, eikä 

siitä ole saatavissa hyvälaatuista ympäristöturvetta. 

Tuotantoon soveltuvaksi on seuraavassa arvioitu 

suon yhtenäisimmät yli 1,5 metrin syvyiset alueet. 






68



3632000 

3633000 

3634000 

6992000 

6992000 

6993000 

6993000 

0 1 km 


3632000 

3633000 

3634000 

Kuva 37. Mertalanalussuon tutkimuslinjasto. 

69


Jukka Leino 

105. Suurisuo W 

Suurisuo W (kl. 4313 03, x=7008,3, y=3614,3, atknro 


etelään. Suo rajoittuu jyrkkärinteisiin, luode-kaakko 

suuntaisiin kallio- ja moreenimäkiin. Kulkuyhteydet 

ovat metsäautoteitä myöten hyvät. Suolla on 34 tutkimuspistettä 

ja 37 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä 




m, ja se viettää loivasti kaakkoon. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suo kuuluu Rauanjärven valuma-alueeseen 

(4.833). 

Suurisuo W:n kokonaispinta-ala on 38 ha, mistä 





pohjamaalajit ovat moreeni (89 %) ja savi (9 %). Syvimmissä 

painanteissa on paikoin turpeen alla ohut 

liejukerros. 

Suurisuo W:n suotyypeistä on rämeellä 58 %, turvekankaalla 

27 %, korvessa 13 % ja avosuolla 2 %. 

Yleisimmät suotyypit ovat isovarpurämeen muuttuma 

(26 %), tupasvillarämeen muuttuma (11 %) ja 

korpirämeen muuttuma (11 %). 

Suurisuo W:n turpeista on saravaltaisia 75 % ja 






Suon turvekerrostuma on saravaltainen ja siinä on 

paljon puunjäännöksiä mukana. Turve on yleensä 

kohtalaisesti ja hyvin maatunutta, pohjoisosassa vähän 

heikommin maatunutta. 




Liekoja on erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella 



Suolta on otettu kolme näytesarjaa. Suon keskiosassa 

turpeen tuhkapitoisuus on korkea, mikä johtuu 

pisteen vieressä olevasta vanhasta luonnonpurosta. 

Muualla tuhkapitoisuus on keskimääräinen (keskiarvo 

7,1 %). Pohjoisosassa turpeen kuiva-aineen 

määrä on alhainen (ka. 75 kg/suo-m 3 ). Lämpöarvo 

on vaihteleva: pohjoisosassa melko alhainen, muualla 

korkea (ka. 20,7 MJ/kg). Rikkipitoisuus on keskiosan 

puron läheisyydessä korkea, muualla keskimääräinen 

tai alhainen (ka. 0,35 %). 

Suon yli 1,5 metrin syvyiset alueet soveltuvat 

energiaturpeen tuotantoon. Haittana on alueen rikkonaisuus, 

keskiosan puron aiheuttama korkea tuhkapitoisuus 

ja pohjoisosan heikompi turpeen laatu. 






70



3613000 

3614000 

3615000 

7008000 

7008000 

0 1 km 


3613000 

3614000 

3615000 

Kuva 38. Suurisuo W:n tutkimuslinjasto. 

71


Jukka Leino 

106. Pahkalansuo 

Pahkalansuo (kl. 4313 06, x=7009,6, y=3621,4, atknro 


kaakkoon. Saarekkeinen ja lahdekkeinen suo rajoittuu 

lännessä moreenikumpareisiin; idässä ja etelässä 

jyrkkärinteisiin kalliomäkiin. Suon keskiosassa ovat 

Pahkalampi, Pieni Pahkalampi ja Kaunislampi. Pohjoisosaa 

on raivattu pelloksi. Eteläosassa on metsittynyt 

pelto. Kulkuyhteydet ovat metsäautoteitä myöten 

kohtalaisen hyvät. Suolla on 58 tutkimuspistettä 



14,8/10 ha (kuva 39). 


m, ja se viettää luoteeseen. Kokonaan ojitetun suon 

kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät luoteeseen, 

Härkinpuroon. Pahkalansuo kuuluu Huutojoen-Härkinpuron 


Pahkalansuon kokonaispinta-ala on 78 ha, mistä 





pohjamaalajit ovat savi (71 %), hiekka (15 %) ja moreeni 

(13 %). Suon keski- ja pohjoisosassa turvekerrostuman 

alla on paksu liejukerros. 

Pahkalansuon suotyypeistä on rämeellä 47 %, 

turvekankaalla 42 %, korvessa 8 %, pellolla 2 %, 

avosuolla 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoturvekangas 

(16 %) ja tupasvillarämeen muuttuma 

(16 %). Keskiosassa on kaksi pienialaista avosuoaluetta. 

Pahkalansuon turpeista on saravaltaisia 81 % ja 






Turvekerrostuman kerrosjärjestyksessä on turvelajien 

ja maatuneisuuden vaihtelevuutta. Yleispiirteisesti 

saravaltaiset turpeet vallitsevat ja eri lisätekijöitä 

on runsaasti. Keskiosan turpeet ovat heikommin 

maatuneet kuin muiden alueiden turpeet. 







Suon etelä-, keski- ja pohjoisosasta on otettu 

näytesarjat laboratoriotutkimuksia varten. Niissä 

turpeen tuhkapitoisuus on keskimääräinen, paitsi 

aivan pohjaosassa korkea (keskiarvo 5,0 %). Rikkipitoisuus 

on alhainen (ka. 0,33 %). Lämpöarvo on 

keskimääräinen ja paikoin alhainen (ka 20,5 MJ/kg). 

Suon keskiosassa kuiva-aineen määrä on pintaosassa 

korkea, mutta syvemmällä alhainen (ka. 83 kg/ 

suo-m 3 ). 

Pahkalansuon yli 1,5 metrin syvyiset yhtenäisemmät 

alueet soveltuvat energiaturpeen tuotantoon. 

Haittatekijöitä ovat suon rikkonainen muoto, lampien 

esiintyminen ja vaihtelevan laatuinen turvekerros. 

Toisaalta eteläosan entiseltä pellolta tuotanto olisi 

helposti käynnistettävissä. Huonolaatuista ympäristöturvetta 

on paikoin suon pintakerroksessa, mutta 

määrä on vähäinen. 





reunaosistaan parhaiten metsänkasvatukseen 

ja syvimpien painanteiden kohdalla uudelleen soistamiseen. 

72



3620000 

3621000 

3622000 

7009000 

7009000 

7010000 

7010000 

0 1 km 


3620000 

3621000 

3622000 

Kuva 39. Pahkalansuon tutkimuslinjasto. 

73


Jukka Leino 

107. Heposuo 

Heposuo (kl. 4313 08, x=7000,7, y=3631,9, atknro 


Voimakkaasti luode-kaakko suuntautunut ja 

lahdekkeinen suo rajoittuu moreeniselänteisiin. Keskiosaa 

on raivattu pelloksi. Eteläosa on rajattu Ukonlampeen. 

Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 47 





m. Pinta viettää pohjoiseen ja kaakkoon; vedenjakaja 

on suon keskikohdalla. Luoteisosassa on pieni 

ojittamaton alue. Kuivatusmahdollisuudet ovat pohjois- 

ja keskiosassa hyvät, eteläosassa huonot Ukonlammesta 

johtuen. Suo kuuluu luoteisosastaan Tuopanjärven 

(4.862) ja muualta Peukalojoen valumaalueeseen 

(4.863). 

Heposuon kokonaispinta-ala on 65 ha, mistä on 




Yleisin pohjamaalaji on moreeni (92 %). Liejukerrostumia 

on eteläosassa, Ukonlammen läheisyydessä. 

Heposuon suotyypeistä on turvekankaalla 40 %, 

rämeellä 34 %, avosuolla 19 %, pellolla 5 %, korvessa 

2 %. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkorsineva 

(12 %) ja ruohoturvekangas (12 %). 

Puusto on vaihtelevan kokoista ja tiheyksistä sekametsää. 

Heposuon turpeista on saravaltaisia 62 % ja rahkavaltaisia 







Suon pohjoisosan turvekerrostuman pinnassa on 

heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta paikoin 

noin puolen metrin vahvuinen kerros. Turvekerrostuman 

pääosan muodostaa heikosti ja kohtalaisesti 

maatunut saravaltainen turve. Suon keskiosassa turvekerros 

on ohut. Eteläosassa vallitsee heikosti ja 

kohtalaisesti maatunut saravaltainen turve. 







Heposuolta on otettu kolme näytesarjaa. Kuiva-aineen 

määrä on pohjoisosassa alhainen, keskiarvo 65 

kg/suo-m 3 . Tuhkapitoisuus on eteläosassa korkea, 

muualla alhainen (keskiarvo 5,1 %). Rikkipitoisuus 

on alhainen, keskiarvo 0,39 %. Lämpöarvo on keskimääräinen 

(ka. 20,8 MJ/kg). 

Suon luoteisosan yli 1,5 metrin syvyinen alue soveltuu 

turvetuotantoon. Pintakerroksesta on saatavissa 

laadultaan kohtalaista ympäristöturvetta (0,03 

milj. suo-m 3 ) ja sen alta kohtalaista energiaturvetta. 

Suon keskiosan turvekerros on liian ohut ja eteläosassa 

on haittana huomattavat kuivatusvaikeudet 

Ukonlammen takia. 






74



3631000 

3632000 

3633000 

3634000 

7000000 

7000000 

7001000 

7001000 

0 1 km 


3631000 

3632000 

3633000 

36340006999000 

Kuva 40. Heposuon tutkimuslinjasto. 

75


Jukka Leino 

108. Kopralamminsuo 

Kopralamminsuo (kl. 4313 08, x=6993,9, y=3636,1, 


kaakkoon. Saarekkeinen ja lahdekkeinen suo rajoittuu 

moreenikumpareisiin ja eteläpäästä Kopralampeen. 

Pohjoisosaa on raivattu pelloksi. Kulkuyhteydet 

ovat hyvät. Suolla on 77 tutkimuspistettä ja 71 



15,5/10 ha (kuva 41). 


m, ja se viettää pohjoiseen. Kopralammin laskuoja 

Koprapuro kulkee suon halki. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suo kuuluu Tuopanjärven valumaalueeseen 

(4.862). 

Kopralamminsuon kokonaispinta-ala on 95 ha, 



aluetta. 


metriä. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit 

ovat moreeni (71 %) ja hiekka (29 %). 

Paikoin syvimmissä painanteissa esiintyy ohuita liejukerroksia 

turvekerroksen alapuolella. 

Kopralamminsuon suotyypeistä on turvekankaalla 

37 %, rämeellä 32 %, avosuolla 13 %, korvessa 

11 % ja pellolla 7 %. Yleisimmät suotyypit ovat karhunsammalmuuttuma 

(11 %) ja puolukkaturvekangas 

(10 %). 

Kopralamminsuon turpeista on saravaltaisia 52 % 







Suon eteläosassa ja keskiosan peltojen alueella 

turvekerrostuma on saravaltaista ja pääosin heikosti 

maatunutta. Pohjoispäässä ja länsiosassa turve 

on rahkavaltaista ja pinnasta heikosti maatunutta ja 

pohjaosassa hyvin maatunutta. 







Kopralamminsuolta on otettu neljä näytesarjaa. 

Niissä tuhkapitoisuus on alhainen (keskiarvo 3,1 %), 

samoin rikkipitoisuus (ka. 0,27 %). Keskiosasta otetussa 

näytesarjassa kuiva-aineen määrä on vaihteleva 

ja keskiarvona alhainen: 80 kg/suo-m 3 . Lämpöarvo 

on keskimääräinen (ka. 21,1 MJ/kg). 

Kopralamminsuon keski- ja länsiosan pintakerroksesta 

on saatavissa laadultaan kohtalaista ympäristöturvetta 

noin 0,13 milj. suo-m 3 . Sen alapuolelta 

ja suon muusta osasta on saatavissa laadultaan 

melko hyvää energiaturvetta. Laskusuhteista johtuen 

Kopralampi ei juurikaan vaikeuttaisi tuotantoa, joka 

olisi varsinkin keskiosan pelloilta helposti käynnistettävissä. 






76



3635000 

3636000 

3637000 

6993000 

6994000 

6994000 

6995000 

6995000 

0 1 km 


6993000 

3635000 

3636000 

3637000 

Kuva 41. Kopralamminsuon tutkimuslinjasto. 

77


Jukka Leino 

109. Käytävänsuo 

Käytävänsuo (kl. 4313 08, x=6993,5, y=3634,7, atknro 


kaakkoon. Keskiosastaan saarekkeinen suo rajoittuu 

loivapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet 

ovat eteläosaan hyvät, muualle huonot. Suolla on 58 





m. Etelä- ja keskiosassa pinta on tasainen, pohjoisosa 

viettää pohjoiseen. Kuivatusmahdollisuudet ovat 

hyvät. Suo kuuluu Tuopanjoen alaosan valuma-alueeseen 

(4.861). 

Käytävänsuon kokonaispinta-ala on 69 ha, mistä 

on 19 ha yli metrin syvyistä aluetta, 9 ha yli 1,5 metrin 



metriä. Suon pohja on hyvin epätasainen. Yleisimmät 

pohjamaalajit ovat moreeni (64 %) ja hiekka 

(36 %). Paikoin on ohuita liejukerrostumia. 

Käytävänsuon suotyypeistä on turvekankaalla 

51 %, rämeellä 48 % ja korvessa 1 %. Yleisimmät 

suotyypit ovat isovarpurämeen muuttuma (34 %) ja 

puolukkaturvekangas (24 %). 

Käytävänsuon turpeista on rahkavaltaisia 74 % ja 

saravaltaisia 26 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: 

sararahkaturve (CS) 60 %, rahkasaraturve (SC) 26 % 





Suon eteläosassa on vähän heikosti maatunutta 

pintakerrosta ja turvekerrostuman pääosan muodostaa 

kohtalaisesti ja hyvin maatunut rahka- ja pohjalla 

saravaltainen turve. Suon keskiosassa heikosti maatunut 

pintakerros on vajaan puolen metrin paksuinen 

ja sen alla turve on kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista 

turvetta. 







Käytävänsuon turvekerrostuman tuhkapitoisuus 

on alhainen (keskiarvo 3,1 %). Rikkipitoisuus on 

pohjaosaa lukuun ottamatta alhainen (ka. 0,52 %). 

Eteläosassa kuiva-aineen määrä on korkea (ka. 121 

kg/suo-m 3 ). Lämpöarvo on melko korkea (ka. 21,8 

MJ/kg). 

Käytävänsuon etelä- ja keskiosan yli 1,5 metrin 

syvyiset alueet soveltuvat energiaturpeen tuotantoon. 

Keskiosan pintakerroksesta on myös saatavissa 

vähäinen määrä heikkolaatuista ympäristöturvetta. 






78



3634000 

3635000 

3636000 

6993000 

6993000 

6994000 

6994000 

0 1 km 


3634000 

3635000 

3636000 

Kuva 42. Käytävänsuon tutkimuslinjasto. 

79


Jukka Leino 

110. Sormulansuo 

Sormulansuo (kl. 4313 08, x=6995,2, y=3632,6, atknro 


kaakkoon. Yhtenäisen muotoinen suo rajoittuu loivapiirteiseen 

moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat 

hyvät; eteläosa rajoittuu maantiehen. Suolla on 35 





m, ja se viettää loivasti länteen. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suo kuuluu Tuopanjoen alaosan 


Sormulansuon kokonaispinta-ala on 43 ha, mistä 



aluetta. 


metriä. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät 

pohjamaalajit ovat hiekka (69 %) ja moreeni (29 %). 

Liejukerrostumia ei havaittu. 

Sormulansuon suotyypeistä on rämeellä 42 %, 

turvekankaalla 32 %, pellolla 13 %, avosuolla 11 % 

ja korvessa 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpurämeen 

muuttuma (19 %) ja puolukkaturvekangas 

(16 %). 

Sormulansuon turpeista on saravaltaisia 68 % ja 






Suon pääosin saravaltainen turvekerrostuma on 

kohtalaisesti maatunut. Heikosti maatunut pintakerros 

on ohut. Puunjäännöksiä esiintyy runsaasti. 







Sormulansuon keskiosasta otetussa näytesarjassa 

turpeen tuhkapitoisuus on melko alhainen (keskiarvo 

3,1 %), samoin rikkipitoisuus (ka. 0,33 %). Kuiva-aineen 

määrä on melko suuri, keskiarvo 115 kg/ 

suo-m 3 . Lämpöarvo on korkea (ka. 22,5 MJ/kg). 

Sormulansuo soveltuu hyvin energiaturpeen tuotantoon. 

Soveltuvaksi alueeksi on arvioitu suon yli 

1,2 metrin syvyinen alue, koska ojitus on voimakkaasti 

kuivattanut turvekerrostumaa. 






3632000 

3633000 

3634000 

6995000 

6995000 

6996000 

6996000 

0 1 km 


3632000 

Kuva 43. Sormulansuon tutkimuslinjasto. 

3633000 

3634000 

80



111. Löytösuo 

Löytösuo (kl. 4313 07, x=6990,3, y=3634,2, atknro 


Saarekkeinen suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenikumpuihin 

ja etelässä suo on rajattu kunnanrajaan. 

Kulkuyhteydet ovat länsireunan lähelle melko 

hyvät, muualle huonot. Suolla on 66 tutkimuspistettä 



14,4/10 ha (kuva 44). 


m, ja se viettää loivasti länteen. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suon valtaosa kuuluu Höytiäisen 

valuma-alueeseen (4.821); aivan eteläosa Suopolinjoen 


Löytösuon kokonaispinta-ala on 97 ha, mistä on 




metriä. Suon pohja on saarekkeisuudesta huolimatta 

melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni 

(92 %). Liejukerrostumia ei havaittu. 

Löytösuon suotyypeistä on rämeellä 42 %, turvekankaalla 

39 %, avosuolla 13 %, korvessa 6 %. Yleisimmät 


ja isovarpurämeen muuttuma (17 %). 

Löytösuon turpeista on saravaltaisia 70 % ja rahkavaltaisia 



21 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä tur- 

peita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 


Turvekerrostuma koostuu pääosaltaan kohtalaisesti 

ja heikosti maatuneesta saravaltaisesta turpeesta. 

Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 

on vain pienellä alueella aivan suon eteläosassa. 


5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen 





Löytösuolta otetuissa näytesarjoissa turpeen tuhkapitoisuus 

on keskimääräinen (keskiarvo 4,9 %). 

Rikkipitoisuus on keskimääräistä korkeampi (ka. 

0,72 %). Kuiva-aineen määrä on korkea (ka. 113 kg/ 

suo-m 3 ). Lämpöarvo on keskimääräistä korkeampi 

(ka. 21,6 MJ/kg). 

Löytösuon turvekerrostuma soveltuu energiaturpeen 

tuotantoon. Ojitus on kuivattanut turvekerrostumaa, 

joten tuotantokelpoiseksi alueeksi on arvioitu 

yhtenäisemmät yli 1,2 metrin syvyiset alueet. Suo 

jatkuu kunnan rajan eteläpuolella. 






3633000 

3634000 

3635000 

6990000 

6991000 

6991000 

0 1 km 

6990000 


3633000 

Kuva 44. Löytösuon tutkimuslinjasto. 

3634000 

3635000 

81


Jukka Leino 

112. Heinä-Tervasuo 

Heinä-Tervasuo (kl. 4313 02, x=7000,7, y=3619,5, 


etelään. Luode-kaakko suuntautunut suo rajoittuu 

samoin suuntautuneisiin moreeniselänteisiin. Pohjoiseen 

suo jatkuu Leväsuona (nro 98.). Suon halki 

kulkee sähkölinja. Kulkuyhteydet ovat metsäautoteitä 

myöten hyvät. Suolla on 49 tutkimuspistettä ja 65 



14,5/10 ha (kuva 45). 


m, ja se viettää pohjoiseen. Keski- ja pohjoisosassa 

on ojittamattomia alueita. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Vedet virtaavat länteen, Aitalahdensuolle 

(nro 113), ja sen poikki edelleen Rauanjärveen. Suo 

kuuluu Rauanjärven valuma-alueeseen (4.833). 

Heinä-Tervasuon kokonaispinta-ala on 78 ha, 



aluetta. 

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. 


ovat moreeni (65 %) ja hiekka (34 %). Liejukerrostumia 

ei havaittu. 

Heinä-Tervasuon suotyypeistä on avosuolla 43 %, 

rämeellä 41 %, turvekankaalla 15 % ja korvessa 1 %. 

Yleisimmät suotyypit ovat isovarpurämeen muuttuma 

(15 %) ja lyhytkorsineva (12 %). Puusto on vaihtelevan 

kokoista ja tiheyksistä. 

Heinä-Tervasuon turpeista on saravaltaisia 78 % 


on: rahkasaraturve (SC) 78 %, rahkaturve (S) 11 

% ja sararahkaturve (CS) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä 




Suon syvemmillä osilla on noin puolen metrin 

pintakerros heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. 

Sen alapuolella olevassa saravaltaisessa turpeessa 

maatuneisuus kasvaa tasaisesti pohjaa kohden. 







Suolta otetuissa näytesarjoissa turpeen tuhkapitoisuus 

on alhainen (keskiarvo 2,7 %), samoin rikkipitoisuus 

(ka. 0,24 %). Suon keskiosassa kuiva-aineen 

määrä on alhainen (ka. 84 kg/suo-m 3 ). Turpeen 

lämpöarvo on melko korkea (ka. 21,6 MJ/kg). 

Heinä-Tervasuon yli 1,5 metrin syvyiset alueet 

soveltuvat ympäristö- ja energiaturpeen tuotantoon. 

Ympäristöturvetta on noin 0,05 milj. suo-m 3 . Tuotantokelpoinen 

alue on noin 39 ha ja sen sisältämä 

energiaturvemäärä on noin 0,79 milj. suo-m 3 . Suon 




82



3619000 

3620000 

3621000 

7000000 

7000000 

7001000 

7001000 

0 1 km 


3619000 

3620000 

3621000 

Kuva 45. Heinä-Tervasuon tutkimuslinjasto. 

83


Jukka Leino 

113. Aitalahdensuo 

Aitalahdensuo (kl. 4313 02, x=7000,8, y=3618,9, 


etelään. Pitkänomainen ja saarekkeinen suo 

rajoittuu länsireunastaan monin paikoin Rauanjärveen, 

muualla luode-kaakko suuntaisiin moreeniselänteisiin. 

Kulkuyhteydet ovat metsäautoteitä myöten 

kohtalaisen hyvät. Suolla on 76 tutkimuspistettä 



14,9/10 ha (kuva 46). 


m ja se viettää pohjoispäässä etelään, mutta on muualla 

melko tasainen. Suon keskiosassa on pieni ojittamaton 

alue. Kuivatusmahdollisuudet ovat melko 

huonot, sillä suurimmassa osassa turvekerrostuman 

pohjaosat ovat viereisen Rauanjärven pinnan alapuolella. 

Suo kuuluu Rauanjärven valuma-alueeseen 

(4.833). 

Aitalahdensuon kokonaispinta-ala on 110 ha, mistä 



aluetta. 



ovat moreeni (83 %) ja hiekka (16 %). Suon syvimmässä 

osassa on noin puolen metrin vahvuinen 

liejukerros turvekerroksen alla. 

Aitalahdensuon suotyypeistä on turvekankaalla 

44 %, rämeellä 38 %, avosuolla 9 % ja korvessa 9 %. 

Yleisimmät suotyypit ovat ruohoturvekangas (18 %) 

ja varputurvekangas (13 %). Puusto on keskimääräisen 

tiheää ja pääosaltaan varttunutta kasvatusmetsikköä. 

Aitalahdensuon turpeista on saravaltaisia 59 % 







Heikosti maatunutta pintarahkaa on hyvin vähän. 

Turvekerrostuman pääosan muodostaa vaihtelevasti 

maatunut, yleensä saravaltainen turve. 







Suon keskiosasta otetuissa näytesarjoissa turpeen 

tuhkapitoisuus on paikoin alhainen, mutta varsinkin 

pohjaosassa korkea (keskiarvo 6,5 %). Keskiosassa 

turvekerrostuman kuiva-aineen määrä on varsin alhainen 

(ka. 58 kg/suo-m 3 ). Rikkipitoisuus on pohjaosissa 

korkea (keskiarvo 0,55 %). Lämpöarvo on 

melko alhainen (20,6 MJ/kg). 

Aitalahdensuon turvekerrostuma soveltuu huonosti 

turvetuotantoon. Suo on lähellä Rauanjärveä ja 

sen turvekerrostumaa ei saada käyttöön ilman pumppukuivausta. 

Lisäksi turvekerrostumasta ei ole saatavissa 

juuri lainkaan ympäristöturvetta ja energiaturpeena 

sen laatu on huono. Näistä syistä suo ei ole 

mukana kuntakohtaisissa turvetuotantoon soveltuvissa 

alueissa. 

84



3618000 

3619000 

3620000 

7000000 

7000000 

7001000 

7001000 

7002000 

7002000 

0 1 km 


3618000 

3619000 

3620000 

Kuva 46. Aitalahdensuon tutkimuslinjasto. 

85


Jukka Leino 

114. Välisuo 

Välisuo (kl. 4313 02, x=6997,3, y=3612,7, atknro 


Pitkänomainen ja lahdekkeinen suo rajoittuu 

loivapiirteiseen moreenimaastoon. Keski- ja pohjoisosassa 

on peltoa, joista osa on istutettu mustakuuselle. 

Kulkuyhteydet ovat varsin hyvät. Suolla on 





m, ja se viettää melko voimakkaasti etelään. Kuivatusmahdollisuudet 

ovat hyvät. Suo kuuluu Aisusjoen 


Välisuon kokonaispinta-ala on 62 ha, mistä on 




Suon pohja on epätasainen. Itäisin lahdeke on matala, 

keskiosan pelloilla on vajaan metrin turvekerros 

ja läntisin kapea lahdeke on melko syvä. Yleisin 

pohjamaalaji on moreeni (95 %). Liejukerrostumia 

ei havaittu. 

Välisuon suotyypeistä on turvekankaalla 58 %, 

korvessa 30 %, pellolla 7 % ja rämeellä 5 %. Yleisimmät 


ja kytöheitto (12 %). 

Välisuon turpeista on saravaltaisia 84 % ja rahkavaltaisia 






Suon länsiosan syvemmällä alueella pintakerros 

on heikosti maatunutta ja rahkavaltaista turvetta. 

Muualla pintarahkaa ei tavata. Turvekerrostuman 

pääosan muodostaa heikosti ja kohtalaisesti maatunut 

saravaltainen turve. 







Suon eteläosasta, läheltä entisiä peltoja, otetussa 

näytesarjassa turpeen tuhkapitoisuus on melko korkea 

(keskiarvo 5,2 %), samoin rikkipitoisuus (ka. 

0,65 %). Kuiva-aineen määrityksiä ei tehty, mutta 

vesipitoisuus on alhainen. Lämpöarvo on kohtalaisen 

korkea (ka. 21,7 MJ/kg). 

Turvetuotannon kannalta Välisuo on vaihteleva. 

Länsiosan kapeassa lahdekkeessa on vähäinen määrä 

ympäristöturpeeksi sopivaa pintarahkaa ja sen alla 

energiaturpeeksi kelvollista saravaltaista turvetta. 

Keskiosan pelloilta olisi tuotanto helposti käynnistettävissä, 

mutta turvekerros on yleensä alle metrin 

paksuinen. Eteläosan entisen pellon alue ja sen ympäristö 

soveltuu energiaturpeen tuotantoon. 






86



3612000 

3613000 

3614000 

6997000 

6997000 

6998000 

6998000 

0 1 km 


3612000 

3613000 

3614000 

Kuva 47. Välisuon tutkimuslinjasto. 

87


Jukka Leino 

115. Parvialansuo 

Parvialansuo (kl. 4313 05, x=7000,5, y=3631,3, atknro 


kaakkoon. Varsin saarekkeinen ja lahdekkeinen suo 

rajoittuu jyrkkärinteisiin moreenikumpuihin, jotka 

ovat monin paikoin kallioisia. Lounaisosa rajoittuu 

harjumaastoon. Kulkuyhteydet ovat keski- ja eteläosaan 

hyvät, muualle huonot. Suolla on 89 tutkimuspistettä 





m, ja se viettää pohjois-eteläsuuntaan. Vedenjakaja 

on suon keskikohdalla. Suon keskiosassa on osittain 

luonnontilaista aluetta. Pohjoisosaa on raivattu pelloksi. 

Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät. 

Suo kuuluu Huutojoen-Härkinpuron valumaalueeseen 

(4.414). 

Parvialansuon kokonaispinta-ala on 90 ha, mistä 



aluetta. 


Suon pohja on hyvin epätasainen. Yleisin pohjamaalaji 

on moreeni (89 %). Keski- ja pohjoisosan turvekerroksen 

alla on 0,5–1,0 metrin paksuinen liejukerros. 

Parvialansuon suotyypeistä on rämeellä 40 %, turvekankaalla 

37 %, avosuolla 16 %, korvessa 4 % ja 

pellolla 3 %. Yleisimmät suotyypit ovat kytöheitto 

(21 %), varsinaisen sararämeen muuttuma (15 %) ja 

varsinainen sararäme (11 %). 

Parvialansuon turpeista on saravaltaisia 82 % ja 






Suon pohjoisosassa turvekerrostuma koostuu heikosti 

ja kohtalaisesti maatuneesta saravaltaisesta turpeesta. 

Heikosti maatunutta pintarahkaa ei ole. Suon 

keskiosan turvekerrostumassa on vaihtelevasti saraja 

rahkavaltaista turvetta, yleensä kohtalaisesti maatuneena. 

Eteläosassa turve on pääosalta saravaltaista 

ja kohtalaisesti ja hyvin maatunutta. 







Suon pohjoisosasta otetuissa näytesarjoissa turpeen 

tuhkapitoisuus on melko korkea, osittain pelloista 

johtuen. Eteläosassa tuhkapitoisuus on alhainen. 

Koko aineiston keskiarvo on 5,4 %. Rikkipitoisuus 

käyttäytyy samoin kuin tuhkapitoisuus ja koko 

aineiston keskiarvo on 0,52 %. 

Kuiva-aineen määrä on vaihteleva, keskiarvona 

keskimääräinen: 89 kg/suo-m 3 . Lämpöarvo on eteläosassa 

korkeampi kuin pohjoisosassa. Koko aineiston 

keskiarvo on 20,7 MJ/kg. 

Parvialansuon pohjoisosa soveltuu välttävästi 

energiaturpeen tuotantoon. Kaksi pientä umpeenkasvavaa 

lampea haittaavat tuotantokenttien muodostamista. 

Toisaalta peltoalueelta tuotanto olisi helposti 

käynnistettävissä. Suon keskiosassa haittana ovat 

mineraalimaan saarekkeet ja pieni lampi, jolloin 

tuotantokelpoiset alueet jäävät erillisiksi ja pieniksi. 

Eteläosan tuotantokelpoiset alueet muodostuvat kapeista 

painanteista. 

Tuotantokelpoinen alue on yhteensä noin 37 ha ja 

sen sisältämä turvemäärä on noin 0,66 milj. suo-m 3 . 



parhaiten metsänkasvatukseen ja uudelleen 

soistamiseen tai riistapelloksi. 

88



7002000 

3630000 

3631000 

3632000 

3633000 

7000000 

7000000 

7001000 

7001000 

7002000 

0 1 km 


6999000 

3630000 

3631000 

3632000 

3633000 

Kuva 48. Parvialansuon tutkimuslinjasto. 

89


Jukka Leino 

116. Parvialanniityt 

Parvialanniityt (kl. 4313 05, x=7002,0, y=3630,6, 


kaakkoon. Suo rajoittuu lohkareisiin ja jyrkkärinteisiin 

moreenimäkiin. Eteläosassa on Parviaislampi. 

Kulkuyhteydet ovat keskiosaan hyvät, muualle 

huonot. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä. 



ha (kuva 49). 


m, ja se viettää aivan pohjoispäätä lukuun ottamatta 

kaakkoon. Pohjoisosassa on pieni ojittamaton alue. 

Kuivatusmahdollisuudet ovat Parviaslammen lähialuetta 

lukuun ottamatta hyvät. Suo kuuluu Huutojoen-Härkinpuron 


Parvialanniittyjen kokonaispinta-ala on 25 ha, 



aluetta. 



ovat moreeni (68 %) ja hiekka (20 %). Suurimmalla 

osalla on turvekerroksen alla ohut liejukerros. 

Parvialanniityn suotyypeistä on turvekankaalla 

62 %, rämeellä 18 %, avosuolla 18 % ja korvessa 

2 %. Keskiosassa on paljon hylättyä, metsittynyttä 

peltoa. Yleisimmät suotyypit ovat kytöheitto (49 %) 

ja lyhytkorsineva (13 %). 

Parvialanniityn turpeista on saravaltaisia 88 % ja 




on 10 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % 

ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. 

Turvekerrostuman pääosa koostuu heikosti ja 

kohtalaisesti maatuneesta rahkasaraturpeesta. Pohjoisosassa 

on pieni määrä heikosti maatunutta pintarahkaa. 







Suolta otetuissa näytesarjoissa turpeen tuhkapitoisuus 

on melko korkea, keskiarvo on 6,6 %, kun 

toisen pisteen alimmat näytteet jätetään huomioimatta. 

Myös rikkipitoisuus on korkea (ka. 0,93 %). 

Kuiva-aineen määrä on alhainen (ka. 81 kg/suo-m 3 ). 

Lämpöarvo on alhainen (ka. 19,7 MJ/kg). 

Parvialanniittyjen yli 1,5 metrin syvyinen alue soveltuu 

välttävästi energiaturpeen tuotantoon, koska 

turpeen laatu ei ole kovin hyvä. Toisaalta entiset 

pellot soveltuisivat muutoin hyvin turvetuotantoon. 

Eteläosan Parviaislampi haittaa kuivatusta jonkin 

verran. 





parhaiten metsänkasvatukseen ja uudelleen 

soistamiseen. 

90



3629000 

3630000 

3631000 

7002000 

7002000 

7003000 

7003000 

0 1 km 


3629000 

3630000 

3631000 

Kuva 49. Parvialanniittyjen tutkimuslinjasto. 

91


Jukka Leino 

TULOSTEN TARKASTELU 

Suot ja niiden turvekerrostumat 

Geologian tutkimuskeskus on tutkinut aiemmin Juuan 

turvevaroja vuosina 1988 (Saarelainen 1988) ja 

1992, 1997, 2000 ja 2001 (Leino 2010). Aiemmat 

tutkimukset käsittävät tiedot 70 suosta ja noin 7100 

ha. Tässä raportissa olevat 46 suota on tutkittu 2002– 

2004 ja ne käsittävät 3744 ha (kuva 1). Juuan alueella 

on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan 

15 810 ha yli 20 ha:n soita. Tästä määrästä on nyt 

tutkittu 69 %. 

Suot sijaitsevat useimmiten luode-kaakko –suuntaisten 

kalliomäkien ja moreeniselänteiden välisissä 

laaksoissa ja ovat usein kapeiden salmien kautta 

yhteydessä toisiinsa. Alueen moreenit ovat pääasiassa 

kalliota ohuena kerroksena peittäviä peitemoreeneita 

sekä pitkänomaisia moreeniselänteitä, drumliineja. 

Soiden turvekerrostumien alla olevista maalajeista 

moreeni onkin selvästi yleisin (74 %). Yli puolessa 

nyt tutkituista soista tavataan turvekerrostuman 

alta paikoin liejukerrostumia, jotka osoittavat pienen 

altaan umpeen kasvun olleen yleinen soiden syntyyn 

vaikuttanut tekijä. Alueen laaja-alaisin soistumistapa 

on ollut metsämaan soistuminen. 

Juuan alueen suot kuuluvat suoaluejaossa pääasiassa 

Pohjanmaan aapasoiden alatyyppiin Suomenselän 

ja Pohjois-Karjalan aapasuot. Alue kuuluu aapaja 

keidassoiden vaihettumisvyöhykkeeseen. Tässä 

raportissa olevat suot on lähes kaikki ojitettu. Tutki- 

muspisteistä 88 % on ojikolla, muuttumalla tai turvekankaalla. 

Luonnontilaisten suotyyppien osuus 

on vain 12 %. Huomattavaa on turvekankaiden suuri 

osuus: 34 %. Suotyypeistä yleisimpiä ovat rämeet 

(43 %). Avosoiden osuus on 11 %, korpien 10 % ja 

suopeltojen 2 %. 

Turvekerrostumien turvelajijakaumassa on saravaltaisten 

turpeiden osuus 66 % ja rahkavaltaisten 

34 %. Ruskosammalvaltaisten turpeiden osuus jää 

alle prosentin, mutta ruskosammalien jäännöksiä 

on usein mukana saravaltaisessa turpeessa varsinkin 

turvekerrostuman pohjaosassa (vrt kuva 3). 

Nyt tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,3 metriä, 

mikä on lähes sama kuin koko Suomen tutkittujen 

soiden keskisyvyys (1,4 metriä) (Virtanen ym. 

2003). Yli kahden metrin keskisyvyys on vain Lakkasuolla 

(nro 71.) (2,35 m) ja Tapulisuolla (nro 96.) 

(2,17 m). Alle metrin keskisyvyys on kahdeksalla 

suolla. Heikosti maatuneen pintakerroksen keskipaksuus 

on vain 0,15 metriä (Liite 1). 

Soiden yhteenlaskettu turvemäärä on 50,0 milj. 

suo-m 3 , mistä heikosti maatuneen pintakerroksen 

osuus on 5,9 milj. suo-m 3 ja paremmin maatuneen 

pohjakerroksen 44,1 milj. suo-m 3 . Tutkitusta suoalasta 

on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 1340 ha, jonka 

kokonaisturvemäärä on noin 32,1 milj. suo-m 3 . Turvekerrostumien 

keskimaatuneisuus on 5,4 (Liite 1). 

Laboratoriomääritysten tulokset 

Soiden turvekerrostumista otettiin yhteensä 1781 

näytettä laboratoriotutkimuksia varten. Kaikkien 

näytteiden tuhkapitoisuuden keskiarvo on 4,3 % ja 

vesipitoisuuden 90,6 %. Likimain joka toisesta näytteestä 

on määritetty kuiva-aineen määrä, turpeen läm- 

pöarvo ja rikkipitoisuus. Kuiva-aineen määrän keskiarvo 

on 91 kg/suo-m 3 . Tehollinen lämpöarvo kuivalle 

turpeelle on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudelle 

laskettuna keskimäärin 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuuden 

keskiarvo on 0,42 % kuivapainosta. 

Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon 

Turvetuotantoon soveltuvat suot, niiden käyttökelpoiset 

turvevarat ja energiasisältö on koottu taulukkoon 

1. Tutkituista 46 suosta energiaturvetuotantoon 

soveltuvia alueita löytyi 42 suolta yhteensä 1206 ha 

ja kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon on kohtuullisen 

hyviä mahdollisuuksia seitsemällä suolla 

yhteensä 297 ha. Osa tutkituista soista soveltuu 

teolliseen turvetuotantoon. Osa turvetuotantoon soveltuvista 

soista on pinta-alaltaan tai turvemäärältään 

niin pieniä, että ne soveltuvat lähinnä kotitarve- 

tai pk-turvetuotantoon. Monissa soissa on turvepohjaisia 

peltoja tai ne rajoittuvat suopeltoihin, joilta 

turvetuotanto olisi kohtuullisen helposti käynnistettävissä. 

Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvat 

turvemäärät ovat yleensä pieniä. Taulukon 1 

laskelmissa niiden pinta-alaksi on arvioitu koko tuotantokelpoinen 

ala. 

Tässä raportissa käsiteltyjen soiden yhteenlaskettu 

käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 22,1 

milj. suo-m 3 . Soiden energiasisältö on (50 %:n käyttökosteudessa) 

vastaavasti noin 10,6 milj. MWh. 

Suokuution keskimääräinen energiasisältö on 0,48 

MWh. 

Kuiviketurpeeksi sopiva turve on vaaleaa, heikos- 

92



ti maatunutta ja rahkavaltaista pintaturvetta. Tämän 

raportin soista kuivike- ja ympäristöturvetuotantoon 

soveltuvia alueita löytyi seitsemältä suolta yhteensä 

297 ha. Vaalean rahkaturpeen käyttökelpoinen kokonaismäärä 

on noin 0,67 milj. suo-m 3 . 

Soidensuojelu 

Tutkitut suot ovat pääsääntöisesti kauttaaltaan tai 

suurimmaksi osaksi ojitettuja. Hieman laajempia 

luonnontilaisia alueita on Tervapuro W:llä (82.), 

Heinäsuolla (86.), Asikanniityillä (101.) ja Parvia- 

Tutkijoina ovat Juuassa 2002-2004 toimineet geologi 

Jukka Leino, kausiapulaiset Satu Putkinen, Leena 

Niska, Heikki Meriluoto ja Matti Laatikainen sekä 

työnjohtaja Reijo Rantapelkonen. Kenttätöiden johtamisesta 

ja laboratorionäytteiden otosta sekä tutkimusaineiston 

käsittelystä on vastannut tutkimuslansuolla 

(115.) ja niissäkin reunaosat ovat useimmiten 

ojitettuja. Näiden soiden luontoarvot on kuitenkin 

selvitettävä ennen mahdollisia turvetuotantosuunnitelmia. 

KIITOKSET 

avustaja Hannu Nenola. Laboratoriomääritykset 

ovat tehneet laborantit Anne Backman ja Arja Salpakari. 

Suokarttojen digitoinnista ja piirrosta ovat 

vastanneet kartanpiirtäjä Ritva Jokisaari ja tutkimusavustaja 

Hannu Nenola. Parhaat kiitokset kaikille raportin 

eri vaiheisiin osallistuneille. 

KIRJALLISUUS 

Ekholm, M. 1993. Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja - sarja A 126. 166 s. 

Energiaturpeen laatuohje 2006. Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien 

määritys. Energiateollisuus r.y., Metsäteollisuus r.y. ja Turveteollisuusliitto r.y. . Nordic Innovation Centre 

2006. Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23 s. 

Hänninen, P., Toivonen, T. & Grundström, A. 1983. Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen 

tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13,4/83/131. 30 s. 

Kauppapuutarhaliitto ry, Turveteollisuusliitto ry ja Viherympäristöliitto ry 2009. Kasvuturpeen ja turvepohjaisten 

kasvualustojen laatuohje. 12 s. 

Korpijaakko, M. 1981. Uusi kaira turvenäytteiden ottoa varten. Suo 32 (1), 7-8. 

KTM, Energiaosasto 1990. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus. 

Työryhmän raportti. 

Lappalainen, E., Stén, C.-G. & Häikiö, J. 1984. Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus. 

Opas n:o 12, 62 s. 

Leino, J. 2010. Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 

411. 67 s. 

Saarelainen, J. 1988. Juuan kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 1. Geologian 

tutkimuskeskus, Maaperäosasto. Turveraportti 216. 242 s. 

Saarelainen, J. ja Luukkanen A. 2002. Juuka. Suomen geologinen kartta 1:20 000, maaperäkartta ja selitys, 

lehti 4314 01. Numeerinen aineisto. Geologian tutkimuskeskus. 

Valtion alueiden käyttötavoitteet 2008. Valtioneuvoston päätös valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden 

tarkistamisesta 13.11.2008. 

Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 17.8.2006/713. 

Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen T. & Jokisaari, R. 2003. Suomen 

turvevarat 2000, Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti 156. 101 s., 7 liitettä. 

Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, M., Kalliokoski, K., Niskala, A-L., & Tukiainen, 

O. 2008. Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Ympäristöopas, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. 

87 s. 

Ympäristönsuojeluasetus 18.2.2000/169. 

93


Jukka Leino 

Taulukko 1. Juuassa vuosina 2002, 2003 ja 2004tutkittujen soiden tuotantokelpoinen pinta-ala, turvemäärä ja energiasisältö. 

Taulukko 1. Juuassa vuosina 2002, 2003 ja 2004tutkittujen soiden tuotantokelpoinen pinta-ala, turvemäärä ja energiasisältö 

Suon Suon nimi Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve Huomautuksia 

nro Tuotantokelp. Tuotantokelp. Energiasisältö Tuotantokelp. Tuotantokelp. 

50 %:n 

pinta-ala turvemäärä kosteudessa pinta-ala turvemäärä 

(ha) milj. suo-m3 milj. MWh (ha) milj. suo-m3 

71. Lakkasuo 15 0.42 0.17 soveltuu hyvin energiaturpeen tuotantoon 

72. Höttösuo 44 0.93 0.43 paksu turvekerros 

73. Kinnulansuo N 26 0.75 0.27 paksu turvekerros 

74. Kytösuo 19 0.28 0.17 hyvälaatuinen turve, mutta rikkonainen suo 

75. Kuoppasuo 10 0.20 0.08 

76. Kokkosuo 57 1.22 0.57 muodoltaan rikkonainen, turvekerrostumassa vaihteluita 

77. Multisuo 43 0.85 0.35 

78. Hanhisuo 37 0.73 0.31 muodoltaan rikkonainen, Hanhilampi keskiosassa 

79. Suuri Vehkasuo 38 0.57 0.25 38 0.09 muodoltaan rikkonainen 

80. Leminkorpi 15 0.25 0.08 

81. Lehmisuo N 23 0.49 0.22 23 0.05 

82. Tervapuro W soveltuu huonosti turvetuotantoon 

83. Sulkupuro 9 0.26 0.12 paksu turvekerros 

84. Havukkavaaransuo 7 0.13 0.07 hyvälaatuinen energiaturve 

85. Kiiessuo soveltuu huonosti turvetuotantoon 

86. Heinäsuo 31 0.73 0.30 keskiosa luonnontilainen 

87. Matarapuronsuo soveltuu huonosti turvetuotantoon 

88. Purolanvaara 11 0.12 0.06 hyvin maatunut turvekerrostuma 

89. Savisuo 13 0.29 0.13 lahdekkeinen, lampi, paksu turvekerros 

90. Teerisuo 52 0.47 0.27 52 0.15 rikkonainen, turpeen laatu hyvä, kaksi luonnontilaista aluetta 

91. Riihisuo 24 0.35 0.23 rikkonainen, turpeen laatu hyvä 

92. Suurisuo 38 0.87 0.47 rikkonainen, lampi, hyvälaatuinen turve, osa luonnontilainen 

93. Everikkisuo 37 0.78 0.35 Everikkilampi, suopeltoja 

94. Haapasuo 30 0.64 0.26 varsin rikkonainen, suopeltoa, vaihteleva turvekerrostuma 

95. Kortepuronsuo 23 0.48 0.22 paksu turvekerros, suopeltoa 

96. Tapulisuo 11 0.33 0.14 

97. Kelosuo 109 1.91 1.05 

98. Leväsuo 101 1.80 0.94 101 0.17 vaihteleva turvekerrostuma 

laaja, hyvää energiaturvetta, suopeltoa ja luonnontilaista 

vierekkäin



99. Hirvisuo 11 0.33 0.15 pieni luonnontilainen alue, hyvät yhteydet, paksu turvekerros 

100. Lepeninsuo 26 0.39 0.18 rikkonainen 

turvekerroksen paksuus ja laatu vaihtelee, osa 

luonnontilaista 

101. Asikanniityt 37 0.58 0.31 

102. Pyöreäsuo 7 0.12 0.07 osaksi suopeltoa 

103. Metsäsuo 10 0.22 0.10 länsiosassa vanha suopelto, paksu turvekerros 

104. Mertalanalussuo 51 0.75 0.34 osaksi suopeltoa 

105. Suurisuo W 14 0,28 0.11 rikkonainen 

106. Pahkalansuo 36 0.83 0.35 rikkonainen, suopeltoa, vaihteleva turvekerros 

107. Heposuo 12 0.20 0.07 12 0.03 luoteisosa 

108. Kopralamminsuo 32 0.30 0.12 32 0.13 rikkonainen, suopeltoja 

109. Käytävänsuo 8 0.12 0.08 hyvälaatuinen turvekerros 

110. Sormulansuo 20 0.25 0.15 hyvälaatuinen turvekerros 

111. Löytösuo 24 0.31 0.19 rikkonainen, kunnanrajalla 

Heinäsuo- 

Tervasuo 39 0.79 0.38 39 0.05 pitkänomaiset alueet 

112. 

113. Aitalahdensuo huono turpeen laatu ja kuivatusvaikeuksia 

114. Välisuo 8 0.12 0.07 vaihteleva turvekerrostuma, suopeltoja 

115. Parvialansuo 37 0.66 0.30 rikkonainen, vaihteleva turvekerrostuma, suopeltoja 

116. Parvialanniityt 11 0.25 0.10 turpeen laatu välttävä, entisiä suopeltoja 

Yhteensä 1206 22.07 10.58 297 0.67


Jukka Leino 

Liite 1. Juuassa vuosina 2002, 2003 ja 2004 tutkittujen soiden pinta-ala, turvekerrostuman paksuus, keskimaatuneisuus ja turvemäärä. 

Liite 1. Juuassa vuosina 2002, 2003 ja 2004 tutkittujen soiden pinta-ala, turvekerrostuman paksuus, keskimaatuneisuus ja turvemäärä. 

Suon Suon nimi Karttalehti Pinta-‐ala Keskipaksuus (m) Keskimaatuneisuus Turvemäärä (milj. suo-‐m³) 

nro (ha) S1-‐3 S4 S5-‐10, C1-‐10 Yht S1-‐4 S5-‐10, C1-‐10 Yht S1-‐3 S4 S5-‐10, C1-‐10 Yht 

71. Lakkasuo 431111 25 0.07 0.15 2.13 2.35 3.0 5.4 5.2 0.016 0.037 0.526 0.580 

72. Höttösuo 431302 89 0.09 0.04 1.61 1.73 2.0 5.3 5.1 0.079 0.035 1.428 1.541 

73. Kinnulansuo N 431302 56 0.05 0.17 1.70 1.92 3.3 5.5 5.3 0.031 0.095 0.958 1.084 

74. Kytösuo 431302 57 0.05 0.02 1.00 1.07 2.5 5.6 5.4 0.027 0.011 0.566 0.604 

75. Kuoppasuo 431302 24 0.03 0.02 1.41 1.46 2.6 5.9 5.8 0.008 0.004 0.342 0.353 

76. Kokkosuo 431302 144 0.03 0.05 1.42 1.50 3.1 5.7 5.5 0.049 0.070 2.044 2.163 

77. Multisuo 431302 124 0.00 0.04 1.25 1.29 3.5 5.7 5.6 0.005 0.045 1.540 1.589 

78. Hanhisuo 431302 129 0.10 0.08 1.24 1.42 2.5 5.1 4.8 0.129 0.100 1.611 1.839 

79. Suuri Vehkasuo 431302 121 0.13 0.13 1.14 1.40 2.4 5.3 4.8 0.158 0.158 1.372 1.687 

80. Leminkorpi 431302 133 0.04 0.05 0.87 0.97 2.4 5.4 5.1 0.057 0.067 1.163 1.287 

81. Lehmisuo N 431302 54 0.16 0.08 1.51 1.76 2.4 5.2 4.8 0.089 0.045 0.824 0.958 

82. Tervapuro W 431302 55 0.12 0.08 1.19 1.38 2.6 5.2 4.8 0.064 0.042 0.657 0.763 

83. Sulkupuro 431303 31 0.05 0.16 1.34 1.55 3.0 5.0 4.8 0.014 0.050 0.415 0.479 

84. Havukkavaaransuo 431303 26 0.09 0.05 1.04 1.18 2.1 5.3 4.9 0.023 0.014 0.272 0.309 

85. Kiiessuo 431303 34 0.10 0.05 0.60 0.75 2.3 5.1 4.5 0.036 0.016 0.208 0.260 

86. Heinäsuo 431302 67 0.01 0.08 1.51 1.60 2.6 5.0 4.9 0.004 0.056 1.017 1.077 

87. Matarapuronsuo 431302 119 0.00 0.00 0.56 0.56 4.0 6.7 6.7 0.000 0.003 0.663 0.666 

88. Purolanvaara 431303 41 0.00 0.01 0.89 0.90 3.0 7.0 7.0 0.000 0.005 0.365 0.370 

89. Savisuo 431303 43 0.00 0.00 1.32 1.32 0.0 6.4 6.4 0.000 0.000 0.573 0.573 

90. Teerisuo 431303 146 0.22 0.15 0.79 1.16 2.7 6.2 5.1 0.328 0.213 1.151 1.692 

91. Riihisuo 431303 82 0.12 0.14 0.95 1.21 3.3 5.4 4.9 0.099 0.116 0.778 0.994 

92. Suurisuo 431112 90 0.00 0.11 1.57 1.68 3.5 7.0 6.8 0.000 0.095 1.411 1.505 

93. Everikkisuo 431112 84 0.05 0.25 1.34 1.65 3.3 6.0 5.5 0.045 0.211 1.123 1.380 

94. Haapasuo 431303 101 0.04 0.27 1.10 1.41 3.6 6.1 5.6 0.037 0.269 1.118 1.423 

95. Kortepuronsuo 431303 58 0.00 0.03 1.42 1.46 3.7 6.2 6.1 0.002 0.020 0.825 0.847



96. Tapulisuo 431303 24 0.02 0.43 1.72 2.17 3.6 6.1 5.6 0.005 0.103 0.416 0.524 

97. Kelosuo 431307 258 0.04 0.10 1.27 1.41 2.9 6.0 5.7 0.102 0.251 3.273 3.627 

98. Leväsuo 431303 209 0.13 0.08 1.42 1.63 2.7 6.3 5.8 0.281 0.171 2.966 3.418 

99. Hirvisuo 431303 27 0.02 0.14 1.64 1.81 3.0 5.1 4.9 0.006 0.038 0.436 0.479 

100. Lepeninsuo 431302 102 0.01 0.07 0.99 1.07 3.6 5.7 5.5 0.011 0.071 1.010 1.093 

101. Asikanniityt 431302 143 0.05 0.12 0.95 1.11 2.8 5.8 5.4 0.068 0.168 1.356 1.592 

102. Pyöreäsuo 431302 42 0.06 0.04 0.77 0.86 3.1 6.8 6.4 0.025 0.016 0.324 0.366 

103. Metsäsuo 431303 45 0.03 0.06 1.18 1.27 3.0 6.7 6.4 0.014 0.026 0.533 0.573 

104. Mertalanalussuo 431307 108 0.06 0.09 1.22 1.37 2.5 4.8 4.5 0.068 0.100 1.321 1.489 

105. Suurisuo W 431303 38 0.03 0.12 1.29 1.44 3.2 6.4 6.1 0.010 0.047 0.494 0.551 

106. Pahkalansuo 431306 78 0.10 0.12 1.73 1.94 2.8 5.9 5.5 0.079 0.091 1.351 1.521 

107. Heposuo 431308 65 0.07 0.14 1.11 1.32 2.8 5.5 5.1 0.048 0.088 0.719 0.854 

108. Kopralamminsuo 431308 95 0.16 0.11 0.96 1.23 2.6 5.1 4.5 0.157 0.105 0.908 1.169 

109. Käytävänsuo 431308 69 0.03 0.12 0.68 0.82 2.2 6.6 5.8 0.019 0.080 0.468 0.566 

110. Sormulansuo 431308 43 0.04 0.07 0.96 1.07 2.3 5.7 5.4 0.015 0.032 0.416 0.463 

111. Löytösuo 431307 97 0.04 0.07 0.83 0.94 2.3 5.7 5.3 0.037 0.069 0.802 0.908 

112. Heinä-‐Tervasuo 431302 78 0.10 0.14 1.31 1.56 2.7 6.1 5.6 0.081 0.109 1.028 1.218 

113. Aitalahdensuo 431302 110 0.02 0.07 0.98 1.08 3.3 6.1 5.9 0.026 0.078 1.082 1.187 

114. Välisuo 431302 62 0.00 0.07 0.70 0.77 2.5 5.3 5.1 0.003 0.042 0.438 0.483 

115. Parvialansuo 431305 90 0.02 0.08 1.46 1.56 2.7 5.3 5.1 0.019 0.071 1.314 1.404 

116. Parvialanniityt 431305 25 0.06 0.09 1.79 1.94 2.6 4.8 4.6 0.014 0.023 0.449 0.486 

Yhteensä/keskiarvo 3744 0.06 0.09 1.18 1.34 2.8 5.8 5.4 2.386 3.555 44.052 49.993


Jukka Leino 

NORDTEST METHOD NT ENVIR 009 Liite 2 (1) 

Taulukko . Laatuluokat palaturpeelle. 

Päätaulukko 

Alkuperä 

Kauppanimike 

Mitat (mm) a 

Muoto 

sylinteri 

D 

D 

Turve 

Palaturve 

Halkaisija (D) / pituus (L) 

P40 

≤ 40 mm ja L ≤ 5 x halkaisija 

P60 


P80 


Velvoittavat 

Opastavat 

L 

L 

kuutio 

P30 L 1 ≤ 30 mm, L 2 ≤ 40 mm L 3 ≤ 200 mm 

L 1 

L 2 

L3 

kaari (lainepalaturve) 

P70 L 1 ≤ 250 mm, L 2 ≤ 70 mm L 3 ≤ 250 mm 

L 3 

Ylisuuret kappaleet (% painosta), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa 

OP0.5 

OP1.0 

≤ 0,5 % 

≤ 1,0 % 

Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm) 

MD300 

MD500 

MD700 

300 mm ja ulottuvuuksien summa 450 mm 



Kosteus (p-% saapumistilassa) 

M30 

M38 

M47 

M55 

20 ≤ M ≤ 30 % 

25 ≤ M ≤ 38 % 

30 ≤ M ≤ 47 % 

40 ≤ M ≤ 55 % 

Tuhka (p-% kuiva-aineesta) 

A2.0 ≤ 2,0 % 

A4.0 ≤ 4,0 % 

A6.0 ≤ 6,0 % 

A8.0 ≤ 8,0 % 

A10.0 ≤ 10 % 

A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava 

Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg (= MWh/t)) b, c 

Q14.0 

Q12.0 

Q10.0 

Q8.0 

≥ 14,0 (≥ 3,9 MWh/t) 

≥ 12,0 (≥ 3,3 MWh/t) 

≥ 10,0 (≥ 2,8 MWh/t) 

≥ 8,0 (≥ 2,2 MWh/t) 

tai energiatiheys saapumistilassa (E) (MWh/irto-m 3 ) 

E1.30 ≥ 1,30 MWh/irto-m 3 

E1.15 ≥ 1,15 MWh/irto-m 3 

E1.00 ≥ 1,00 MWh/irto-m 3 

E0.80 ≥ 0,80 MWh/irto-m 3 

vastaa M30-kosteusarvoa 








Hienoaineksen määrä (p-%, < 20 mm P40–P80-luokissa ja < 5 mm P30-luokassa) tuotannon jälkeen 

F5.0 ≤ 5,0 % 

F10.0 ≤ 10,0 % 

F15.0 ≤ 15,0 % 

F15.0+ > 15,0 %, todellinen arvo ilmoitettava 

Rikki (p-% kuiva-aineesta) 

S0.15 

S0.20 

S0.25 

S0.30 

S0.35 

S0.40 

S0.45 

S0.50 

S0.50+ 

≤ 0,15 % 

≤ 0,20 % 

≤ 0,25 % 

≤ 0,30 % 

≤ 0,35 % 

≤ 0,40 % 

≤ 0,45 % 

≤ 0,50 % 

> 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava 

Typpi (p-% kuiva-aineesta) 

N1.0 

N1.5 

N2.0 

N2.5 

N3.0 

N3.0+ 

≤ 1,0 % 

≤ 1,5 % 

≤ 2,0 % 

≤ 2,5 % 

≤ 3,0 % 

> 3,0 %, todellinen arvo ilmoitettava 

Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m 3 ) 

Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) 

Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), 

muodonmuutoslämpötila (DT) o C 

a 

Lainepalaturpeen piirros esittää tuotantovaihetta. Toimituksessa 

turvepala katkeaa 2–4 osaan. 

Suositeltavaa ilmoittaa, jos palaturvetta myydään tilavuuden mukaan jossain 

seuraavista laatuluokista: (BD280, BD300), enintään BD550. 

Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: 

Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl 0.10+ (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo 

ilmoitettava). 

DT on suositeltavaa ilmoittaa, mikäli lämpötila on



NORDTEST METHOD NT ENVIR 009 

Liite 2 (2) 

Taulukko 

. Laatuluokat jyrsinturpeelle. 

V e l v oitt avat 

Opastavat 

Päätaulukko 

Alkuperä 

Kauppanimike 

Ylisuuret kappaleet a 

Turve 

Jyrsinturve 

Ylisuuret kappaleet (OP), paino (p-%), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa 

OP0.5 ≤ 0,5 % 

OP1.0 ≤ 1,0 % 

Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm) 

MD400 400 mm ja ulottuvuuksien summa 600 mm 



Kosteus (p-% saapumistilassa) (liite E) 

M45 40 ≤ M ≤ 45 % yksittäisessä kuormassa enintään 50 %, vähintään 38 % 




Tuhka (p-% kuiva-aineesta) 

A2.0 ≤ 2,0 % 

A4.0 ≤ 4,0 % 

A6.0 ≤ 6,0 % 

A8.0 ≤ 8,0 % 

A10.0 ≤ 10,0% 

A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava 

Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg b = MWh/t) 

Q10.0 ≥ 10 MJ/kg (≥ 2,8 MWh/t) vastaa M45-kosteusarvoa 




Q5.0- < 5,0 MJ/kg (< 1,4 MWh/t) kosteuspitoisuus ≥ 60 p-% 

tai energiatiheys (E) (MWh/irto-m 3 ) c 

E0.8 ≥ 0,8 MWh/irto-m 3 vastaa M45-kosteusarvoa 




Rikki (p-% kuiva-aineesta) 

S0.15 ≤ 0,15 % 

S0.20 ≤ 0,20 % 

S0.25 ≤ 0,25 % 

S0.30 ≤ 0,30 % 

S0.35 ≤ 0,35 % 

S0.40 ≤ 0,40 % 

S0.45 ≤ 0,45 % 

S0.50 ≤ 0,50 % 

S0.50+ > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava 

Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT) o C 

DT on suositeltavaa ilmoittaa, jos lämpötila on 3,0 %, todellinen arvo ilmoitettava 

Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) 

Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m 3 ) 

a Mittojen numeeriset arvot viittaavat kappaleisiin, jotka läpäisevät 

mainitun kokoisen pyöreäreikäisen seulan (ISO-mitat). Todellisten 

kappaleiden mitat voivat poiketa näistä arvoista, erityisesti pituuden 

osalta. 

Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: 

Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl 0.10+ (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo 

ilmoitettava). 

Suositeltavaa ilmoittaa, mikäli jyrsinturvetta myydään tilavuuden mukaan 

seuraavissa laatuluokissa: vähintään BD200, BD220, BD240, BD 350, enintään 

BD470. 

b Katso myös liite D, jyrsinturpeen laadunvalintakaavio. 

c Tehollista lämpöarvoa suositellaan käytettäväksi mieluummin kuin energiatiheyttä. 

d Tehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus ≥ 18 MJ/kg.

VUOSIEN 1980 – 2012 AIKANA ILMESTYNEET TURVETUTKIMUSRAPORTIT 

1. Erkki Raikamo (1980). Sysmän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 55 s. 

3. Erkki Raikamo (1980). Hollolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 71 s. 

5. Markku Mäkilä (1980). Tutkimus Toholammin soiden käyttökelpoisuudesta ja turpeen eri ominaisuuksien riippuvuuksis ta. 149 s. 

6. Erkki Raikamo (1980). Kärkölän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s. 

7. Erkki Raikamo (1980). Koski HL:n turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s. 

8. Erkki Raikamo (1980). Hartolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 128 s. 

10. Jukka Leino (1980). Rantasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 81 s. 

13. Erkki Raikamo (1980). Asikkalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 63 s. 

14. Erkki Raikamo (1980). Orimattilan ja Artjärven turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 70 s. 

15. Erkki Raikamo (1980). Nastolan ja Lahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 57 s. 

16. Erkki Raikamo (1980). Heinolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 64 s. 

17. Erkki Raikamo (1980). Padasjoen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 76 s. 

20. Eino Lappalainen ja Hannu Pajunen (1980). Lapin turvevarat, yhteenveto vuosina 1962 –1975 

Lapissa tehdyistä turvetutki muksista. 229 s. 

23. Erkki Raikamo (1980). Päijät-Hämeen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 110 s. 

55. Carl-Göran Stén ja Timo Varila (1981). Raportti Punkalaitumen turvevaroista ja niiden käyttömahdollisuuksista. 67 s. 

60. Helmer Tuittila (1981). Laitilan turvevarat. 150 s. 

61. Jukka Leino (1981). Karttulassa tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 59 s. 

62. Jukka Leino (1981). Pielavedellä tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 61 s. 

63. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1981). Pyhäjärven (01.) turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 215 s. 

64. Jukka Häikiö ja Hannu Pajunen (1981). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 58 s. 

91. Helmer Tuittila (1982). Mynämäen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 175 s. 

98. Tapio Toivonen (1982). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osaraportti Pihtiputaan soiden 

turvevarojen koko naisinventoinnista. 73 s. 

99. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Sotkamon kunnassa inventoidut turvevarat ja niiden soveltu 

vuuspolttoturvetuotantoon. 84 s. 

100. Ari Luukkanen (1982). Väliraportti Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevaroista ja niiden käyttökelpoisuudesta. 137 s. 

105. Jukka Häikiö (1982). Tutkimus Kiimingin soista ja turvevaroista. 73 s. 

106. Jukka Leino (1982). Joroisten turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 145 s. 

109. Jukka Leino ja Juha Saarinen (1982). Tuupovaaran turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 283 s. 

110. Carl-Göran Stén, Riitta Korhonen ja Lasse Svahnbäck. Petäjäveden karttalehden (2234) itäosan suot. Väliraportti 

Petäjävedellä, Korpilahdella , Jyväskylän mlk:ssa ja Jämsänkoskella tehdyistä turvetutkimuksista. 119 s. 

113. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Kuhmon kunnassa tutkitut turvevarat ja niiden soveltuvuus 

turvetuotantoon. 141 s. 

114. Erkki Raikamo ja Jouko Kokko (1982). Isojoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 287 s. 

115. Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1982). Kauhajoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. Loppuraportti Kauhajoen 

turvevarojen kokonaisinventoinnista. 311 s. 

116. Timo Varila (1982). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa ll. 116 s. 

118. Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 229 s. 

119. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1983). Luumäen ja lähikuntien eräiden soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 83 s. 

120. Helmer Tuittila (1983). Pöytyän turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 97 s. 

121. Tapio Toivonen (1983). Jaalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s. 

122. Kimmo Virtanen (1983). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 45 s. 

123. Kimmo Virtanen ja Olli Ristaniemi (1983). Kuivaniemellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 169 s. 

124. Jukka Leino (1983). Virtasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 119 s. 

125. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1990). Miehikkälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 

Uusittu ja täydennetty painos. 109 s. 

126. Juha Saarinen (1983). Jäppilän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s. 

127. Ari Luukkanen (1983). Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 196 s. 

128. Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1983). Karijoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 84 s. 

129. Erkki Raikamo, Jouko Kokko ja Riitta Lappalainen (1983). Teuvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 179 s. 

132. Jukka Leino (1983). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 85 s. 

133. Kimmo Virtanen (1983). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. Osaraportti Pihtiputaan soiden 

turvevarojen kokonaisselvityksestä. 94 s.

134. Jouko Kokko (1983). Karttalehdillä 2222 (Seinäjoki) ja 2311 (Lapua) v. 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 111 s. 

135. Jouko Kokko (1983). Ylihärmän suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 35 s. 

136. Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 138 s. 

137. Jukka Häikiö, Hannu Pajunen ja Kimmo Virtanen (1983). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s. 

138. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1983). Jämijärven suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 68 s. 

139. Helmer Tuittila (1983). Yläneen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 144 s. 

140. Ari Luukkanen (1983). Juankosken turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 114 s. 

141. Eino Lappalainen ja Tapio Toivonen (1984). Laskelmat Suomen turvevaroista. 104 s. 

142. Matti Maunu (1983). Tervolassa vuonna 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s. 

143. Jouko Saarelainen (1984). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 254 s. 

144. Matti Maunu (1984). Simossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s. 

145. Jukka Leino (1984). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 107 s. 

146. Olli Ristaniemi (1984). Petäjäveden kunnan länsiosan turvevarat. 108 s. 

147. Olli Ristaniemi ja Carl-Göran Sten (1984). Petäjäveden kunnassa suoritetut turvetutkimukset. 12 s. 

149. Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Ristijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s. 

150. Hannu Pajunen (1984). Yli-Iissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s. 

152. Jukka Leino ja Juha Saarinen (1984). Haukivuorella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 62 s. 

154. Tapio Muurinen ja Anne Nokela (1984). Kittilässä vuosina 1981 – 1983 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden 

tuotantokel poisuus. 441 s. 

156. Pauli Hänninen (1984). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 95 s. 

157. Eino Lappalainen, Pauli Hänninen, Pekka Hänninen, Leevi Koponen, Jukka Leino, Heikki Rainio ja Raimo Sutinen (1984). 

Geofysikaalisten mittausmenetelmien soveltuvuus maaperätutkimuksiin. 36 s. 

158. Tapio Toivonen (1984). Valkealan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 331 s. 

159. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Anjalankosken turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 280 s. 

160. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Elimäen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 53 s. 

161. Markku Mäkilä, Kari Lehmuskoski ja Ale Grundström (1984). Savitaipaleen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 114 s. 


163. Juha Saarinen ja Riitta Lappalainen (1984). Jurvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 171 s. 

164. Hannu Pajunen ja Timo Varila (1984). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 

Osa III. 167 s. 

165. Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 110 s. 

166. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1984). Sievissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 288 s. 

167. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1984). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 169 s. 

168. Ari Luukkanen (1985). Kaavilla 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 66 s. 

169. Jukka Leino (1985). Kuopiossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 95 s. 

170. Eino Lappalainen ja Pauli Hänninen (1985). Maatutkaluotaimen ja suosondin soveltuvuus turvetutkimuksiin. 24 s. 

171. Jouko Saarelainen (1985). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 2. 235 s. 

172. Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 178 s. 

173. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1985). Kankaanpään itäosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 115s. 

174. Pauli Hänninen (1985). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 113 s. 

175. Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 142 s. 

176. Kimmo Virtanen (1985). Pattijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 163 s. 

177. Matti Maunu (1985). Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 234 s. 

178. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1985). Virolahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 90 s. 

179. Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1985). Kristiinan kaupungin suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 203 s. 


181. Riitta Korhonen (1986). Jämsässä ja Jämsänkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 160 s. 

182. Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 135 s. 

183. Jouko Saarelainen (1986). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 208 s. 

184. Jukka Leino ja Jouko Kokko (1986). Lieksan suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa I. 212 s. 

185. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1986). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 179 s. 

186. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1986). Vehkalahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 195 s. 

187. Tapio Muurinen (1986). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa I. 185 s. 

188. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1986). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 207 s. 

189. Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 98 s.

190. Jukka Häikiö (1986). Pulkkilassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 98 s. 

191. Tapio Toivonen (1986). Virtain turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 225 s. 

192. Pauli Hänninen (1986). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 121 s. 

193. Jukka Leino (1987). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 191 s. 

194. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 131 s. 

195. Jouko Saarelainen (1987). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 221 s. 

196. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1987). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 77 s. 

197. Ari Luukkanen (1987). Siilinjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat sekä turpeiden soveltuvuus jätevesilietteen 

käsittelyyn ja polttoturvetuotantoon. 57 s. 

198. Tapio Muurinen (1987). Turvevarojen inventointi Kittilässä vuonna 1984. 71 s. 

199. Tapio Toivonen (1987). Mäntyharjun turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 217 s. 

200. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Kotkan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 99 s. 

201. Tapio Muurinen (1987). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. 73 s. 

202. Pauli Hänninen ja Eino Lappalainen (1987). Maatutkan ja suosondin soveltuvuus turvevarojen määrän ja 

laadun selvittämi seen. 31 s. 

203. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 163 s. 

204. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Pyhtään turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s. 

205. Sirkka Lojander (1987). SPSSX-tilasto-ohjelmiston käyttö turvetutkimuksissa. 51 s. 

206. Hannu Pajunen (1987). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 83 s. 

207. Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1987). Vuolijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 192 s. 

208. Tapio Toivonen (1988). Närpiön turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 275 s. 

209. Jukka Leino (1988). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 259 s. 

210. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 158 s. 

211. Tapio Muurinen (1988). Turvetutkimukset Tervolassa vuonna 1985. 58 s. 

212. Pauli Hänninen (1988). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 136 s. 

213. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Kuusankoskella ja Kouvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s. 

214. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1988). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 51 s. 

215. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1988). Kankaanpään länsiosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 93 s. 

216. Jouko Saarelainen (1988). Juuan kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 242 s. 

217. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Iitin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 102 s. 

218. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Oulaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 239 s. 

219. Jukka Leino ja Pertti Silén (1988). Suonenjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 270 s. 

220. Pekka Hänninen (1988). Atk:n hyväksikäyttö turveinventoinnin ja tutkimuksen apuna. 37 s. 

221. Riitta Korhonen (1988). Keuruulla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 184 s. 

222. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1988). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 168 s. 

223. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s. 

224. Jukka Leino (1989). Jäppilässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 ja yhteenveto. 116 s. 

225. Tapio Toivonen (1989). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 1. 219 s. 

226. Jouko Saarelainen (1989). Ilomantsin kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 1. 177 s. 

227. Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1989). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 324 s. 

228. Timo Suomi (1989). Isokyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 69 s. 

229. Hannu Pajunen (1989). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 137 s. 

230. Tapio Muurinen (1989). Simossa vuosina 1985 – 1986 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 213 s. 

231. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1989). Ylämaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 142 s. 

232. Jukka Leino (1989). Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 112 s. 

233. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 96 s. 

234. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1989). Parkanon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 1. 174 s. 

235. Ari Luukkanen (1989). Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 109 s. 

236. Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (1990). Kihniössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 151 s. 

237. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1990). Limingassa, Lumijoella ja Temmeksellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 148 s. 

238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen (1990). Outokummussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 161 s. 

239. Tapio Muurinen (1990). Simon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 238 s. 

240. Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1990). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 403 s. 

241. Hannu Pajunen (1990). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 141 s. 

242. Tapio Toivonen (1990). Kuortaneen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 212 s.

243. Timo Suomi (1991). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa II. 150 s. 

244. Martti Korpijaakko (1991). Kannonkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 58 s. 

245. Tapio Toivonen (1991). Töysässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 107 s. 

246. Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1991). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 129 s. 

247. Tapio Toivonen (1991). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 196 s. 

248. Jukka Leino (1992). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 38 s. 

249. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Mäntsälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 50 s. 

250. Hannu Pajunen (1992). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 22 s. 

251. Jukka Leino (1992). Pieksämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s. 

252. Pauli Hänninen ja Satu Jokinen (1992). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa X. 20 s. 

253. Tapio Toivonen (1992). Alavudella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s. 

254. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Tuuloksen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 36 s. 

255. Carl-Göran Stén (1992). Valkeakosken suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 38 s. 

256. Riitta Korhonen (1992). Leivonmäellä tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 34 s. 

257. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1992). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 72 s. 

258. Tapio Toivonen (1993). Nurmossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s. 

259. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 23 s. 

260. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1993). Lammin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 58 s. 

261. Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa III. 24 s. 

262. Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Paltamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja 

turpeiden käyttökelpoi suus. 39 s. 

263. Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa IV. 25 s. 

264. Tapio Muurinen (1993). Kuivaniemen soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 95 s. 

265. Riitta Korhonen (1993). Peräseinäjoella tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s. 

266. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Ristijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 2. 33 s. 

267. Tapio Toivonen ja Pertti Silén (1993). Kurikassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s. 

268. Tapio Toivonen (1993). Seinäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s 

269. Hannu Pajunen (1993). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 27 s. 

270. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1993). Karkkilan suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s. 

271. Jukka Häikiö (1993). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XI. 27 s. 

272. Riitta Korhonen (1993). Multialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 25 s. 

273. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Hyrynsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. 55 s. 

274. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1994). Humppilan ja Jokioisten suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 41 s. 

275. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Pyhäsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa II.18 s. 

276. Jukka Häikiö ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XII. 37 s. 

277. Jukka Leino ja Heimo Porkka (1994). Uuraisten kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 22 s. 

278. Tapio Toivonen (1994). Lapualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s. 

279. Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIII, 43 s. 

280. Hannu Pajunen (1994). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 35 s. 

281. Timo Suomi (1994). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa V. 41 s. 

282. Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1994). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 30 s. 

283. Tapio Toivonen (1994). Eurassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 33 s. 

284. Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1994). Tammisaaren suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 1. 32 s. 

285. Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 44 s. 

286. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1995). Kärsämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 88 s. 

287. Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1995). Karvian suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 1. 40 s. 

288. Riitta Korhonen (1995). Lehtimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s. 

289. Tapio Toivonen (1995). Ilmajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 41 s. 

290. Hannu Pajunen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 28 s. 

291. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1995). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 83 s. 

292. Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1995). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIV. 33 s. 

293. Tapio Toivonen (1995). Ylistarossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 36 s. 

294. Martti Korpijaakko (1995). Perhossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 32 s. 

295. Hannu Pajunen (1996). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 28 s. 

296. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1996). Kurussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s.

297. Tapio Toivonen (1996). Isossakyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 22 s. 

298. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1996). Lappi Tl:n suot ja niiden turvevarat. 26 s. 

299. Timo Suomi (1996). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa VI. 40 s. 

300. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1996). Nurmeksessa tutkitut suot, niiden turvevarat ja 

turpeiden käyttökelpoisuus. Osa 1. 35 s. 

301. Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1996). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XV. 29 s. 

302. Riitta Korhonen (1996). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 34 s. 

303. Hannu Pajunen (1997). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 33 s. 

304. Tapio Toivonen (1997). Laihialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 37 s. 

305. Tapio Muurinen (1997). Yli-Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 2. 58 s. 

306. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1997). Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen tutkitut suot sekä 

turpeen käyttökelpoisuus. 61 s. 

307. Martti Korpijaakko (1997). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s. 

308. Tapio Toivonen (1997). Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. 38 s. 

309. Carl-Göran Stén (1997). Huittisten tutkitut suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 41 s. 

310. Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1997). Sotkamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden 

käyttökelpoisuus. Osa II. 48 s. 

311. Hannu Pajunen (1998). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 43 s. 

312. Martti Korpijaakko (1998). Kyyjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s. 

313. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1998). Turvetutkimusten ja johtavuusluotausten käyttömahdollisuudet 

suoalueen ympäristötutkimuksissa: esimerkkinä Lapuan Löyhinkinevan jätevesialue. 25 s. 

314. Carl-Göran Stén (1998). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 1. 46 s. 

315. Jukka Leino ja Heimo Porkka (1998). Kangasniemellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 62 s. 

316. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1998). Sonkajärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 

Osa 3. 85 s. 

317. Heikki Sutinen (1999). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVI. 30 s. 

318. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1999). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 66 s 

319. Tapio Toivonen (1999). Maalahdessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 42 s. 

320. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1999). Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 40 s. 

321. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1999). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 

Osa 2. 73 s. 

322. Martti Korpijaakko (2000). Vetelissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 57 s. 

323. Tapio Muurinen (2000). Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s. 

324. Martti Korpijaakko (2000). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 28 s. 

325. Martti Korpijaakko (2000). Kaustisen kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s. 

326. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (2000). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 

Osa 3. 62 s 

327. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2000). Espoon ja Kauniaisten suot. 59 s. 

328. Hannu Pajunen (2001). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7. 29 s. 

329. Martti Korpijaakko (2001). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 35 s. 

330. Martti Korpijaakko (2001). Kortesjärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s. 

331. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2001). Sallassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. 47 s. 

332. Heikki Sutinen (2001). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVII. 31 s 

333. Ari Luukkanen (2001). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 51 s. 

334. Tapio Toivonen (2001). Porvoossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 29 s. 

335. Martti Korpijaakko ja Pertti Silén (2002). Halsualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s. 

336. Jukka Leino (2002). Mikkelin kunnassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 106 s. 

337. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Hämeenlinnan suot. 34 s. 

338. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Rengon suot ja niiden turvevarat. 53 s. 

339. Tapio Toivonen (2002). Alajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 39 s. 


341. Ari Luukkanen (2002). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 68 s. 

342. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2002). Tutkimus Haukiputaan soista ja turvevarojen käyttökelpoisuudesta. 58 s. 

343. Riitta Korhonen ja Timo Suomi (2003). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 36 s. 

344. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (2003). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 78 s.

345. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo Herranen (2003). Alavieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 47 s. 


347. Tapio Toivonen (2003). Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 40 s. 


349. Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2004). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 45 s. 

350. Riitta-Liisa Kallinen (2004). Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 28 s. 

351. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2004). Kiimingin suot, turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 39 s. 

352. Tapio Toivonen (2004). Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 65 s. 

353. Tapio Toivonen (2004). Pernajassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s. 

354. Ari Luukkanen (2004). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 50 s 

355. Jukka Leino (2004). Tohmajärven kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 58 s. 


357. Timo Suomi ja Riitta Korhonen (2004). Karviassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 42 s. 

358. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2004). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 2. 108 s. 

359. Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (2005). Kokemäen suot ja niiden turvevarat. 44 s. 

360. Jukka Turunen ja Teuvo Herranen (2005). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 67 s. 

361. Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2005). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 31 s. 


363. Tapio Toivonen (2005). Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 64 s. 

364. Tapio Toivonen ja Timo Suomi (2006). Merikarvialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s. 

365. Riitta Liisa Kallinen (2006). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 34 s. 

366. Hannu Pajunen (2006). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niden turvevarat. Osa 10. 39 s. 

367. Jukka Turunen (2006). Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 67 s. 

368. Ari Luukkanen (2006). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 46 s. 

369. Tapio Toivonen (2006). Noormarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s. 

370. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2006). Hämeenkyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 52 s. 

371. Carl-Göran Stén (2006). Ahvenanmaan tutkitut suot. 65 s. 

372. Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski (2006). Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 59 s. 

373. Hannu Pajunen (2007). Oulun turvevarat. Osa 1. 42 s. 

374. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2007). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. 100 s. 

375. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 98 s. 

376. Ari Luukkanen (2007). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 54 s. 

377 . Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2007). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 78 s. 

378. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 80 s. 

379. Kimmo Virtanen ja Timo Hirvasniemi (2007). Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille. 44 s. 

380. Tapio Toivonen ja Samu Valpola (2007). Pomarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 82 s. 

381. Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen (2008). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 102 s. 

382. Riitta-Liisa Kallinen (2008). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 58 s. 

383. Jukka Häikiö (2008). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 108 s. 

384. Ari Luukkanen (2008). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 63 s. 

385. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 106 s. 

386. Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi (2008). Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 

47 s. 

387. Jukka Turunen (2008). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 108 s. 

388. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 80 s. 

389. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku Moisanen ja Riitta Korhonen (2008). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. 

Osa 2. 132 s. 

390. Hannu Pajunen (2008). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 48 s.

www.gtk.fi 

info@gtk.fi 

391. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 115 s. 

392. Hannu Pajunen (2009). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 64 s. 

393. Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto (2009). Siikalatvan turvevarat. Osa 1. 78 s. 

394. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2009). Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 60 s. 

395. Ari Luukkanen (2009). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 82 s. 

396. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 87 s. 

397. Hannu Pajunen (2009). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 70 s. 

398. Teuvo Herranen (2009). Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. 61 s. 

399. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2009). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 125 s. 

400. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2009). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 74 s. 

401. Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2009). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 73 s. 

402. Jukka Räisänen (2009). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 85 s. 

403. Hannu Pajunen (2010). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 64 s. 

404. Heikki Meriluoto ja Ilkka Aro (2010). Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 79 s. 

405. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2010). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1. 127 s. 

406. Ari Luukkanen (2010). Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s. 

407. Teuvo Herranen (2010). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 139 s. 

408. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2010). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 80 s. 

409. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2010). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 141 s. 

410. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2010). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. 81 s. 

411. Jukka Leino (2010). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 74 s. 

412. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2010). Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat. 124 s. 

413. Jukka Räisänen (2010). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3. 100 s. 

414. Matti Laatikainen, Jukka Leino, Jouni Lerssi, Johanna Torppa ja Jukka Turunen (2011). 

Turvetutkimusten menetelmäkehitystarkastelu. 198 s. 

415. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. 

416. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa 2. 57 s. 

417. Teuvo Herranen (2011). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 144 s. 

418. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 106 s. 

419. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2011). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 87 s. 

420. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 137 s. 

421. Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo (2011). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 4. 111 s. 

422. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2011). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 106 s. 

423. Timo Suomi ja Ale Grundström (2011). Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. 83 s. 

424. Ari Luukkanen (2011). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 66 s. 

425. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 89 s. 

426. Jukka Leino (2012). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 105 s. 

Tutustu turvepaikkaan: 

http://www.geo.fi 

Julkaisun myynti: 

Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto 

PL 1237, 70211 Kuopio 

Puh. 020 550 3250 tai 020 550 3255 

Fax 020 550 13 

s-posti: kuolibrary@gtk.fi 

KOPIJYVÄ OY 

Kuopio 2012 

ISBN 978-952-217-190-0 (nid.) 

ISBN 978-952-217-191-7 (PDF) 

ISSN 1235-9440 

9 789522 171900

Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. - Geologian ...

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?