Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. - Geologian ...

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 426, 2012
Jukka Leino
94. Haapasuo
Haapasuo (kl. 4313 03, x=7007,8, y=3611,6, atknro
18237) sijaitsee noin 10 km Juuan keskustasta etelään.
Varsin rikkonainen suo rajoittuu luode-kaakko
suuntaisiin moreenimäkiin, jotka ovat osaksi kallioisia.
Suon keskiosassa on peltoa ja Haapalampi. Kulkuyhteydet
ovat metsäautoteitä myöten hyvät. Suolla
on 76 tutkimuspistettä ja 96 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä
on 7,5/10 ha ja syvyyspisteitä 9,5/10 ha.
Tutkimuspisteitä on yhteensä 17,0/10 ha (kuva 27).
Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 152–174
m, ja se viettää pääosalta luoteeseen. Kuivatusmahdollisuudet
ovat hyvät. Suon pääosa kuuluu Juuanjoen
alaosan valuma-alueeseen (4.451) ja eteläosa
Rauanjärven valuma-alueeseen (4.833).
Haapasuon kokonaispinta-ala on 101 ha, mistä on
56 ha yli metrin syvyistä aluetta, 38 ha yli 1,5 metrin
aluetta ja 25 ha yli kahden metrin syvyistä aluetta.
Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 6,3
metriä. Suon pohja on suurimmalla osalla epätasainen.
Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (65 %)
ja hiekka (22 %). Haapalammen lähellä on turvekerroksen
alla ohuelti liejua.
Haapasuon suotyypeistä on rämeellä 51 %, turvekankaalla
24 %, korvessa 20 %, pellolla 4 % ja avosuolla
1 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeen
muuttuma (26 %) ja varsinaisen korven muuttuma
(16 %).
Haapasuon turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia
14 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on:
sararahkaturve (CS) 82 % ja rahkasaraturve (SC)
14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita
on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpei-
ta 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä.
Suon rikkonaisuudesta johtuen myös turvekerrostuman
paksuus, turvelajijakauma ja maatuneisuus
vaihtelevat melko paljon. Turvelajeissa vallitsevat
eri lisätekijöitä sisältävät, sararahka-valtaiset
turpeet.
Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on
5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen
maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 6,1.
Liekoja on vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoisuus
on 0–1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,6 %
ja 1–2 m:n syvyydessä 1,0 %.
Suon keskiosasta otetuissa näytesarjoissa turvekerrostuman
kuiva-aineen määrä (keskiarvo 79 kg/
suo-m 3 ), tuhkapitoisuus (ka. 2,6 %) ja rikkipitoisuus
(ka. 0,20 %) ovat alhaiset. Lämpöarvo on keskimääräinen
(ka. 20,8 MJ/kg).
Turvetuotantoa ajatellen suo on muodoltaan hyvin
rikkonainen, mutta turvekerros on paksu ja laadultaan
kohtalaisen hyvä. Keskiosan pelloilta tuotanto
olisi helposti käynnistettävissä. Tuotantoon soveltuvaksi
on seuraavassa arvioitu yhtenäisemmät yli 1,5
metrin syvyiset alueet.
Tuotantokelpoinen alue on noin 30 ha ja sen sisältämä
turvemäärä on noin 0,64 milj. suo-m 3 . Suon
pohjalle on oletettu jäävän 50 cm turvetta.
Mahdollisen turvetuotannon jälkeen pääosa suopohjasta
soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen ja
syvimpien painanteiden kohdalla uudelleen soistamiseen.
50