Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. - Geologian ...

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 426, 2012
Jukka Leino
86. Heinäsuo
Heinäsuo (kl. 4313 02 , x=6998,0, y=3615,7, atknro
18217) sijaitsee noin 20 km Juuan keskustasta etelään.
Suo rajoittuu melko loivapiirteiseen moreenimaastoon.
Pohjoispää rajoittuu Aisusjokeen. Kulkuyhteydet
ovat metsäautoteitä myöten hyvät suon eri
puolille. Suolla on 65 tutkimuspistettä ja 63 syvyyspistettä.
Tutkimuspisteitä on 9,7/10 ha ja syvyyspisteitä
9,4/10 ha. Tutkimuspisteitä on yhteensä 19,1/10
ha (kuva 19).
Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 131–141
m, ja se viettää suurimmalta osaltaan etelään. Suon
keskiosa on luonnontilainen. Kuivatusmahdollisuudet
ovat hyvät. Heinäsuo kuuluu Aisusjoen valumaalueeseen
(4.834).
Heinäsuon kokonaispinta-ala on 67 ha, mistä on
39 ha yli metrin syvyistä aluetta, 30 ha yli 1,5 metrin
aluetta ja 22 ha yli kahden metrin syvyistä aluetta.
Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,3
metriä. Suon pohja on tasainen ja viettää loivasti etelään.
Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (77 %)
ja hiekka (16 %). Suon keskiosassa on paikoin ohut
liejukerros turvekerrostuman alla.
Heinäsuon suotyypeistä on rämeellä 40 %, avosuolla
36 %, korvessa 25 % ja turvekankaalla 9 %.
Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva (19 %) ja varsinainen
sararäme (11 %). Suon keskiosa on ojittamatonta
avosuota.
Heinäsuon turpeista on saravaltaisia 90 %, rahkavaltaisia
9 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain
jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 78 %
ja saraturve (C) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä
sisältäviä turpeita on 6 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä
turpeita 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä
2 % kokonaisturvemäärästä.
Heinäsuon keskiosan turvekerrostuman pintaosassa
on lähes maatumatonta sararahka- ja rahkasaraturvetta
vajaan puolen metrin kerros. Tämän alla
on H4-maatunutta rahkasaraturvetta 1–2 metriä paksu
kerros. Turvekerrostuman pohjaosassa saravaltaisen
turpeen maatuneisuus kasvaa ja turpeeseen tulee
lisätekijöitä. Pohjaosassa esiintyy myös pieniä määriä
ruskosammalturvetta.
Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on
4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen
maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 5,0.
Liekoja on erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella
liekoisuus on 0–1 m:n syvyydessä keskimäärin
1,0 % ja 1–2 m:n syvyydessä 1,0 %.
Suon keski- ja eteläosasta otetuissa näytesarjoissa
turpeen tuhkapitoisuus on keskimääräistä korkeampi
ja paikoin korkea (keskiarvo 8,4 %). Lämpöarvo
on kuitenkin kohtalaisen korkea (ka. 21,1 MJ/
kg). Kuiva-aineen määrä on alhainen (ka. 81 kg/suom
3 ) ja rikkipitoisuus on melko alhainen (ka. 0,36 %).
Heinäsuon yli 1,5 metrin syvyiset alueet soveltuvat
kohtalaisen hyvin energiaturpeen tuotantoon.
Hyvälaatuista ympäristöturvetta ei ole saatavissa.
Tuotantokelpoinen alue on noin 31 ha ja sen sisältämä
turvemäärä on noin 0,73 milj. suo-m 3 . Suon pohjalle
on oletettu jäävän 30 cm turvetta.
Mahdollisen turvetuotannon jälkeen suopohja soveltuu
parhaiten metsänkasvatukseen.
Suon keskiosan ojittamattoman alueen luontoarvot
on selvitettävä ennen mahdollista turvetuotantoa.
36