Vilkkaaseen liikenneaikaan Viinikan liikenneympyrän kaikki valaisimet ovat päällä. Kun liikennemäärätyötä myöten vähenevät, käytetään vain pitkäikäisiä spn-valoja. Näin mm-lamppujenvaihtoväli pitenee ja valaistustaso on liikennemäärään nähden aina riittävä.Pystypinnat osaksivalaistuskokonaisuuttaHuolimatta valaistusasetuksen alkulausekkeestaei ”yleisvalaistusta”tarvitse hylätä. Yleisvalaistuseli riittävän tasainen valaistus voidaanajatella nykyisen vertikaalimallinohella myös horisontaalimallina,jossa pystypinnat muodostavatosan yleisvalaistuskokonaisuudesta.Onhan myös tärkeäänähdä vastaantulijan kasvot,minne katu johtaa tai pystyä jopaihailemaan arkkitehtuurin yksityiskohtia.Pimeä aika on mahdollisuusjäsentää kaupunkitilaakeinovalaistuksella.Todellista valaistustarvetta voiverrata kaupunkitilan käyttämiseenpäivänvalossa: kuinka hahmotammeja jäsennämme tilaa,mitkä ovat olennaisia kiintopisteitäja ominaispiirteitä ja kuinkatunnistamme tilahierarkiaa.Voidaan ajatella että yleisvalais-ENERGIANSÄÄS-TÖPOTENTIAALI(elohopeahöyrytekniikanpoistuminen)■ Vuosittain myytävät elohopeahöyrylamput350 000 kpl(katu, tie, kiinteistöt)■ Energiansäästö korvaavillalampputyypeillä 308GWh/vuosi■ Katuvalaistuksen kokonaiskulutusn. 800GWh/vuosi.■ Katuvalaistuksen osaltasäästöpotentiaali on208GWh/vuosi.■ Tievalaistuksen kokonaiskulutus165GWh/vuosi■ Tievalaistuksen osalta säästöpotentiaali14,9 GWh/vuosi■ Kuntasektorin valaistuksenvuotuinen säästöpotentiaalivain teknisellä vaihdolla onarviolta 104 000 000 €riippuen laskentatavastaja sähkön hinnasta –kiinteistöt mukaan lukien154 000 000 €.■ Ohjausjärjestelmät yhdessänykyaikaisten valaistustapojenkanssa vähentävät kulutustaja käyttökustannuksia50–70 %.Lyhenteet: Ehh = elohopeahöyry,Mm = monimetalli,Spn = suurpainenatriumtarkoituksenmukaisempien valaistustapojenkäyttöönotto ja valaistuksenkäyttötarpeen mukainenohjaus, joiden säästöpotentiaalivalaistusratkaisusta riippuenon 70 % julkisen sektorin valaistuksenkulutuksesta.Jos koko julkissektorin valaistusinvestoinninkokonaishinnaksitulee arviolta noin 700 miljoonaaeuroa, niin parhaimmillaanvuotuisen energiansäästön arvo– tekniikan vaihto ja uudet valaistustavathuomioon ottaen –lienee 200–300 miljoonaa euroalaskentatavasta ja sähkön hinnastariippuen. Teoreettinen takaisinmaksuaikaon ratkaisumallistariippuen 3–6 vuotta olettaen,etteivät huolto ja muut ylläpitokustannuksetkasva.MonimuotoisempaanvalaistustapaanNykyisin kuntavalaistus perustuupääsääntöisesti yhteen valaistustapaan,jossa valaisin sijoitetaan8–12 metrin korkeuteen. Yhdenjärjestelmän strategia ei sovellukovin helposti kehittyvään kaupunkitilaan,liikennemuotoihinja arkkitehtoniseen monimuotoisuuteen.Lisäksi se on verrattainkallis hankkia ja käyttää, koskamonissa paikoissa laaja ja epätarkkavalaistus on turhaa.Uudet tekniikat mahdollistavatvalaistuksen tavallista monipuolisemmankäsittelyn. Pimeänajan ilme, arkkitehtuuri, valaistuksendynamiikka ja viihtyisyysovat nousseet osaksi valaistukseenliittyvää perustarvetta.Uusimisen tavoitteena tulisiolla entisestä kehittynyt valaistusratkaisu.Parhaaseen lopputulokseenpäästään uudella järjestelmälläja uusilla valaistustavoilla,jotka johtavat varmaan energiansäästöön,pienempiin ylläpitokustannuksiin,korkealuokkaiseenesteettiseen ilmeeseen sekäpsyykkisesti että fyysisesti turvalliseenympäristöön ja ennenkaikkea kaupunkitilallisesti tarkasteltuunkolmiulotteiseen valaistuskokonaisuuteen.Nykyaikaiset valaistustekniikatmahdollistavat monipuolisenvalaistuskokonaisuuden. Lähtökohtanatoimii valaistusoppienalkujuuret: tila ja ihminen.Olemme tottuneet ajattelemaan,että valaistuksen lähtökohtana onesimerkiksi katu tai julkisivu. Sensijaan pitää perehtyä tilaan, senominaispiirteisiin ja jäsentää valaistuskokonaisuus,joka on helppotunnistaa ja havainnoida.Valaistuksen mittakaavaa voidaanpienentää, kun valaistaanvain oleellista. Niinpä valaisinmääriävoidaan vähentää ja ennenkaikkea yksittäisiä valaisintehojavoidaan pienentää, mikämm. saattaa sallia ledin turvallisenkäytön. Valaistus voidaan järjestelläryhmiin, jolloin erilaisetvalomäärät ja tilanteet käyttäjämäärientai vuorokauden aikojenmukaan ovat mahdollisia.Olennaista on se, että kaupunkikuvanilme paranee ja energiaakäytetään vain tarvittava määrä.Myös huoltoväli pitenee.38 Kuntatekniikka 6/2009
VALAISTUSKankaanpäässä monimetallilampulla tuotettu valaistuson luonnollisen valkoinen ja toistaa hyvin värit. Haasteenaon kuitenkin lyhyt polttoikä. Nyt kiellettyyn ehhlamppuunverrattuna huoltokulut ovat kaksinkertaiset.tus on tasaavaa valoa, jolla kokotila otetaan haltuun. Sen lisäksitila sisältää elementtejä, massoja,jotka on tuotu korostusvalaistuksellaesiin. Kun tila näillä toimillaon hallinnassa ja järjestyksessä,on luotu ikään kuin perustus hyvällevalaistukselle ja yksityiskohtaisemmilletoteutuksille.Valaistustapojen monipuolisemmankäytön perusteemanavoidaan pitää sääntöä ”Ihminenkulkee aina valoa kohti”. Hyvässävalaistuksessa jotakin nostetaanesiin, jotakin häivytetään, jokinjätetään kokonaan valottamatta.Kaikkea ei tarvitse valaista, jos tilaon hallussa. Keinovalolla ei voikorvata päivänvaloa, vaan pimeäntilan ilme ja toiminnallisuuson ajateltava keinovalaistukseenliittyvien mahdollisuuksien jakriteereiden kautta.Tampereen Finlaysonin alueen vaaleista julkisivuista heijastuva valo riittääyleisvalaistukseksi. Erillistä yleisvalaistusta, kuten valaisinpylväitä ei tämäntyyppisessätilassa tarvita. Alueen kiinteistöyhtiö vastaa valaistuksen toteutuksestaja ylläpidosta.Yhden valaistustavanmallitOn myös alueita tai kohteita, joissamonipuolinen valaistustapamalliei esim. tilan ominaispiirteidenjohdosta ole tarkoituksenmukaista.Perinteinen yhdenvalaistustavan malli on edelleenkäyttökelpoinen, joskin EuP-valaistusasetustekee ratkaisut entistähaasteellisemmiksi.Yleisimmistä käytössä olevistalampputyypeistä markkinoillejäävät suurpainenatriumlamppu(tehokkaat mallit) ja monimetallilamppu.Ongelmana on suurpainenatriuminoranssiksi miellettyvalon väri tai oikeammin värittömyys,sillä muut aallonpituudetpuutuvat, jolloin valo toistaavain kellertäviä värejä.Monimetalli sen sijaan on erittäinlaadukas lamppuvärinsä, valotehokkuutensaja värintoistonsapuolesta, mutta ongelmana onlyhyt polttoikä. Muita mahdollisialampputyyppejä ovat induktiolamppu,loistelamppu ja led.Jos kaikki nyt kielletyt valonlähteetkorvattaisiin vain monimetallilla,se johtaisi yli kaksinkertaisiinhuoltokustannuksiin.Jos kaikki valaisimet muutettaisiinsuurpainenatriumiksi, onlopputuloksena oranssi ja mustavalkoinenkaupunki, jossa värientoisto on olematonta.Mikäli kaikki korvattaisiin ledillä,olisi riski melko suuri, sillätekniikka ei vielä ole stabiiliaeikä toistaiseksi valotehokkuusyleisvalaistuskäytössä ole kovinhyvä. Led toimii pienkohteissaja pienessä mittakaavassa, muttajo pelkästään lähtökohdaltaan(yleissäteilijä) sen muokkaaminen12 metriä korkeaan katuvalotolppaanei ole kovin tarkoituksenmukaista.Induktiolamppu soveltuu tiettyihinyleisvalaistuskohteisiin,mutta sillä on vaikea kattaa kokovalaistusverkkoa, ja perustamiskustannuson suuri. Induktiolamppusaattaa soveltua osaksivalaistusverkkoa.Huonoin vaihtoehto olisi ottaakoko nykyinen valaistusverkkokäsittelyyn säilyttäen vanhatvalaistustavat ja korvata ehh-lamputvain jollakin edellisistä tyypeistä.Investointi on suuri, eikämitään uutta saavuteta. Joko valaistuksenlaatu (spn väri ja värintoisto)heikkenee tai käyttökulutnousevat (mm), jolloin kokonaiskustannuksetnousevat entisestään.Mikäli valaistustavat kuitenkinsäilytettäisiin entisenlaisinapitäytyen yhdessä valaistustavassaja vain valaisin vaihdetaan nykyisentilalle, yhtenä vaihtoehtonaon jakaa kaupunkitila hierarkkisestisuurpainenatrium- ja monimetallivalaistukseen.Keskustavalaistaan monimetallilla ja reuna-alueetsuurpainenatriumilla.Lisäksi tiettyjä valaistusalueitatai kohteita valaistaisiin induktiolampulla.Ongelmana on,että käyttökustannukset pysyvätkorkeina, ilme on sama ja saattaasyntyä sosiaalista tai poliittistakädenvääntöä rajanvedosta huonoonja hyvään valaistukseen.Valaistuksen ohjausratkaisevassa roolissaValaistuksen ohjaus käyttötarpeenmukaan on keskeisessäroolissa pohdittaessa uusia valaistustapoja,perustuvathan todellinenenergiankulutus ja huoltovälikäyttötunteihin.Valaistussuunnittelun perusoppikoostuu kolmesta tilanvalottamiseen perustuvasta elementistä:tasoitus- ja taustavalo(yleisvalaistus), korostusvalo(kohdevalaistus) ja erikoisvalaistus(yksityiskohtainen kohdetai erikoisvalaistus, värit, optinenohjaus, opastus jne.).Tasoitusvalo on yleensä heikoinvalaistus, ja sillä tasoitetaankontrastisuhdetta. Korostusvalollatarkoitetaan keskeisten tilaanja näkymään vaikuttavien kohteidenesiintuontia. Näitä elementtejäkeskenään säätämällä saadaanaikaan erilaisia valotilanteita,valotiloja.Kolmeen valaistustapaan perustuvaavalaistusta voidaan säätää,sytyttää ja sammuttaa ryhmissäkäyttötarpeen mukaan,jolloin valaistustilanteet vaihtelevatvuorokaudenaikojen tai liikennemäärienmukaan.Tasoitusvalo voidaan järjestääpitkäikäisellä lampputyypillä. Korostusvalossavarmistetaan värientoistuvuus, ja dekoratiivinen va-Kuntatekniikka 6/200939