Valtionhallinnon kielitutkinnot - Språkexamina i ... - Opetushallitus

Korkeakoulututkintoa edellyttävistä viroista puhuttaessa on pidettävä erillään yhtäältä
virat, joihin käytännössä nimitetään ainoastaan korkeakoulututkinnon suorittaneita
henkilöitä ja toisaalta virat, joihin on säädetty kelpoisuusvaatimukseksi korkeakoulututkinto.
Yleinen väärinkäsitys on, että viroissa, joihin valitaan korkeakoulututkinnon suorittanut
henkilö, on virkanimikkeestä ja tehtävänkuvasta riippumatta aina, suoraan
lain nojalla, suomen ja ruotsin kielen taitoa koskevia kelpoisuusvaatimuksia. Siksi
on tärkeää ymmärtää, että kielitaitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset eivät määräydy
suoritetun korkeakoulututkinnon ja siihen sisältyvien kielikokeiden perusteella, vaan
kyseessä olevan viran koulutusta koskevien kelpoisuusvaatimusten perusteella. Kielitaitolaissa
säädetyt kielitaitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset soveltuvat vain niihin virkoihin,
joihin lailla tai asetuksella on säädetty kelpoisuusvaatimukseksi korkeakoulututkinto
(6 § 1 mom.).
Vaikka siis korkeakoulututkintoon nykyään sisältyykin tietty suomen ja ruotsin
kielen taidon osoittaminen opintojen yhteydessä, eivät kaikki korkeakoulututkinnon
suorittaneet toimi viroissa, joihin nimenomaan on säädetty korkeakoulututkinto kelpoisuusvaatimukseksi.
Jollei korkeakoulututkintoa ole lailla tai asetuksella säädetty
viran kelpoisuusvaatimukseksi, ei virka muodollisesti ole korkeakoulututkintoa edellyttävä
virka eikä siihen suoraan lain nojalla ole kielitaitoa koskevia kelpoisuusvaatimuksiakaan.
Tilanne on oikeudellisesti sama, vaikka eräisiin virkoihin käytännössä
aina nimitetään korkeakoulututkinnon suorittaneita henkilöitä. Tämä onkin käytännössä
sangen yleistä. Näissä viroissa ei siksi edelleenkään – niihin valittujen henkilöiden
tutkinnosta ja sen yhteydessä osoitetusta kielitaidosta huolimatta – ole kielitaitoa
koskevia kelpoisuusvaatimuksia, ja samoihin virkoihin olisi mahdollista nimittää myös
henkilöitä, joilla ei ole korkeakoulututkintoa.
Edellä esitettyä voidaan havainnollistaa esimerkein: lainsäädäntöneuvoksen virkaan
on säädettynä kelpoisuusvaatimuksena ”korkeakoulututkinto”, joka näin ollen voi olla
joko oikeudellinen tutkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto, kun puolestaan
hallitusneuvoksen ja hallitussihteerin virkaan on lain mukaan kelpoisuusvaatimuksena
nimenomaan ”oikeustieteen kandidaatin tutkinto”. Näiden virkojen osalta kielitaitoa
koskevat kelpoisuusvaatimukset ratkeavat suoraan lain nojalla. Sen sijaan useassa
ministeriössä ja keskusvirastossa ylitarkastajan virkanimikkeellä toimivilta henkilöiltä
edellytetään käytännössä korkeakoulututkintoa, vaikkei heille olekaan säädetty koulutusta
koskevaa kelpoisuusvaatimusta. Näin ollen heillä ei myöskään suoraan lain nojalla
ole kielitaitoa koskevia kelpoisuusvaatimuksia, vaikka korkeakoulututkintoon sisältyykin
kielitaitoa osoittava kielikoe (HE 92/2002 vp). Tällaisissa tapauksissa on ennen
jokaista viran haettavaksi julistamista selvitettävä, minkä kielten taitoa, ja millä tasolla,
kyseessä oleva virka käytännössä edellyttää. Toisaalta vaikuttaisi kuitenkin luontevalta
edellyttää käytännössä kaikilta korkeakoulututkinnon suorittaneilta vähintään sellaista
kielitaitoa, joka tutkintoon sisältyy.
Edellä selostetusta pääsäännöstä on kuitenkin eräissä tapauksissa mahdollista säätää
poikkeuksia, joiden seurauksena tiettyihin virkoihin edellytetään pääsääntöä enemmän
tai vähemmän kielitaitoa. Poikkeukset ovat sallittuja, jos työtehtävät sitä edellyttävät
tai jos eri kielten käyttämistä edellyttävien työtehtävien jako viranomaisessa sen sallii,
taikka jos poikkeamiselle on muita erityisen painavia syitä (6 § 3 mom.). Poikkeukset
0