Suomen geologinen kartta 1:100 000 Kallioperäkarttojen selitykset ...

More documents

Recommendations

Info

Suomen geologinen kartta 1:100 000, Kallioperäkarttojen selitykset, lehdet 3331 ja 3242 Heikki Lukkarinen paikoin sitä on 30–40 %. Väriltään kivityyppi on vaaleanharmaata, valkoista tai lievästi punertavaa, ja raekoko vaihtelee hienorakeisesta keskirakeiseen. Kaivoksella söviitti esiintyy juonina, joiden leveys vaihtelee muutamasta senttimetristä lähes kymmeneen metriin. Juonet ovat paikoin massiivisia ja selväpiirteisiä, mutta usein ne ovat katkenneita ja epämääräisen muotoisia. Yleensä söviittijuonet ovat pystyasentoisia ja kivilajin yleistä kulkua seuraavia, mutta kaivoksen keskiosassa ne osittain leikkaavat ja breksioivat karbonaattiglimmeriittiä. Tällaisesta söviittijuonesta tehty zirkonin U-Pb-ikä ei kuitenkaan poikkea muita iänmäärityksiä nuoremmaksi (ks. s. 148). Silikosöviitti sisältää karbonaattimineraaleja keskimäärin 25–50 %, mutta flogopiittia voi koostumuksesta olla lähes puolet. Muina mineraaleina on apatiittia < 10 % ja aksessorisesti amfiboleja (Härmälä 1981, s. 27). Kivi on väriltään melko vaalea, mutta oman värisävynsä sille antaa louhoksen keskiosissa punaruskea kiille ja länsiosassa musta kiille. Asu vaihtelee suuntautuneesta massamaiseen. Raekooltaan ne ovat yleensä tasa- ja keskirakeisia. Kaivoksen länsireunan silikosöviitti on asultaan raitaista ja poikkeaa siten kaivosalueen muista kivistä. Raitaisuuden aiheuttaa karbonaattimineraalien ja kiilteen jakautuminen omiksi raidoikseen. Raidat ovat terävähköjä ja selväpiirteisiä sekä vaihtelevasti poimuttuneita, mutta eivät juuri lainkaan katkeilleita vähäisiä siirroksia lukuun ottamatta. Rakenne on vähemmän deformoitunut verrattuna louhosalueen muissa kivissä tavattaviin rakenteisiin. Se voi johtua siitä, että länsireunan silikosöviitin esiintymisalueella deformaatio on ollut jostain syystä plastisempaa kuin muualla louhoksen alueella (Härmälä 1981, s. 26). Glimmeriitti myös on synnyltään magmakivi, joka koostuu 80-prosenttisesti flogopiitista mutta voi sisältää myös karbonaatin lisäksi amfibolia, serpentiiniä ja apatiittia. Serpentiiniä sisältävää glimmeriittiä Puustinen (1971, s. 25) on nimittänyt kiilleperidotiitiksi. Sen päämineraalit ovat flogopiitti ja antigoriitti. Lisämineraaleina on magnetiittia, dolomiittia, apatiittia, amfibolia ja kalsiittia. Serpentiini on oliviinin pseudomorfinen muuttumistulos, jossa magnetiitti reunustaa serpentiinirakeita. Kiilleperidotiittia on tavattu vain Pahkalammen (3331 12D) luoteispuolelta. Väriltään glimmeriitti on tummaa, vihreänmustaa tai tummanruskeaa vallitsevan kiilteen värin mukaan siten, että kaivoksen länsireunan ja keskiosan glimmeriitti on mustaa ja itäreunan tummanruskeaa. Asultaan kivi on yleensä voimakkaasti liuskettunutta, jopa niin että musta glimmeriitti on voimakkaammin deformoitunutta kuin väriltään tummanruskea. Länsireunan glimmeriitti koostuu noin 1 m x 1 m x 0,5 m:n kokoisista, taipuilleista ja reunoiltaan litistyneistä liuskeisista glimmeriittiosasista, jotka poikkileikkaukseltaan muistuttavat kynttilän liekkiä. Itäreunan glimmeriitissä ei tällaista rakennetta ole havaittu. Rakenne-ero saattaa johtua siitä, että länsireunalla liuskettumisen aiheuttaneet voimat ovat vaikuttaneet sykäyksittäin, mutta itäreunalla voimien vaikutus on ollut tasaisempi (Härmälä 1981, s. 23). Keskiosan glimmeriitti on deformoitunut lähes myloniitiksi. Karbonaattiglimmeriitti eroaa glimmeriitistä runsaamman karbonaattimineraalimääränsä (5–25 %) vuoksi, ja siksi se on yleissävyltään glimmeriittiä vaaleampi. Toinen ero on kiilteen väri, joka yleensä on punaruskea, harvemmin tummanruskea. Raekooltaan karbonaattiglimmeriitti on tasa- ja keskirakeisia. Sen asu vaihtelee suuntautuneesta massamaiseen. Suuntautuneisuus ei kuitenkaan ole niin voimakasta kuin glimmeriitissä. Suuntautuneissa tyypeissä perusmassan karbonaattimineraalit ovat järjestyneet kiilteen pilkkomiksi epäselviksi raidoiksi (Härmälä 1981, s. 24). Yleisimmin esiintyvän tetraferriflogopiitin lisäksi tavataan louhoksen keskiosan hiertovyöhykkeen läheisyydessä olevista karbonaattiglimmeriiteista myös hieman tavallista flogopiittia. Kiille- ja karbonaattimineraalien lisäksi karbonaattiglimmeriitissä on glimmeriittiä runsaammin apa- 30
Suomen geologinen kartta 1:100 000, Kallioperäkarttojen selitykset, lehdet 3331 ja 3242 Siilinjärven ja Kuopion kartta-alueiden kallioperä tiittia, mutta glimmeriitissä yleinen aksessorinen magnetiitti puuttuu miltei kokonaan. Amfibolia on vähän. Apatiittia esiintyy karbonatiitti-glimmeriittisarjan kivissä vaihtelevasti (5–10 %) siten, että sitä on runsaammin karbonaattipitoisissa kivissä, mutta toisaalta paikoin on söviittiä, jossa ei ole apatiittia lainkaan (Puustinen 1971, s. 16). Omana tyyppinään on karbonaattiglimmeriitteihin rinnastettava apatiittiglimmeriitti, jossa apatiittia on 15 %. Apatiitti esiintyy siinä karkearakeisina yksittäisinä kiteinä, juovina tai raitoina ja kasaumina. Apatiittikivi puolestaan on kivilaji, jossa apatiittia on vähintään 25 %. Yleisimmin sitä on louhoksen keskiosassa söviittijuonien reunoilla. Apatiitti esiintyy siinä yksittäisinä kiteinä, joiden halkaisija saattaa olla useita kymmeniä senttimetrejä (Härmälä 1981, s. 30). Kivien kontaktisuhteista voidaan sanoa, että karbonatiitti- glimmeriittisarjan kivilajit ovat kontaktissa syeniitti-feniittisarjan kiviin. Kivilajien välinen kontakti on yleensä terävä ja kaivosalueella tehtyjen havaintojen mukaan syeniitti-feniitti on glimmeriitin breksioimaa. Karbonatiitti-glimmeriittisarjan kivilajien sisäiset kontaktit ovat yleensä vähittäisiä lukuun ottamatta söviittijuonten kontakteja, jotka ovat miltei aina terävät. Pohjagneissin kanssa kontaktissa glimmeriitti-karbonatiittisarjan kivilajit ovat Saarisenjärven ja Pitkälammen välisellä osalla sekä Pitkälammen ja Jaakonlammen välillä. Kaivoksen eteläosassa, entisen Särkilammen länsipuolella glimmeriitti-karbonatiitti on kontaktissa Sulkavanjärven kvartsidioriittis-tonaliittisen kiven kanssa. 5.2.2. Syeniitti-feniitti Ylä-Egyptissä sijainneesta Syenen kaupungista (nykyisin Assuan) nimensä saanut syeniitti on graniitinsukuinen syväkivi, joka Streckeisenin (1974, ja Le Maitre 1989) luokituksen mukaan sisältää maasälpien lisäksi kvartsia < 5 %. Tummina mineraaleina on sarvivälkettä ja myös pyrokseenia. Maasälvät voivat korvautua maasälvänsijaisella nefeliinillä, jolloin kiveä nimitetään nefeliinisyeniitiksi. Kvartsin määrän lisääntyessä syeniitti muuttuu kvartsisyeniitin kautta graniitiksi. Siilinjärven alkalikivikompleksin syeniittinen kivi on väriltään punertavaa, harmaata tai vihertävänharmaata. Yleensä se on melko suuntautumaton, ja raekoko vaihtelee keskirakeisesta (2–5 mm) paikoin hyvinkin karkeaan (> 5 mm) pegmatiittiseen muunnokseen. Päämineraaleina on mikrokliinia (usein pertiittinen), aktinoliittia tai sinisävyisen pleokroismin omaavaa alkalista amfibolia (riebeckiitti) ja egiriiniaugiittista pyrokseenia. Alkalimaasälvän määrä voi olla 40–95 %. Amfibolin ja pyrokseenin määrä kokonaiskoostumuksesta voi nousta jopa 60 %:iin, mutta yleensä niiden osuus on alle 25 %. Aksessorisesti on tavattu albiittia, kvartsia (< 3 %), karbonaattia, apatiittia, biotiittia ja opaakkeja. Vallitsevan tai poikkeuksellisen mineraalikoostumuksen perusteella Puustinen (1971, s. 30) on erottanut mm. seuraavat syeniittityypit: pyrokseeni-, amfiboli-, karbonaatti-, kvartsi- ja kvartsiegiriinisyeniitti, unakiitti, apliittinen syeniitti ja melasyeniitti. Melasyeniitti on väriltään tumma, syeniittisen koostumuksen omaava noin 20–30 metriä leveä juoni vyöhykkeen pohjoisosassa. Kallioperäkartalla eri syeniittityyppejä ei ole voitu niiden pienialaisuuden vuoksi esittää. Feniitti on Bröggerin (Johannsen 1937, s. 32) alkuperäisen määritelmän mukaan alun perin graniittinen kivi, joka on metasomaattisesti muuttunut alkalisyeniitiksi. Kivessä on alkalimaasälpää, ortoklaasia tai mikrokliinia (70–90 %) ja egiriiniä (5–25 %), harvemmin egiriiniaugiittia. Alkaliamfibolia saattaa olla hieman, esim. arfedsoniittia. Egi- 31
Page 1: GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Suomen geo
Page 4 and 5: Lukkarinen, H. 2008. Pre-Quaternary
Page 7 and 8: SISÄLLYSLUETTELO - CONTENTS 1. Joh
Page 9: 8.4. K-Ar-isotooppitutkimukset ....
Page 12 and 13: Suomen geologinen kartta 1:100 000,
Page 80 and 81:
Suomen geologinen kartta 1:100 000,
Page 82 and 83:
Page 84 and 85:
Page 86 and 87:
Page 88 and 89:
Page 90 and 91:
Page 92 and 93:
Page 94 and 95:
Page 96 and 97:
Page 98 and 99:
Page 100 and 101:
Page 102 and 103:
Page 104 and 105:
Page 106 and 107:
Page 108 and 109:
Page 110 and 111:
Page 112 and 113:
Page 114 and 115:
Page 116 and 117:
Page 118 and 119:
Page 120 and 121:
Page 122 and 123:
Page 124 and 125:
Page 126 and 127:
Page 128 and 129:
Page 130 and 131:
Page 132 and 133:
Page 134 and 135:
Page 136 and 137:
Page 138 and 139:
Page 140 and 141:
Page 142 and 143:
Page 144 and 145:
Page 146 and 147:
Page 148 and 149:
Page 150 and 151:
Page 152 and 153:
Page 154 and 155:
Page 156 and 157:
Page 158 and 159:
Page 160 and 161:
Page 162 and 163:
Page 164 and 165:
Page 166 and 167:
Page 168 and 169:
Page 170 and 171:
Page 172 and 173:
Page 174 and 175:
Page 176 and 177:
Page 178 and 179:
Page 180 and 181:
Page 182 and 183:
Page 184 and 185:
Page 186 and 187:
Page 188 and 189:
Page 190 and 191:
Page 192 and 193:
Page 194 and 195:
Page 196 and 197:
Page 198 and 199:
Page 200 and 201:
Page 202 and 203:
Page 204 and 205:
Page 206 and 207:
Page 208 and 209:
Page 210 and 211:
Page 212 and 213:
Page 214 and 215:
Page 216 and 217:
Page 218 and 219:
Page 220 and 221:
Page 222 and 223:
Page 224 and 225:
Page 226 and 227:
Liite 2. Siilinjärven ja Kuopion k
Page 228:
Liite 2. jatkuu Appendix 2. continu
Page 232:
ISBN 978-952-217-034-7 (PDF) www.gt
show all

Suomen geologinen kartta 1:100 000 Kallioperäkarttojen selitykset ...

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?