viron rantamurteen länsiryhmän sanaston alkuperä ... - Helda

Julius Mägisten vuonna 1930 pitämään puheeseen virolaisista vaikutuksista Itä-
Suomessa (mts. 18). Virolaisten jo satoja vuosia sitten alkaneesta Suomeen muutosta
todistavat Suomen etelärannikon Viro- ja Est-paikannimet (näistä tarkemmin Grünthal
1997 sekä Melander 1937a: 64–67; mahdollisista virolaisista lainanimistä
Uudellamaalla Pitkänen 2002). Vuonna 1351 Padisen luostari sai patronaattioikeuden
Porvoon pitäjässä; sekaisella 1500-luvulla virolaisia talonpoikia pakeni Suomeen. 1600luvulla
pakeneminen lisääntyi, ja erityisen voimakkaaksi se muuttui Suuren Pohjan
sodan aikaan ja sodan jälkeisenä Venäjän vallan aikana. Suuren Pohjan sodan jälkeen
Viron rannikko oli lähes autioitunut. Alueen poikki kulki sotareitti Tallinnasta Narvaan,
ja rutto hävitti sen, mihin sotilaat eivät pystyneet. Alueella jäi tyhjiksi lukuisia
maatiloja, joista viljavamman maan houkuttelemat suomalaiset saattoivat valita uuden
kotinsa. Vuonna 1705 paljon virolaisia ja inkeriläisiä pakeni Kirkkonummelle, jonne he
jäivät talollisten töihin. Porvoossa virolaisia oli elänyt jo kauan ennen Pohjan sotaa,
mutta vuodesta 1710 alkaen sinne paettiin Virosta suurin joukoin; Porvoon Pirttisaarelle
(ruots. Pörtö) syntyikin lukuisa virolaisasutus. Muuttajia lienee houkuteltu työvoimaksi
kalastuksen palvelukseen. Pakeneminen oli kielletty, mutta niin toimittiin muun muassa
siksi, että Suomen lait antoivat usein paremman turvan kuin venäläiset. Useat Suomeen
paenneet virolaiset pitivät salaa yhteyttä vanhaan kotimaahansa ja heidän kauttaan
saatiin tietoja uusista elinolosuhteista. (Liiv 1931: 18.) Vuosina 1741–1743 käydyn
Ruotsin ja Venäjän sodan jälkeen Ruotsissa annettiin erillinen käskykirje Liivinmaalta
paenneiden luterilaisten ”ystävällisestä vastaanotosta” ja asuttamisesta Ruotsiin, ts.
Suomenlahden pohjoispuolelle, ja pakeneminen muuttui yleiseksi ilmiöksi (Orrman
1996: 98–99; Liiv 1937: 8). 1700-luvun lopulla pakeneminen kasvoi entisestäänkin
paitsi maaorjuuden myös Ruotsin ja Venäjän vuosina 1788–1790 käymän sodan vuoksi.
Viron rantapitäjissä pakeneminen Suomeen tuli niin tavalliseksi, että sitä alettiin
aktiivisesti pyrkiä estämään. Katariina Suuri vaati moisionherroja kohtelemaan
virolaisia inhimillisemmin ja rantojen rajavartijoiden lisäksi vartiointiin sijoitettiin
kasakoita, joiden kanssa virolaisilla syntyi yhteenottoja. Rantavahdeilla ei kuitenkaan
ollut veneitä, joilla seurata pakenijoita. Vielä vuonna 1906 kuusitoista kuusalulaista
perhettä muutti Porvoon ja Loviisan välille Pernajan Kabböleen 2 , jonne syntyi
vuosikymmeniksi virolainen kylä. (Liiv 1931: 18–19.)
2 Kabbölestä ks. Suhonen 1980; Boman 1992; Punttila 1992, 1996; Kabböle 100 2006.
9