viron rantamurteen länsiryhmän sanaston alkuperä ... - Helda

ink hajoittā ’hajottaa’ Sa L-suu (Onko lainaa?) [kirjaimellinen sitaatti teoksesta] Ro (IMS 41); Hev Kos
hajodag pr3sg haijoa ’lõhki minema, pudenema’ (Laanest 1997: 28).
ka hajottoa ’hajottaa’. Ta lopukši hajotetah piän piällä ne kaikki. Kontokki | hajottoa. Suistamo. (KKSS.)
va hajallaa ~ hajallõõ ’hajali, laiali’; hajjoossa ~ hajjuussa ’laguneda, mureneda; laiali vajuda’ VKS (1:
242); Kukkosi hajjōssa ’mennä hajalle’ (Posti 1980: 53).
ve haje|ta, -dab Viл Pec Krb, hajata Šim потеряться, пропасть, заблудиться; haju|tada, -dab P Päž,
hajotada J, hajetada Viл v. посеять (потерять, лишиться чего-л.) (SVÂ: 103).
Monimerkityksinen hajottaa on yleissuomalainen sana, mutta verkkojen (kuivumaan)
levittämisen merkityksessä se on tunnettu Lavansaaressa, mistä se todennäköisimmin on
lainautunut. Johannes Aavik toi kielenuudistuksen aikana viron kirjakieleen verbit
hajuma (1914, < sm hajota, myös murresana), hajutama (1915, < sm hajottaa) (Rätsep
2002 [1976]: 240–241), mutta verbillä hajutama ei ole merkitystä ’levittää’. Suomesta
on lainattu rantamurteeseen myös kalaverkon tyhjentämistä merkitsevät verbit Hlj
suoritama, VNg suarittama, VNg Jõh Vai suorima (Söderman 1996: 118), verbi Kuu
kogema ’püüniseid kontrollima / kokea pyydyksiä’ sekä veneessä olevaa verkkokasaa
merkitsevä Kuu tehas, joka esiintyy tavallisesti monikossa tehtat < sm tehtaat id. (sanat
VMSK sekä tehtat teoksessa Must 1995: 676). Vilbergin Jõelähtmestä ja Kuusalusta
muistiin kirjoittamia verbejä ovat ahtama ’võrku vabede peale kuivama panema’,
laskma (laskema) ’võrkusid, noota meresse panema’, koetama (kuetama) 8 ’võrku merest
välja vedama ja jälle ilma kuivatamata sisse laskma, iseäranis kudu-kala püüdmise
juures’; peastma (päästama) ’võrku päästama, võrkusid merest välja tuues lahti
arutama, mis juures kalad võrgust välja raputatakse’, vedama (vidama) ’võrkusid, noota
merest välja võtma’ (Vilberg 1910: 377, 382, 380, 385, 428).
akrik adj. ’haraline/haarainen’ Jõe Kuu
akrik ’haraline’ Jõe Kuu (VMSK), hakrik -> agrik (EMS I: 235). agrik agri|k Hel, `akri|k Jõe Kuu, g. -ku
’(mitme)haraline’ `akrik puu, mis on `ästi suur ja aruline puu Jõe vrd hagar, agrikune (EMS I:
125); akrik, -u ’oksline ja haruline, näit. akrikud männid’ Kuu (Vilberg 1921: 181); agrikune
’haraline’ Kuu (VMSK). Wied hagu g. hau (haju) (haga) 1) - - 2) ’Rispe, Wipfel eines
Laubbaumes’, tūle-h. ’Windbaum (Wolkstreifen, welche bezeichnen, von woher der Wind wehen
wird), Hexenbesen an Bäumen’ kaera-h. ’Haferrispe’ (W 7). -ik-suffiksi [Vrt. ’haruline’: Kuu VNg
Lüg Jõh IisR Vai HJn Amb VMr Rak haaraline, Kuu Hlj VNg -haarane, Hlj VNg Jõh Vai Kad
aarikane (aarikaine), Lüg Jõh Vai Trm aariklane, Kuu haarikune, VMr VJg aariline, Sim
aaringlane, Lüg aaruklane, aarukline, Kuu Amb Rak VJg Iis haaruline.] Vrt. hagar agar Tor, g. -
a Tõs, -e Hls, -ŕ g. -ri Hel; hakar g. hagara Lut ’lopsakas, kahar; haraline; tihe (puu, mets)’
agarad kaerad; agar lina, tal oo mitu `oksa küĺles Tõs; Vanast olliv naśtel agare kördi seĺlän
nindagu; agar – paĺlu `oksege kahar puu ja mis nõnda pikk ei ole; tamme kasvave änämpest agare
Hls; hakar mõts - - kuuh ni ossaˀ ni ladvaˀ Lut vrd hagaranõ, agarik 1 , agerik 1 , agrik, ahar 2 (EMS
I: 122); hagaranõ hagara|nõ g. -dsõ ’haraline (puu); tihe (mets)’ hagaranõ mõts kasunuˀ, kasu ei
8
Vrt. Norvik (2000: 191): rantamurteen ja Võrun yhteinen sana Jõe Kuu Hlj Plv Räp koetama (kuetama)
’katsuma, püüdma’.
41